Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Maan vaihto

jormas: päivis kirjoitti eilen maan vaihdosta ja muutosta. Siitä kuinka jätämme puolen vuoden jalkeen Thaimaan taaksemme ja siirrymme Tuusulan Jokilaaksoon kesän viettoon. Sillä sennkaltaiseen on monella mahdollisuus hyvällä omatunnolla, kun on kelvollisesti hoitanut pakettiin yhteiskuntavastuun jakson, jota sanotaan palkkatyöksi. Loppupätkän sponsorit ovat itseni lisäksi Suomen valtio ja eläkeyhtiö Ilmarinen.

On ollut hieno thai-jakso ja paljon odotamme tulevalta kesältäkin. Sillä sekin on ensimmäinen, jolloin voimme olla vallan ilman palkkatyöhuolia. Joka mahdollistaa vaikka pakata 300-kuutioisen Vespan Matkakodin perään ja sisäpuolelle itseni lisäksi päiviksen ja osaomistuskoira-Niilon. Joka sekin on ensi kertaa kanssamme lähestulkoon koko kesän.

Pari, kolme vuotta olemme kehittäneet ja testanneet kasvihuoneeseen kastelujärjestelmää, joka mahdollistaa, ettei viljelyksiä tarvitse kastella käsin lainkaan. Jos kasvamaan laittaisi kurkkua ja tomaatteja, joihin ei tule niin sanottuja varkaita, voisi senkin puolesta olla maailmalla vaikka kuukauden kerrallaan. Duokoti eläisi elämäänsä ympärillään villi luonto vain ruoho rehottaen.
Mutta meitä vähän tuntien, emme ehkä malta olla pois kovastikin kodilta tuntuvasta Jokilaaksosta. Jossa Niilokin viime kesänä hieman opetteli vapaana kulkemista.

Sitä paitsi heti yöpakkasten lakattua, keräämme itsellemme ja vähän muillekin mahlaa koivunsilmujen tuloon saakka.
Siitä täyttyy myös kaksi pakastintamme kunnes on marjojen aika. Niitä on Päivis loihtinut pitkin loppukesää.

En varmuudella sano kuinka paljon on maun kanssa tekemistä, kun päivis tekee mahlaan aamupuuron. Mutta se tunne, se on kova juttu. Tai iltasella Netflixin tai Elisa-viihteen jännityssarjan jakson kyytipojaksi mahlasmoothien.
Aivan oma lukunsa ovat iltaiset ja aamuiset uinnit, joilla ei uima-asuja näy, vaikka uimaseuraa onkin, joutsenista telkkiin, haikarasta heinäsorsiin ja taveihin. Puhumattakaan veden pinnan alla elävistä tirkistelijöistä ja veden pinnan korennoista ynnä monista muista Jokilaakson kesän eläjistä.

Yksi jännityksen aihe on, onko talven yli selvinnyt yksikään countrykani, sillä runsaan lumen vuoksi on niiden ruoka ollut vähissä. Kuten myös monilla metsän pedoilla, jotka himoitsevat kanejamme ruokapöytiinsä.

Mutta elämä on vuodenaikojen kauneutta, kevätaamun kastetta, tuoksua ja joskus vauhtia sekä vaarallisia tilanteita. Riippumatta onko ihminen, eläin tai kasvi. Tai vaikka olisi sienikin, joka taitaa olla aivan jotain muuta kuin kasvi.

Ei kommentteja: