Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 24. tammikuuta 2017

Turhamaisuuden ilmentymä?

jormas: Olen vierastanut ja vierastan vieläkin varsinkin miehiä, joilla on paljon kultakoruja. Mutta ehkä yksi juuttuneisuuden ja paikalleen jämähtämisen torjuntakeino on, että uskaltaa ja haluaa ottaa uudelleen käsiteltäväksi kertaalleen itselleen lukkoon lyömänsä päätökset.

Näin jouduin tekemään kultakorujen suhteen, sillä silmiini sattui http://www.arvomerkki.com/:n markkinoima törkeän hintainen neuvossormus. Joka luonnollisesti on tarkoitettu niille, joille presidentti on myöntänyt neuvoksen arvon. Kun olen tehnyt vuosien työn kyetäkseni hyväksymään sosiaalineuvoksen arvon, minun oli suorastaan pakko saada myös sormus. Elvistelen nyt kyseisellä leijonasormuksella itselleni.

Kun sen hankin, tulin penkoneeksi rojulaatikoitani ja löysin muitakin kultaisia sormuksia vuosikymmenten varrelta, jotka laitoin ikään kuin kokeeksi sormiini. Ja nyt kokeilen totunko niihin vai nakkaanko takaisin laatikkoon.

Oikein käden keskisormessa on sormus, joka kertoo minulle Jyväskylässä vietetyistä vuosista raitistumisineen, Katulähetyksineen, aviolittoineen, kaikkineen. Sormukseen on kaiverrettu viittaus raamatunkohtaan: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut, se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sen tähden minä panen toivoni häneen. Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii.  Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua."

Vasemman käden etusormen sormuksen isäni sai jouluna -44 ensimmäiseltä vaimoltaan Ainolta lahjaksi rintamalle. Musta kivi oli vuosien saatossa lohjennut, jonka tilalle upotin hopeisen http://www.petterhallstrom.fi/ sukuni vaakunan. Sen ympärille sulatutin äitini ja isäni vihkisormukset.

Vasemman käden keskisormen sormus on 4-osainen pirunnyrkki, jonka olen saanut Sininauhasäätiön ensimmäiseltä ja ainoalta toiminnanjohtaja Esa Toivarilta ja hänen vaimoltaan Outilta. Arvatenkin se on myös Sininauhasäätiöltä. Se kertoo minulle kaiken Sininauhasäätiön kasvusta toimitusjohtaja aikanani.

Pirunnyrkki-sormuksen alkuperäisestä suunnittelijasta ei ole olemassa varmaa tietoa. Tässä sen eräs syntytarina: "Arabisoturi oli kovin mieltynyt yhteen naiseensa. Mustasukkaisena miehenä hän keksi oivan valvontakeinon, koottavan sormuksen, jonka vain hän osaa koota. Niinpä taistelu- ja valloitusmatkoille lähtiessään hän pujotti oman sormuksensa naiselleen sormeen. Ovelana arabina hän ei kertonut naiselleen, että irroitettuaan sormuksen sormesta, se hajoaisi osiin. Muutaman reissun jälkeen mies sai sormuksen takaisin alkuperäisessä kunnossa. Näin mies tiesi, että nainen oli ollut uskollinen retkien aikana. Yhden pitkän matkan aikana nainen ihastui erääseen toiseen mieheen. Hän ei voinut pettää miestään sormus sormessa. Niinpä hän otti sen pois sormestaan ja sormus meni palasiksi. Nainen ei osannut kasata sitä ja niinpä nainen joutui palauttamaan sen palasina miehelleen. Tästä mies tiesi, että nainen oli ollut uskoton."

Pienin ja ehkä vaatimattomimman näköinen on kelta- ja valkokultainen vihkisormukseni, jonka olemme hankkineet vaimoni päiviksen kanssa Tallinnan satamassa olleesta koruliikkeestä ennen avioliittoamme 21.10.2007. Sormuksen sisällä on kaiverrus "päivis".

Tänä syksynä tulee kymmenen vuotta yhteistä taivalta, johon meidät vihki Sininauhasäätiön Mutterimajassa, silloinen Sininauhaliiton toiminnanjohtaja, pastori Aarne Kiviniemi. Juhlat olivat ikimuistoiset, nimeltään "Kaikkien aikojen juhlat", joissa oli satapäinen joukko yhteiskunnan laidalta laidalle. Toisella laidalla Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto ja toisella kadun kansaa vuosien varrelta. Ja välissä oli Santtu Santeri Ahlgren, joka tanssi puolestani häävalssin vaimoni kanssa. Juhlista tehtiin ainakin tunnin DVD-tallenne, joka silloin tällöin pomppaa jostakin esiin.

Vihkisormukseni on sormuksistani tärkein, joka pitää sisällään minulle tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen. Ehkä opin myös arvostamaan omia ja muidenkin koruja, sillä ne saattavat olla ainutlaatuisia muistoja ja pitää laillani sisällään valtavan määrän tarinoita ja kantajalleen tärkeitä asioita sekä etappeja eletyn elämän varrelta.

1 kommentti:

raimo perälahti kirjoitti...

Turhamaista tai ei, kukin kantakoon "rojunsa" kuin tahtoo, myös minä ! Olen perso kiiltävän perään ja tilanteen mukaan kiedon käätyjä kaulaani ja sormuksia sormiini, unohtamatta ranneketjua jonka sain lapsiltani 50v lahjaksi, toiseen ranteeseen kultakellon joka on alun perin jonkun ja se oli päätynyt poliisien huutokauppaan josta edesmennyt "välikäsi" huutanut ja sittemmin minulle myynyt. Elämä itsessään on kaikista kultaisinta aikaa :-)