Väärien valintojen asiantuntija * 173

Iso osa elämästäni on mennyt asunnottomien ja kodittomien parissa. Vaikka vuokra-asuntojen hankkiminen päihdeongelmaisille on tämän päivän muotisanalla sanottuna haasteellista, on se kuitenkin kokonaisuuden helpompi osa.

Vaikeinta on tehdä asunnosta koti, sillä varsinkin ei toivottu yksinäisyys on huono seuralainen. Eikä omaksi tuvaksi tarkoitettu tunnu koskaan rakkaalta kodilta, sillä ihmisen ei ole hyvä olla ilman yhteyttä toisiin. Uutuuttaankin kiiltävä asunto on vain nukkumapaikka ja meno on liian usein sen mukaista. Eikä tule mieleenkään, että vuokranantaja on uskonut melkoisen omaisuuden vuokralaisen hallintaan asunnon muodossa.

Tiedän varmuudella, että asunnottomuus on poistettavissa eikä se edes maksaisi maltaita. Suuri ongelma on, että kodittomien kanssa huseeraa liikaa hoitavia työntekijöitä, jotka edellyttävät, että ihmisen on ensin muututtava: "Voi Jorma hyvä, kun minä olen sinulle sitä ja tätä tarjonnut ja kaikkeni yrittänyt, mutta kun sinä et pysty muuttumaan etkä pitämään asuntoa." Mutta kaikki eivät muutu eivätkä edes halua muuttua. 

Kehitimme moniportaisen asumisen mallin, josta kirjaimellisesti ei voinut jäädä asunnottomaksi. Vaan jokaiselle löytyi aina tavoista riippumatta seinät, joiden sisään voi aloittaa kodin rakentamisen. Ehkä yhden parhaista palautteista sain Y-säätiön johtaja Hannu Puttoselta. Tehtyään kierroksen kanssani hän totesi, että tämä on liian täydellinen eikä kukaan halua muuttaa pois. Hannun mielipiteestä löytyi myös syvään luutunut asenne. Jos asut tuetussa asumismuodossa, voit asua siinä vain niin kauan kuin tarvitset tukea. Mitä paremmin asiasi hoidat, sitä lähempänä on lähtö kerrostaloon niiden ihmisten keskelle, jonne et ole koskaan kuulunut. 

Usein ainut tuki mitä tarvittaisiin olisi jotain sellaista mikä poistaa yksinäisyyttä. Monta puuttuvan perheen ominaisuutta löytyykin tuetun asumisen, elämisen ja tekemisen yhteisöistä. Olisi hyväksyttävä tuetut yhteisöt pysyviksi asumismuodoiksi myös päihdeongelmaisille.

Olen saattanut tästä jo jankuttaa aiemmin, mutta kun ikää on yli 70, on pääni täynnä vanhoja bittejä ja muistoja, eikä sinne mahdu enää uusia asioita nuoruuden tapaan. Mistä seuraa, etten muista mitä olen kirjoittanut. Ehkä siis toistan, mutta ainut oikea lähtökohta asunnottomuuden "kovan ytimen" poistamiseen on tehdä asumiseen malleja, joissa ihmisen ei tarvitse muuttua. Tarvitaan sellaisiakin asumisen vaihtoehtoja, jotka eivät sovellu kerrostaloihin. Ne voivat tarkoittaa myös esimerkiksi pieniä mummon mökkejä, sillä mitä tiiviimmin asumme, sitä vähemmän siedämme erilaisuutta.