Marimekosta vielä

päivis: Kirjoitin edellisen blogin Marimekko-kirjasta. En erikseen kirjoittanut Marimekko-kopioista, joita kirjassa myös käsiteltiin. Sen lisäksi siellä käytiin läpi myös kopioiksi paljastuneet printit, joita pitkään ennätettiin uskoa ja väittää Marimekon omien suunnittelijoiden töiksi. Kunnes toisin todistettiin.

Thaimaassa ei voi olla törmäämättä kopioihin. Kopiotuotteiden myynti on täällä periaatteessa laitonta ja kai aika usein poliisi tekee ratsioita poistaakseen kopioidut tuotteet myynnistä. Varsinkin elektroniikkaa kopioidaan menestyksellisesti ja myydään edullisesti turisteille, mutta varmaan myös paikallisille. Kopio ei välttämättä ole aina edes alkuperäistä huonompi. Täytyy myöntää, että ihan hyvällä omallatunnolla mekin käymme Pattayalla Tukkom-nimisessä elektroniikka-myymälässä, josta tuskin aitoja tuotteita edes saa.

Oikeastaan mitään ei täältä voi ostaa ilman, että on syytä epäillä, onko tuote aito. Kun podin reilu viikko sitten flunssaa, mietin, ovatko ostamani flunssalääkkeet aitoja. Tai jos olivatkin aitoja, mahdollisesti laosilaisia, oliko ne kehitetty siihen tarkoitukseen, mihin pitikin. Ehkä olivat, koska paranin.

Kun Angry birds -tuotteet ilmestyivät ensimmäistä kertaa Aasiaan (näimme niitä Malesiassa ja Thaimaassa), epäilys niiden aitoudesta oli suuri. Kasikorn-pankin pankkiautomaattien näytöillä olleet vihaiset linnut sen sijaan varmasti pyrähtivät ihmisten tietoisuuteen luvan kanssa. Samaa ei luultavasti olisi voinut sanoa monenlaisista Angry birds -pyyhkeistä ja T-paidoista, joita kaupoista alkoi löytyä.

Mutta palataan Marimekkoon. Tänään kävimme Pohjois-Pattayalla täydellisen remontin kokeneessa ostoskeskuksessa, jota yleensä on tullut kutsuttua Big C:ksi sen ehkä tunnetuimman myymälän mukaan. Central Marina -nimisenä avatusta ostoskeskuksesta löytyi muun muassa uusi Japani-kauppa. Sen tuotteet henkivät japanilaisuutta, vaikka moni tavara onkin kotoisin Kiinasta.

Ja mitähän sieltä löysinkään? Pienen meikkilaukun, jossa oli täydellinen kopio Marimekon Unikko-kuosista. Pussukoita oli jäljellä kaksi kappaletta, joista ostin toisen, vaaleanpunaisen. Jos Unikot olisivat olleet aidot, tuskin olisin edes täältä saanut sitä noin 1,60 eurolla, jonka se Japani-kaupassa maksoi.

Suhtaudun uuteen Unikko-pussiini lähinnä huvittuneena. Ehkä minun olisi pitänyt suomalaisena ostaa molemmat pussukat ja tuhota ne suuttuneena. Mutta mitäpä minä menisin sellaista tekemään. Otan pussukan käyttöön ja toivon että se toinenkin kauppaan jäänyt Unikko päätyy jollekin, joka myös älyää, mistä on kyse. Marimekko voi puolestani hoitaa itse sille kuuluvan vahtikoiran tehtävän.