Väärien valintojen asiantuntija * 172

Kun ihminen on työiässä, voi vuorokauden jakaa kolmeen, yhtä suureen palaseen. Kolmasosan nukumme, kolmasosan vietämme vapaa-aikaa ja kolmasosan myymme itseämme. Sitä kutsutaan palkkatyöksi. Jos annamme kolmanneksen elämästämme saadaksemme vain rahaa, voi olla, että jossain vaiheessa se tuntuu huonolta kaupalta. On hyvä, jos tekemisistään voi saada jotain muutakin sisältöä kuin maksuvälineitä. 

Viikonloput ovat oma lukunsa, joilla niilläkin on usein omat rutiininsa. Monella vapaa-ajanviettoon liittyy alkoholin käyttöä enemmän tai vähemmän. Itsekin voi tehdä tutkimuksia esimerkiksi kysymällä lapsilta "kuinka paljon on jees, jos vanhempasi käyttävät alkoholia"? Jos vastaukseksi saa, että "hölmö, ei tietenkään yhtään", pitää se sisällään paljon, kun pysähtyy toviksi tuumaamaan. 

Kerran tutustuin virallisempaankin tutkimuksen suomalaisesta väestöstä. Sen mukaan kymmenesosa aikuisista ei käytä alkoholia lainkaan ja toinen yhtä suuri joukko olisi valmis luopumaan siitä, jos voisi valita päihteettömän asuinympäristön. Kaksikymmentä prosenttia on paljon ja siinä voisi olla onnen eväitä ja markkinarakoakin. 

Vuosikymmenten aikana olin tekemässä monia, päihteettömän asumisen yhteisöjä. Kaikkia niitä kutsuin puolimatkankodeiksi monestakin syystä. Ehkä olin luomassa jotain uuttakin, sillä vuokrasopimuksiin perustuvaa mallia ei Suomessa ollut. Tai en ainakaan löytänyt, vaikka konsultoin ympäri Suomea monet vuodet.

Istuin myös neuvotteluissa Kuntaliiton, Ympäristöministeriön ja Kansaneläkelaitoksen kanssa. Silloin linjasimme, että päihteettömyys ei rajoita vuokralaisen oikeuksia niin, ettei sitä voida laittaa vuokrasopimuksen yhdeksi ehdoksi. Neuvottelu oli hyvin tarpeellinen, sillä Kela oli ottamassa käytäntöä, että "päihteetön vuokrasopimus" lopettaa asumistuen.

Esimerkkinä käytin etupäässä astmaatikoille ja allergikoille tarkoitettua vuokrasopimusta, joka kieltää eläimet. Nykyisin taitaa olla kokonaisia kerrostalojakin, jotka eivät hyväksy karvaisia perheenjäseniä ihmisiä lukuunottamatta. Koiranomistajan on myös vaikeampi saada ylipäätään vuokra-asuntoa. Oma lukunsa ovat savuttomat talot, jotka ovat kieltäneet osin piha- ja täysin parveketupakoinnin.

Helsinkiin emme tehneet yhtään asuinyhteisöä tällä mallilla, sillä pääkaupunkimme halusi ostaa meiltä vain päihteellistä asumispalvelua. Tosin loppujen lopuksi en ollut varma siitäkään. Sillä kerran sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen sanoi minulle, että kyllä Sininauhasäätiö voi tehdä "raittiin" yhteisön, jos huolehditte sen asukkaista nyös päihtyneinä.

Niinhän olimme aina tehneet. Vein Paavon mielipiteen jälkeeni tulleelle Vesa Lehtelälle, mutta asia ei edennyt. Ehkä mukanani lähti Sininauhasäätiöstä vastuullinen, luova hulluus.