Kolmas sektori tarvitsee Ray:n ja joulupukin lisäksi muutakin

jormas: Eilinen posti toi totuttuun tapaan Raha-automaattiyhdistyksen sen historian viimeisen avustuspäätösehdotuksen ja Jyväskylän Katulähetyksen lehden, jonka usein luen kannesta kanteen. Näin olen tehnyt myös Sininauhan Uusi toivo -lehden kanssa, jonka päätoimittajana Päivi Strandén oli vuosikaudet.

Katulähetyksen, kuten myös nykyisin Katulähetysliiton hallituksen puheenjohtajan nuijaa pitää Pekka Arposuo. Jota olen vuosien saatossa oppinut myös arvostamaan. Mutta nyt katulähetyslehden Pekan kirjoittaman pääkirjoituksen mukana lähti iso osa hänen ansaitsemistaan irtopisteistä. Jolla sinällään ei taida kovinkaan suurta merkitystä itseni lisäksi muille olla.

Tässä valan joulu-uskoa jouluna kolmannelle

sektorille Laukaan Nurminen-järven jäältä

Arposuo perusteli Katulähetyksen intoa myydä kiinteää omaisuutta, että "toiminnan päätarkoitus ei ole rakennusten ja seinien omistaminen, vaan sisällön tuottaminen laadukkaalla tavalla". Näinhän se tietenkin on, mutta ei ole hyvä asia, jos kristilliseltä järjestöltä on vallan unohtunut mitä raamatussa tarkoitetaan seitsemällä lihavalla ja seitsemällä laihalla vuodella. Ehkä olin se toiminnanjohtaja, jonka aikana omaisuus kerättiin, jotta nykyisellä johdolla on mitä myydä. Mutta siinäkin tulee ennemmin tai myöhemmin pää vetävän käteen.

Tämän huomasin myös siitä, että vaikka Raha-automaattiyhdistys rahoittaa myös Jyväskylän Katulähetyksen toimintaa oivalla tavalla, ei joukossa ole ainuttakaan investointihakemusta saati -avustusta. Joiden avulla voidaan varautua tulevaan ja luodaan taloudellista vakautta, mutta myös riippumattomuutta rahalla myytävistä palveluista. Sillä pelkkien ostopalvelujen varassa toimivan yhdistyksen tarina loppuu kuin kanan lento, jos kuntien kilpailuttamisissa ei pärjätä. Jos silloin ei ole omaisuutta, loppuu myös vapaaehtoistyö ja koko yhdistyksen toiminta.

Pahaa mieltä toi Pekan pääkirjoituksesta toinenkin huomioni. Hän nimittäin sanoi, että "tarkoituksemme ei ole asuttaa pysyvästi, vaan että voisimme antaa asukkaillemme valmiudet päästä ns. normaaliin ja itsenäiseen elämään." Pekka ajattelee aivan toisin kuin minä.

Mutta ehkä se on niin, että Katulähetyksessä pitäisi päättäjien itsekin asua laillani muiden asukkaiden joukossa tai menettää muuten paljon, jotta sydämessään voi ymmärtää mitä tarkoittaa, kun elämässä kaikki on ollut tilapäistä ja määräaikaista eikä mikään ole ollut koskaan pysyvää turvaa tuovaa.

Aikanani Katulähetys tarjosi ihmisille kodin ja varmuuden siitä, että jos hoidan oman osuuteni, saan pitää Katulähetystä kotinani ja perheenäni vaikka kuolemaani saakka. Pekan ajatus on toisin päin. Että mitä paremmin ja itsenäisemmin hoidan asiani, sitä varmemmin on lähtölaskenta Katulähetyksestä alkanut.

Monelle Katulähetys on kaikki mitä hyvästä elämästä on jäljellä. Sen ymmärtäminen on hyvän katulähetystyöntekijän tärkein asia. On valitettavaa, jos myös puheenjohtaja on unohtanut mitä aito, lähes käsin kosketeltava yksinäisyys on. Miltä tuntuu silloin, kun sulkee oman niin "kerrostaloluukkunsa" oven, jota ei ole koskaan pystynyt pitämään kotinaan. Kun yksinäisyys on käsin kosketeltava, on sitten oven kummalla puolen tahansa.

Kyseessä on usein silloin Pekan mainitsema itsenäinen elämä normaalissa asunnossa. Seurana on vain ja ainoastaan orpous ja yksinäisyys. Ja tämäkin olisi luettavissa raamatun ensi lehdiltä. Ei ole ihmisen hyvä olla yksin. Mutta kaikille ei siunaannu perhettä eikä puolisoa, joten jäljellä on vain Katulähetys.

Mutta sama laulu on monessa muussakin järjestössä. Kiviniemen johdolla Sininauha myi merkittävässä määrin omaisuuttaan ja luovutti toimintojaan jopa ilman mainittavaa korvausta jäsenjärjestöjensä kilpailijoille. Niiden jälkien korjaamisessa riittää työmaata useammallekin tekijälle.

Siinä samassa meni myös työntekijöiden mahdollisuus toimia asuinyhteisöjen kodin hengen luojina asumalla yhteisössä. Kun lähdin Sininauhasta, sanoin, että sellaista johtajaa ei jälkeeni tule, että hän pystyisi hajottamaan kaiken. On helpottavaa huomata, että tämä piti paikkansa, vaikka läheltä pitikin.

Itse lähdin Sininauhasäätiön toimitusjohtajan paikalta vuonna 2008. Sen jälkeen Sininauhakonserni ei ole saanut avattua ainuttakaan uutta investointikohdetta. Vanhoja peruja on onneksi asuntojen hankkimiseen eri tavoin yli vuosikymmenen jatkunut Ray-investointiavustuskokonaisuus. Joten eiköhän entinen, Jorma Niemelän aikainen tatsi löydy uudelleen. Sillä nyt Sininauhassa puhaltavat uudet tuulet, jotka toivon mukaan palauttavat konsernin entiseen menestykseensä.