Väärien valintojen asiantuntija * 168

Meistä tuli seurusteleva pari. Tuntui ihmeelliseltä, kun emme riidelleet koskaan. Ensimmäinen yhteinen kotimme matkailuauton lisäksi oli Hämeentie 62:n toimistohuone. Työntekijöiden työtiloista asuntomme erotti vain verho. Voikin sanoa, että vaikka petipaikka vaihtui kadun varteen, pysyi työmatka edelleen "tuumasta toimeen".

Joskus unien ollessa karkuteillä kuuntelimme ratikoiden kolinaa ja katujen muita yön ääniä ihmisten kulkiessa kohti kotejaan ravintolailtojen jälkeen. Joskus aamulla heräsimme siihen, kun joku varhainen työtoveri tuli töihin verhon toiselle puolelle.

Päiviksella ja minulla oli hyvä elämä. Kaikki oli hyvin pienen harmaan hiireni kanssa, joksi häntä joskus hellyydellä kutsuin. Virallisesti olimme vailla vakinaista asuntoa, sillä kotimme ei ollut tarkoitettu asunnoksi. Osoitteemme oli Sörnäisten postissa "poste restante". 

Kerran mennessämme kysymään postiamme, oli sisällä paljon muitakin asiakkaita. Kun vuoromme tuli, kipitti asiakaspalvelija takahuoneeseen katsomaan olisiko meille mitään. Hän tuli takaisin osaaottava ilme kasvoillaan todeten, että ei ollut mitään. En tiedä mistä sen keksin, mutta kysyin, että eikö ollut edes Kirkko ja kaupunki lehteä? Tämän kuulivat muutkin ja postin työntekijä sanoi, että minäpä käyn vielä uudelleen katsomassa. Ilme oli takaisin tullessa vieläkin surullisempi: "Voi voi, olen pahoillani, ei ollut sitäkään". 

Oikein luissa ja ytimissä koin ja tunsin ympärillämme vuoroaan odottavien ihmisten säälivät ilmeet ja katseet, kun he katsoivat ja mittasivat meitä, köyhää ja asunnotonta pariskuntaa. Silloin ajattelin, että joskus pitää olla vahva kestääkseen ihmisten hyvää tarkoittavan, säälinsekaisen myötätunnon.

Kun olin palkkaamassa Päivistä lähimmäksi työtoverikseni, halusin siihen parisuhteemme vuoksi hallituksen päätöksen. En ollut luonnollisesti käsittelemässä asiaa, joten kokouksen kulku jäi tältä osin pikkulintujen tietotoimiston aina luotettavien uutisten varaan.

Kokoukseen osallistui myös talouspäällikkömme Ismo Valkoniemi, jonka mainitut sirkuttajat kertoivat sanoneen, että vain Soini on riittävän hullu edes ehdottamaan moista työsuhdetta. Päivis valittiin työsuhteeseen ja hän oli Sininauhasäätiön paras työntekijä. Usein tuntui, että mitä hankalampi tilanne oli, sitä paremmin Päivis sen selvitti. 

Kun sitten vuosia myöhemmin Valkoniemestä tuli Samaria rf:n toiminnanjohtaja, oli hänelläkin ennenpitkää  työtovereinaan vaimo ja muitakin läheisiä. Kerran Ismolle sanoin, että tervetuloa hullujen joukkoon. Johon mies, että kuinka niin? Vastasin, että Päivistä palkatessamme olit kuullun mukaan sanonut, että pitää olla hullu, jos ehdottaa työsuhteeseen puolisoaan.