Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 7. syyskuuta 2017

Ookko nää Oulusta?

jormas: Tänään ja huomenna on ohjelmassa Tuusulan kuntakehityslautakunnan seminaari- ja tutustumismatka Ouluun. Lentäen tultiin ja lentäen mennään takaisin. Mutta ei Finnairilla vaan norjalaisella lentoyhtiöllä. Arvatenkin hinnan vuoksi. Vaan huonosti se istuu siihen, että osta kotikunnan tuotteita.

Päivä on ollut hyvin mielenkiintoinen ja hyödyllinen, kun vaan keksin kuinka tämän kaiken hyödynnän. Tietysti on mukavaa tulla tutummaksi koko kaavaåuolen ja lautakunnan muiden jäsenten kanssa.

Sangen hyvä näppituntuma on tullut myös siihen mihin suuntaan Tuusula jatkossa menee. Voi olla, että jatkan tätä tänään tai ylihuomenna. Tai sitten en.

Nyt 9. päivä jatkan tätä parilla kappaleella. Reissu oli tosiaan tekemisen arvoinen ja lisäsi varmasti jokaiselle mukana olleelle motivaatiota tehdä enemmän Tuusulan kaikkien luottamushenkilön kotikunnan viihtyvyyden ja parempien palvelujen eteen töitä tulevan neljän vuoden aikana.

Itse kävin paljon kahdenkeskisiä ja pikku porukan keskusteluja itselleni tärkeistä asioista, joita pyrin tulevina vuosina edistämään. Niistä kirjoitan oman blogin.

Ei kommentteja: