Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 2. elokuuta 2019

Jokilaakson elämää

Jormas: Osa Jokilaaksossa näkyvästä elämästä on jo tältä vuodelta päättynyt. Mutta niistä(kään) en juuri mitään ymmärrä enkä tiedä. Jotkut perhoset ovat ainakin kadonneet, kuten kevään hyttysetkin. Samoin kielon kukat ja leskenlehdet sekä monet muut.

Uuttakin on tilalle syntynyt. Heinä- elokuun vaihteessa on Himalajan palsami kukintansa alkuloistossa. Siitä nauttivat muun muassa mehiläiset ja muut hunajan kerääjät. Syksyn tai loppukesän hyttysetkin ovat jo ilmestyneet maisemiin. Ja pihlajanmarjat.

Kevään torkkujana ovat palsamin mestoilla ehtineet kukkia, nokkoset, lupiinit, pujot, mesiangervot, horsmat, karhunköynnökset ja monet muut. Toivoisin, että Jokilaaksoon eksyisi tai osaisi joskus joku ihmisenkieltä taitava, joka kertoisi minulle tästä kaikesta lisää.

Miten rakastankaan omassa, pienessä, mutta ainutlaatuisessa maailmassani luontoa sekä kaiken elämän kiertokulun seuraamista. Itsestäni Jokilaaksoon jäänee joskus vain savu ilmaan ja tuhkat Ison kiven juureen. Jota jää vartoimaan ehkä leppäkerttu eli seitsenpistepirkko.

Kaiken sisälleni vuosikymmenten aikana keräämäni rakkauden, vihan, hyväksynnän, inhon, välittämisen, kateuden ja katkeruuden sekä muutkin fiilikset vien mukanani minne sitten menenkin. Kun pääsen irti ajan vankeudesta ja kahleista.

Yksi loppukesän kauneimmista ilmestyksistä on Soiniityntien varrella kultapiisku, jota seuraan varsinkin aamuisin mennessäni Niilo-koiran kanssa postilaatikolle. Kyseisiä kasviryppäitä oli kaksikin, mutta en ole toista enää löytänyt. Kun kultapiisku (liekö edes nimi oikein) on oikein kukkaloistossa, julkaisen kuvia lisää.

Koska koulussa löin paljon laimin, mukana eläin- ja kasvitiedot, on muiden mielestä oppimisen arvoinen ollut minulta kateissa. Tai pieninä palasina maailmalla. Ehkä siksi onkin nyt helppoa opetella uutta, kun en enää tiedä mistään mitään. Kun olin 15-vuotias, tiesin kaiken.

Ei kommentteja: