Elämän vuoristorataa

Neljäkymmentä vuotta sitten lopetin viinanjuonnin ja painoin 54 kg. Asetin monia tavoitteita, joista yksi oli tuplata paino tai painaa kerran elämässä ainakin 0,1 tonnia. 25 vuotta myöhemmin painoin 100,6 kg ja makasin Meilahden sairaalan sydänvalvomossa infarktin saaneena. Ajattelin, ettei lähtenyt henki juomalla, mutta tätä vauhtia se lähtee syömällä. Sen jälkeen pudotin painoa parikymmentä kiloa. 

Kun eilen astuin Thaikotimme 7-Elevenin tutulle vaakalle, painoin käsilaukun kanssa 103,6 kg. Ilman laukkua puntari näytti 101,5. Asetin taas tavoitteita ja päätin pudottaa kolmen kuukauden ajan painoa 100 grammaa päivä. Tänä aamuna painoin 101.3 kg, joten ainakin yhden vuorokauden olen pysynyt tavoitteissani.

Eilen kirjoitin Thaikodistamme, että käytön jälkiä oli tullut, vaikkei ole ollut käyttäjiäkään. Huomasin kirjoittaneeni väärin, josta olen aidosti pahoillani. Olisi pitänyt kirjoittaa, että käyttämättömyyden jälkiä oli tullut, kun ei ole ollut käyttäjiä. Silloin voi käydä kuten moottoripyörälleni täällä, joka seisoo pitkät ajat. 

Ilman kosteus ja käyttämättömyys varsinkin Thaimaassa, haurastuttaa esimerkiksi oven taitettavan hyttysverkon ja metallisaranat saattavat hapettua, kuten meillä oli käynyt. Mutta ne ovat pikkujuttuja, sillä ystäväpariskuntamme on käynyt silloin tällöin koko puolentoista vuoden ajan katsomassa Thaikotimme perään. Siivoilemassa, tuulettamassa ja niin edelleen. Voin vain kuvitella miltä kaukokotimme olisi näyttänyt ilman heitä. Kun tulin, joka paikka oli puhdas, pyykit pestyinä, homeiset kankaat pois heitettyinä ja kaikki kuin uudessa asunnossa. Tästä kaikesta olemme Päiviksen kanssa syvästi kiitollisia.

Tänään oli toinen aamulenkin päivä ja nyt oli matkassa kulkukoirien lahjontapussikin. Koirien vailla ihmiskotia käytös ja äänetkin muuttuivat kelloissa ja kävelykavereita ilmaantui sekä seurasi minua pitkin matkaa makupalojen toivossa. Ajattelin jälleen kerran niitä farangeja ja muita turisteja, jotka saattavat huitoa rottinkikepillä sinne tänne lenkillään pitääkseen koirat loitolla. Samalla he ihmettelevät, että miksi ne ovat vihaisia ja peräti joskus purevat. Itse uskon edelleen, että ystävällistä ja ruokkivaa kättä ei koira hevin pure. 

Eilen kävin talon saunassa, joita kutsuin Harvian höyryhuoneiksi. Tiesin jo silloin, että hieno systeemi ei tule koskaan toimimaan, sillä digitaaliset säätimet eri hajusteineen olivat kaikkien käytettävissä. Venäläisistä jenkkeihin ja intialaista kiinalaisiin sekä muut kansakunnat päälle. Nyt ovat säätimet lukkojen takana ja tuoksuhöyryt tipotiessään. Tilalla ovat suomalaiset, niin ikään Harvian kiukaat, joiden vastusten päällä oli jokunen kivi. Kukaan ei ole neuvonut saati laittanut kiviä myös vastusten väliin. Mutta löylyt olivat varsin kelvolliset ja ilmakin tuntui kiertävän. 

Tätä kirjoittaessani odottelen saranankorjaajaa, jota ei näy. Usein ajat täällä eivät ole minuutin tarkkuudella eivätkä aina tuntienkaan. Tänä aamuna yhdeksältä voi tarkoittaa huomenna iltapäivällä tai ei lainkaan. Maan tapoihin kuuluu nimittäin ilmaista ymmärtävänsä, vaikka ei ymmärtäisikään. Siitä voi hikeentyä tai sitten ei.