Pohjoiseen päin mentäessä muutaman kilometrin mittainen katu päättyy Hyrsylän mutkaan. Kun siitä jatketaan jalkaisin kävelykatua pitkin rantaa, tulee Sateenkaarirantapaikka eli suomalaisittain homojen ranta vastaan.
Sen vieressä on meidänkin suosima paikka, Kolmekolmonen. Pidän siinä istuvista ihmisistä ja nimestä, sillä muistelen sen olleen Jyväskylässä sijaitsevan Kangasvuoren sairaalan suljetun osaston numero.
Kun sitten kävellään samaista rantaa toiseen suuntaan, kokoontuu mainitun Hyrsylänmutkan kohdalla, Raittiiden rannassa Rantaparlamentti. Jossa puolet ajasta käytetään Finnairin haukkumiseen ja Suomen haukkumiseen. Loppuaika kehutaan omaa viisautta ja haukutaan thaimaalaisia tyhmiksi. Tähän keskusteluun en juuri osallistu muuta kuin muuttamalla sen suuntaa kysymällä, että miksiköhän itseään lähestulkoon maailman viisaimpana ihmisenä pitämällä suomalaismiehelle on niin usein thaimaalainen nainen vierellään? Ja kuinka tämä maailman tyhmin ihminen onnistuu vuodesta toiseen kovin usein tyhjentämään älykkään suomalaismiehen taskut ja pankkitilin?
Kun jatketaan rantaa pitkin etelään, tulee vastaan Savolaisten ranta, joka on joko totta tai sitten ei. Totta on, että siinä kohdalla liehuu Suomen lippu tai parikin. Kun kerran sinne istahdin, oli se savolaismurretta puhekielenään käyttävien, kypsään ikään tulleiden suomalaisnaisten kansoittama. Niin hyviä ja pahoja olivat suustaan, että Raittiiden rannan viisaat suomalaishemmot tuntuivat sen jälkeen juttuineen pyhäkoulupojilta.
Sama jengi tai paikan perineet kävivät pitkän prosessin, että vaihtuuko täälläkin Lemminkäisen lippu toisen näköiseksi Suomen pääkallopaikan tapaan. Kun viimeksi asiaan perehdyin, olivat vanhoilliset niskan päällä lippunsa kanssa.
Aiheesta laitoin kerran omituisella huumorillani sähköpostinkin Lemminkäisen pääjohtajalle saamatta vastausta edes sihteeriltä. Päätin, että pitäköön lippunsa ja asfalttinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti