Väärien valintojen asiantuntija * 171

Siirrytään Puolimatkankoti Myrriin. Jo paljon ennen Tuusulaa Vantaa otti Sininauhasäätiöön yhteyttä, koska se halusi päiväkeskuksen ja päihteettömän, tuetun asuinyhteisön Länsi-Vantaalle.

Tartuimme haasteeseen. Selvisi, että alueelta ei kaupungilla ole tarjota sopivaa tonttia. Silti pyysin kartan, johon oli merkitty kaikki kaupungin omistamat tontit ja maa-alueet, sillä minulla oli idea. Emme löytäneet tyhjää tonttia, mutta löysimme tontin, jossa oli kehitysvammaisten yksikkö ja päiväkoti sekä käyttämätöntä rakennusoikeutta.

Kun maankäytöstä vastannut Olavi Honko kuuli ideamme, sytytti hän tapansa mukaan pikkusikarin, nauroi hersyvästi sanoen, että se on niin hullu ja toivoton idea, että laitan itseni likoon kokosydämisesti asian puolesta.

Asia eteni ja taisi käydä niin, että ennen kuin ympäristö innostui tosissaan vastustamaan, Myrri oli saanut lainvoimaisen rakennusluvan. Joka tapauksessa kävin päiväkodissakin useamman kerran selvittämässä tulevaa henkilökunnalle, mutta myös lasten vanhemmille. Yhden puheenvuoron muistan hyvin, kun minulle sanottiin, että rakentamaton ryteikkö päiväkodin vieressä on lasten leikkipaikka, viidakko ja virkistysalue.

Se oli ainut kerta, kun koin jotain asiatonta. Ymmärsin kuitenkin hyvin, että ympäristön asukkailla oli aito huoli asuin- ja elinympäristöstään. Kyseisen kommentin ansiosta keräsin "lasten leikkipaikalta" kassillisen roskia, muita jätteitä, lasinpaloja, ruostuneita raudankappaleita ja jonkun huumeruiskunkin ja vein ne Solkikujan päiväkotiin kysyen: ”Aivanko totta, näidenkö joukossa tai näilläkö lapset leikkivät?”

Yksi äiti totesi, että siitä huolimatta vastustan hanketta loppuun saakka. Mutta ei aikaakaan, kun hän soitti sanoen, että sen jälkeen, kun ilmoitin vastustukseni, en ole saanut nukuttua öisin ja minun on paha olla. Joten Jorma Soini, muutan kantani, katson silmiisi, luotan sinuun ja Sininauhasäätiöön sekä puhun hankkeen puolesta. Äiti vielä lisäsi, että jos ihmisellä on oikeus kulkea vapaana joukossamme, on hänellä oltava myös oikeus olla ja asua siellä missä muutkin. Arvostan tämän mielipiteen korkealle. 

Mutta arvostan muitakin. Heitä oli paljon ja esiin nostan Olavi Hongon lisäksi neljä nimeä kaupungilta. Sosiaalitoimen Hilkka Vihavaisen ja Maritta Pesosen, päihdehuollosta vastanneen Marja-Leena Nousiaisen sekä Tuulia Hokkasen, jonka kanssa sisältö sorvattiin Vantaan toivomalle tolalle. Heidän asiantuntemuksensa ja ennakkoluulottomuutensa olivat ensiarvoisen tärkeitä. Hattua nostan myös asiaa jonkun kerran puineelle kaupungin koneistolle luottamushenkilöineen. Tiedän, etten ollut ainut keneen oltiin yhteydessä hankkeen johdosta. Arvostukseni saavat lisäksi ARA ja RAY, jotka rahoittivat tämänkin hankkeen. 

Ympäristöllä ei ole ollut huomautettavaa Puolimatkankoti Myrrin johdosta, vaan päinvastoin. Olen kuullut sen olevan vieressä oleville yksiköille ja niiden työntekijöille turvatekijä. Vaikeutensa on silti ollut vuosien saatossa meilläkin, jotka ovat oma tarinansa. Asuin esimerkiksi Sininauhasäätiön toisen työntekijän, vaimoni Päivi Strandénin kanssa useamman kuukauden Myrrin parkkipaikalla matkailuautossa koska ei ollut irrottaa muita yötöihin.

Taival ja paikka, missä Myrri on, ei ole ollut aina helppo. On tarvittu resursseja, osaamista, näkemystä, mutta myös jääräpäisyyttä. Sininauhasäätiössä oli ehkä ylipäätään kaikkein tärkeintä olla sanojensa mittainen ja pitää kiinni siitä mitä on sovittu ja luvattu. Jos on sovittu, että asuminen on päihteetöntä, on se myös ollut sitä eikä sinne päin.

En tiedä kuinka tiivistä on yhteistyö kaupungin kanssa nykyään, mutta jos Myrrin asukas oli päihtyneenä vailla yösijaa, hän voi yöpyä Koisorannassa humalansa pois. Näin viihtyisä koti säilyi ikään kuin piikkinä lihassa, joka ei kadonnut juomisen tai päihtymyksen myötä. Kotiin voi aina palata humalan haihduttua.

Yhteisö hoiti itseään ja sen jäseniä. Sama ilmiö toistui kuten Pitkäkadun yhteisössä Jyväskylässäkin. Myös Myrrin asukas sanoi: ”Iltasella kävelin kotini ohi enkä voinut mennä sinne, kun oli pää täynnä makeaa viinaa. Näin kun ne joivat kahvia päiväkeskuksessa, katselivat televisioita ja sauna lämpeni. Silloin päätin, että huomenna olen selvin päin ja menen kotiin."

Humalainen ei tule ajatelleeksi, että Myrrissä asui parikymmentä ihmistä, joilla heilläkin on oikeutensa ja odotuksensa. He luottavat, että yhteisössä ei ole kukaan örveltämässä. Päihteettömään asumisyksikköön pyrkiminen päihtyneenä ei ole yksilön, vaan koko yhteisön asia. Myrri oli työsuhteeni päättyessä Sininauhasäätiön parhaiten hoidettu ja toimivin yksikkö, joka oli eniten Kärkkäisen Sinikan ja Hannun ansiota.