Thaimaan lapset

päivis: Otsikko taatusti lupaa enemmän kuin antaa. En tiedä juuri mitään thaimaalaisten lasten elämästä. Aika vähän olen edes tarkkaillut lapsia. Jotain kuitenkin on tullut huomattua. Esimerkiksi epäilen, että kaikki lapset eivät käy koulua, vaikka virallisesti niin kuuluisi tapahtua.

Nämä kaksi olivat varmasti vanhempien
mukana Bangkokissa markkinoilla. Hyvin
näytti uni maistavan hälinänkin keskellä.

Thaimaalaislapsia ei näe juuri koskaan nukkumassa vauvanvaunuissa tai kitisemässä lasten rattaissa. Lapset kannetaan sylissä kunnes oppivat kävelemään. Kun pitää päästä paikasta A paikkaan B, lapsi nostetaan mopon kyytiin. Ihan pienimpiä kuljetettaessa mopon päällä on kaksi aikuista tai ainakin isompaa ihmistä. Kun lapsi on arviolta parivuotias, sen ikäisen oletetaan jo pystyvän pitelemään sen verran kiinni mopon rakenteista, ettei lapsella tarvitse olla sylissäpitäjää. Lastenistuin taitaa olla täällä lähes tuntematon käsite.

Meno näyttää välillä melkoisen huimalta, mutta kertaakaan (tähän pikainen maalaamattoman puun koputus) en ole nähnyt tien poskessa mopon kyydistä pudonnutta lasta. Onnettomuustapauksessa lapselle luultavasti kävisikin huonoiten, sillä aika yleistä on, että aikuisilla on kypärät päässä (nehän ovat pakolliset), mutta tenavilta ne puuttuvat.

Suositus on, tai ehkä jopa käsky kuuluu, ettei mopon kyydissä saa olla kuin kaksi ihmistä. Silti aivan tavallinen näky on, että esimerkiksi isän ja äidin lisäksi mopon penkillä istuu perheen kolme lasta. Viittä ihmistä enempää en ole tainnut mopon selässä koskaan nähdä.

Thaimaalaislasten elämä on varmasti vapaampaa kuin meillä varhaiskasvatuksen piiriin tuupatuilla suomalaislapsilla. Pari päivää sitten kävimme köyhien rannaksi kutsumassamme kalastajaperheiden paikassa. Ajoin edellä ja huomasin, että yhden hökkelin pihasta tormaa tielle aivan pieni tyttö vähän liian isoa polkupyörää taluttaen. Yritin jarruttelemalla vinkata perässä ajavalle Jormalle, ettei tyttö vain jäisi hänen alleen. Kun ajoimme rannasta pois päin, sama tyttö oli päässyt jo pitkälle oletetusta kodistaan ja jatkoi huteraa menoaan pyörän kanssa.

Tämä isä ainakin oli silminnähden ylpeä
pienestä lapsestaan, kun Jorma otti heistä
kuvan köyhien rannassa.

En tiedä, miksi lapsia ei valvota samalla tavalla kuin meillä tehdään. Lapset saattavat joskus ryntäillä porukalla tien laidoilla kohtaloa uhmaten. Uskon kuitenkin, että lapset ovat thaimaalaisille yhtä tärkeitä ja rakkaita kuin ovat meillekin. Pitäisikö vastausta hakea buddhalaisuudesta? Tai sitten lapsiin vain luotetaan jo ihan pienestä pitäen.

Toisaalta esimerkiksi katukeittiön pitäjä saattaa ottaa pienen lapsensa mukaansa töihin ja varmistaakseen, ettei lapsi katoa mihinkään, sitoo tämän vyötäisille nauhan kuin koiralle remmin konsanaan. Tällaisen hyväntuulisen lapsi töissä mukana -tenavan olen nähnyt silloin tällöin aivan kotikulmillamme.