Väärien valintojen asiantuntija * 81

Oli aika jättää Manila ja matkasimme linja-autolla monta tuntia Olongapoon. Loppumatkan kaupungissa tricyclellä, joka on sivuvaunullinen, kolmipyöräinen ja katettu moottoripyörätaksi. Viimeinen taival taittui jalkaisin loputtomiin jatkuvia kapeita, betonisia portaita ylös vuorenrinteelle. Siellä sijaitsi Melanien perheyhteisö. 

Hänen ja lapsien koti oli juuri niin pieni ja vaatimaton kuin olin ymmärtänytkin. Sinne olin hyvin tervetullut, jota olisin ollut ilman vaatimattomia tuliaisiakin. Lapsille värikyniä, vihkoja, värityskirjoja ja niin edelleen. Olin suuri ihmetyksen aihe ja koin olevani varsinkin lapsille rakas sekä tärkeä. Lähes aina joku istui sylissäni tai piti kädestä. 

Kerran olimme yläkerrassa syömässä vanhempien luona sormiruokaa osa lattialla istuen. Melanien isä "erehtyi" sanomaan minua big bossiksi. Siitähän elämä nousi, kun me titaanit aloitimme leikkimielisen sanailun asiasta. Viimein sovinnon eleenä tarjosin, että hän on täällä kodissaan iso pomo ja minä Suomessa, jos hän tulee joskus vieraakseni. Saavutetun sovun merkiksi kaulailtiin ja halattiin muiden taputtaessa ympärillä. 

Meni jokunen päivä, kun yläkerrasta tuli Melanien veljen vaimo esittämään pyynnön. Päämies oli sanonut, että seuraavana viikonloppuna on suvun yhdistämisjuhlat. Ja siihen satapäiseen joukkoon on minut nyt kutsuttu. Silloin tiesin, että minut on hyväksytty perheeseen. Enkä ole enää vieraileva tähti ja haluan lapsen Melanien kanssa. 

Iltaisin hän meni lattialle nukkumaan lastensa kera pahvien päälle ja minä yksin tai jonkun lapsen kanssa minulle lainattuun sänkyyn. Mutta kun aamu koitti, olivat kaikki lapset kömpineet yön aikana vuoteeseeni ja äitikin joskus. Siellä vuorenrinteellä tämän kaiken keskellä, pienen pienessä kodissa ilman ikkunalaseja sai alkunsa juuri ennen kotimatkaani Little Jorma.

Koirat haukkuivat pitkälle yöhön, joku piti pirskeitä jossain rinteellä ja kukko herätti kanalaumansa ennen auringon nousua. Ikkuna-aukoissa oli verkot, kalterit tai luukut, joissakin verhotkin. Peltikatoilla rymisteli öisin paikallisten ykköspaholainen, answang, joka varastaa ja syö pieniä lapsia. Mutta me olimme turvassa, uskoi Melanie-äiti ja kertoi tämän myös lapsilleen. Sillä olin tullut kaukaa Suomesta suojelemaan heitä kaikkia.