Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 27. lokakuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 82

Kaikki päättyy aikanaan tai ainakin muuttaa muotoaan, sillä tammikuun lopulla, 25. päivä oli palattava Thaimaahan. Manilan lentokentälle minua saattoi pikkubussillinen uusia ystäviäni. Vaikka mieli oli haikea, olin myös onnellinen. Hyvin erilainen sivu, taatusti täynnä yllätyksiä oli kääntynyt elämässäni.

Ei mennyt kuukauttakaan, kun sain Pattayan Jomtienille viestin Melanielta, että "saatan olla raskaana ja odotan lastasi". Särähti korvaan, mutta ehkä se kertoi jotain maan kulttuurista sekä siellä eroista miehen ja naisen välillä. Ensimmäinen chat-palautteeni hymiöiden välissä olikin "meidän lastamme".

Yhdeksän kuukautta oli mieleni perusteellista myllerrysten aikaa. Ei päivää eikä yötä, etten kiitänyt ajatuksissani Olongapon vuoren rinteelle, elämää täynnä olevaan pieneen kotiin. En ole juuri tietäni kulkenut kuten enemmistö, joten siihen tapahtunut tai tapahtumassa oleva istui hyvin. Kokea eloni merkityksellisin asia 70-vuotiaana.

Tätä kirjoittaessani olen ajassa kuukausia aiemmin sekä ajassa nyt. Ja sillä on merkityksensä. Kuinka monesti olenkaan ajatellut miten mukavaa, kiehtovaakin olisi tietää jotain vanhempieni fiiliksistä silloin, kun he laittoivat minut alulle, odottivat syntymääni ja kun tulin maailmaan. En tiedä niistä mitään enkä koskaan saakaan tietää.

Ensimmäinen, koko yö takana
Siksi haluan tallentaa muistiin tavalla tai toisella omat hetkeni. Miten koin Markon tulemisen pojakseni ja monta kymmentä vuotta myöhemmin syntyneen, hänen pikkuveljensä Jorma Goza Soinin. On ainutlaatuista ikuistaa mitä tahansa tapahtunutta juuri silloin, sillä samaa tilaisuutta ei tule milloinkaan myöhemmin. Vaikken tiedä osaako Little Jorma koskaan suomea.

Kirjoitankin ensijaisesti Markolle ja hänelle. Hänelle, joka syntyi 45 minuuttia vaille puolen yön 21.10.2020. Samana päivänä olisi ollut toisen avioliittoni 13. tai 14. hääpäivä. Jos ja kun, olkoon se tai hän mikä tahansa, joka elämäämme ohjaa tai sitten ei, antoi "se jokin" päivälle uutta, ainutlaatuista sisältöä. Ehkä sillä jollakin on myös tavallisuudesta poikkeava huumori tai sen taju. Tähän kaikkeen palaan monesti ennen kuin elämäni kirja on päätöksessään.

Nyt on hyvä aika pakata henkinen reppu ja palata takaisin reipas 30 vuotta. Keski-Suomeen, Liisan, Markon ja Roope-koiran luokse. Aikaan, jolloin itselläni ei ollut aavistustakaan saako Marko joskus pikkusisaren tai veljen. Omituinen järjestys tämäkin. Tulla ensin isoisäksi ja vasta sen jälkeen kokea biologinen vanhemmuus. 

Ei kommentteja: