Pattaya Suomi-Seura ry

Jormas: Pattaya Suomi-Seurasta voisi kirjoittaa monta mehevääkin tarinaa, osin sen värikkäästä historiastakin. Ne jätän niille, jotka niistä tietävät tai ainakin ajankohtaan, jolloin minäkin niistä tiedän jotain.

Totta tai tarua sekä faktaa ja fiktiota, mutta paikkansa pitävyyttä ehkä ainakin sidosaineeksi. Sillä se lienee tämänkin seudun tapa. Että tarinoista on yhtä monta versioita kuin on kertojiakin.

Mutta jotakin tiedän minäkin, sillä toimin Seuran hallituksessa ja varapuheenjohtajanakin monta vuotta. Itse asiassa sen polun päästä, jolloin tilojen vuokriin meni kaikki jäsenistön maksamat jäsenmaksut.

Kauniissa seurassa kirveellä veistetty mieskin näyttää käypäseltä.

Parin,  kolmen vuoden aikana yksin, mutta myös monen muun kanssa, mukaanluettuna puheenjohtaja ja useampikin välittäjä kiersin monet tilat ja mahdollisuudet, jotka eivät rahattomalle Seuralle istuneet. Mukaan mahtui tyhjiä tontteja ja kesken jääneitä rakennuksia. Sponsoreita ja rahoittajia tuumattiin niin monipuolisesti, etten kehtaa edes vielä niistä kirjoittaa.

Yhtälö omiin tiloihin pääsemiseksi oli kohtuullisen mahdoton, vaikka kuinka viestitimme milloin mihinkin suuntaan, että omat tilat pitäisi saada, mutta yhtään ei ole rahaa.

Puheenjohtaja Risto Nymanin kanssa istuin eräänkin kerran milloin missäkin kannonnokassa tila-asiaa tuumaamassa. Lopputulos oli aina saman suuntainen. Juha Timonen on ainut mahdollisuus, että jos hän uskoisi ja ennen kaikkea luottaisi. Että kyllä me ne rahat jostain raavimme.

Ja niinpä yhteen hallituksen kokoukseen puheenjohtaja Nyman toi rakennuttaja Timosen kanssa tuumailun tuloksen, että nyt saattaisi olla rouheita enempäänkin Plazan muodossa. Joten mitää sanoo hallitus vai onko pupu jo valmiiksi housuissa? No, ei ollut ja siitä se lähti.

Itse ajattelen, että vähissä oli porukka, joka aidosti uskoi ja vielä vähemmässä ne, jota olivat valmiita laittamaan omiaan likoon vähintään yhden osakkeen eli sadan euron verran.

Luulen, että iso osa jäsenistöstä oli hiljaisia tukijoita ja ehkä epäilijöitäkin, mutta jotka toivoivat, että viimein saisimme omat tilat. Aivan kirjaimellisesti, sillä tiloja on alusta saakka voinut jokainen omistaa haluamansa verran. Tai olla omistamatta.

Mutta sitäkin suuriäänisempi oli pieni porukka, joka oli sitä mieltä, että koko hankkeessa ei ole mitään järkeä ja jos olisikin, tilat sijaitsevat totaalisesti aivan väärässä paikassa. Yhtään vaihtoehtoa ei näiltä kriitikoilta kuitenkaan tullut, sillä kuten kirjoitin, tyhjätaskulla ei ole aina mistä valita.

Mutta niin vaan toissapäivänä, kun vietimme kotimaamme 100- vuotisjuhlia, vihittiin Seuran uudet tilat käyttöön.

Tupa ja piha oli väkeä pullollaan, arviolta 200 henkeä ja ilo ylimmillään. Ei kulkenut jo joidenkin kritiikin kohteeksi joutunut "Timosen sukkula", eikä kuulunut valitusta, että voi voi, kun on vaikean matkan päässä.

Arvostan monen yhteistä ponnistusta tietäen, että ilman puheenjohtajaa hanke ei olisi mennyt satamaan. Ja aivan erityisesti arvostan niitä, jotka matkan varrella kritisoivat hanketta, mutta tulivat juhlassa puristamaan kättä saatesanoilla: "Tämä on kerrassaan hieno juttu ja kuuluin kritisoijiin, mutta olin väärässä, joten isosti onnea."