Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 3. joulukuuta 2016

Miten oppisin ymmärtämään Facebookia?

päivis: En ole ollut kovin innokas Facebookin käyttäjä. Olen pitkään ollut Jorman kanssa yhteisellä sivulla, jonka nimi oli vielä vähän aikaa sitten Soini Strandén (Virtuaalihenkilö). Käytännössä sivun käyttäjä oli Jorma. Minä vain silloin tällöin saatoin laittaa sinne jonkun kommentin tai kävin tykkäämässä toisten päivityksistä. Kun Jorma jollain keskustelupalstalla suututti jonkun, sain välillä lukea Facebookista tyyliin "mitä sinä Strandén luulet tietäväsi".

Nyt sivu on yksin Jorman. Ehkä näin tapahtui hieman minun painostuksestani. Minulla on tässä ohessa kyllä ollut omakin Facebook-sivu, jonka jouduin (todella jouduin) avaamaan, jotta ylläpitäjänä pääsin päivittämään töihin liittyvää sivustoa.

Omat sivut avattuani ajattelin ensin, että en pyydä ketään kaveriksi, mutta hetken päästä huomasin, että ei tarvitsekaan. Kaveripyyntöjä alkoi tulla heti kun olin ensin itse laittanut jonnekin jonkun kommentin. Näin sen luulen tapahtuneen. Enkä alkuun edes kehdannut olla hyväksymättä kaveripyytäjiä. Joku aivan ventovieraskin ihminen päätyi kaverikseni. Myöhemmin olen jopa pyyhkäissyt muutaman kaverin pois.

Päätin, että laitan näille henkilökohtaisille sivuilleni vain sellaisia päivityksiä, jotka jotenkin koskettavat itseäni tai sitten niissä on joku muu minulle istuva asia. Yhtään kissa- tai koiravideota en sinne ole jakanut, vaikka joskus ihan mielelläni toisten lataamia hauskoja koiravideoita katselenkin. Mutta eipä ole kovin montaa kaveriakaan lukemassa päivityksiäni.

En ole ihastunut Facebookiin, koska en ymmärrä sen logiikkaa. En löydä sieltä asioita, joita pitäisi löytää. Esimerkiksi en nyt löydä millään ryhmiä, joihin kuulun. Liityin juuri yhteen uuteen ryhmään, jolle pääsin uudelleen sen ansiosta, että huomasin sivuni ylälaidasta ilmoituksen, että minut oli hyväksytty kyseiseen ryhmään. Ehkä pääsen sinne myöhemmin uudelleen, kun yritän pitää mielessäni, mikä ryhmän nimi on.

Ja mikä homma olikaan päivittää sivun yläreunassa olevat kuvat. Kansikuva ja profiilikuva. Päivittämisen mahdollistavaa kameran kuvaa kun en aina saa näkyviin.


Töihin liittyvän Facebookin kanssa taas tuli ongelma, kun entiseen tapaan Etusivulta ei enää auennutkaan samoja sivustoja kuin aikaisemmin. Lopulta vastaavat toisten järjestöjen sun muiden päivitykset löytyivät, kun klikkasi Tarkastele sivusyötettä - Julkaisuja joista olet tykännyt sivunasi. Ihan looginen ajattelu ei ehkä olisi tuossa riittänyt löytämään sitä, mitä halusin. Tosin "oikealle" Etusivulle päästyäni huomasin, että näytölle tuli aivan oudon paljon saamenkielisiä Facebook-päivityksiä.

Ei kommentteja: