Karkurikoira

päivis: Aika usein iltaisin mietin kuumeisesti, mistä kirjoittaisin omalla blogivuorollani. Jormalla sen sijaan on listattuna useita aiheita, joista voi valita mieluisimman, jos mielessä ei ole jotain erityistä, josta juuri silloin haluaisi kirjoittaa. Minulla ei siis ole näin, mutta joskus blogin aiheet kirjaimellisesti kävelevät pihaan.

Tänään illalla pihaan ajoi pariskunta, jonka auton perässä tulla löntysteli suuri koira. Koira tuli luoksemme ja antoi ottaa kiinni. Hain sille vettä ja kaupunkikodissaan olevan Niilon jäljiltä kaappiin jääneet koiran nappulat. Tulija oli selvästi janoissaan, nälissään ja väsynyt. Kilttikin se oli. Alkoi kova puuha, jotta kulkurille löytyisi omistaja. Koiran valjaissa ei omistajatietoa ollut.

Pihaan tullut vieras laittoi ensi töikseen koirasta tietoa ja pari kuvaa Facebookissa olevalle Tuusulalaisten ilmoitustaulu -sivulle. Siellä joku heti ihmetteli, että onko tämä sama koira, joka oli jo löytynyt kadottuaan Kellokoskelta. Hyvinkäälläkin oli olevinaan tietoa saman näköisestä koirasta, joka tosiaan oli jo palautettu kotiinsa.

Jorma oli maailmalla. Soitin ja pyysin tuomaan tullessaan ruokaa vieraallemme, joka itse asiassa tuntui olevan kuin kotonaan. Olin jo varautunut siihen, että koira olisi meillä aamuun saakka.

Hieman aristelin soittaa hätänumeroon 112, koska koiran löytyminen/katoaminen ei ehkä kaikilla kriteereillä täytä hätätapauksen tunnusmerkkejä. Sain kuitenkin oikein hyvän vastaanoton ja lupauksen, että lähin poliisipartio tulee hakemaan koiran. Hätäkeskuspäivystäjä vain varmisti ensin, että voisimmeko viedä koiran löytökoiratarhaan. Senkin olin jo selvittänyt, että paikka oli jo tältä päivältä kiinni, joten jäimme odottamaan poliisin tuloa.

Tässä vaiheessa olin myös liittynyt Facebook-ryhmiin Karkurit ja Karkurit Nurmijärvi-Hyvinkää-Tuusula. Laitoin sivuille kuvan koirasta ja tiedon missä mennään. Karkurit-ryhmään tulikin noin kymmenen minuutin sisällä ilmoitus omistajalta, jonka kanssa hetken päästä sovimme puhelimitse koiran hausta. Kaikki siis hyvin. Laitoin vielä Facebook-sivuille tiedon, että omistaja on tavoitettu ja uudelleen (taas vähän arkaillen) soitin 112:een, että koiran omistaja löytyi. Sama päivystäjä vastasi ja kiitteli ilmoituksestani. Kylläpä kerrankin asiat sujuivat kuin tanssi.



Koiravieraamme koti on metsän takana parin kilometrin päässä. Viisivuotias
Jyry ei ollut viihtynyt lasten kanssa marjametsässä ja oli ottanut jalat alleen.