Minä ja monikulttuurisuus

päivis: Monikulttuurisuus on termi, jota luultavasti ei ollut olemassakaan vielä silloin, kun opiskelin Jyväskylän yliopistossa. Pääaineeni oli suomalainen ja vertaileva kansatiede. Eri kulttuureja tutkittiin lähinnä siltä pohjalta, että erilaiset inhimillisen elämän ilmiöt näyttäytyvät tietyissä paikoissa tietynlaisina. Pääosin opintoihin kuuluivat suomalaiseen, maa- ja metsätaloudesta sekä kalastuksesta kumpuavaan kulttuuriin liittyvät tavat. Ja kun oman maan ilmiöt oli tehty selväksi, kuten esimerkiksi saunan merkitys suomalaisuudelle, sitä verrattiin muiden kansojen ja kulttuurien saunoihin ja saunomistapoihin.

Hyvin tärkeää oli oppia tuntemaan Suomen eri alueille ominaiset elämisen tavat. Muiden kulttuurien tapoihin tutustuttiin sen verran kuin se oli tarpeen. Muut olivat muualla. Me täällä totuttuine tapoinemme. Suomessahan ei tarvitse mennä sataakaan vuotta taaksepäin, kun monen asian saattoi vielä selvästi jakaa joko itäiseksi tai läntiseksi. Asioiden ja tekemisen tavat oli aikojen saatossa saatu monin osin Venäjältä tai Ruotsista. Edelleenkin varmasti kaikkein tutuin esimerkki itäisen ja läntisen kulttuurin erosta on idässä käytetty sana vasta ja läntinen vihta. Ruokakulttuurissakin itäiset ja läntiset tavat saattavat edelleen olla löydettävissä, vaikka nykyaika tasapäistääkin ruokalautasemme pizzalla, pastalla ja hampurilaisilla asuinpaikastamme riippumatta.

Olisi mielenkiintoista aloittaa kansatieteen opinnot uudelleen. Sen verran erilaiseksi suomalainen arki on muuttunut, että kai kansatieteen on tieteenalanakin pitänyt jollain tavalla seurata kehitystä. Kansatiede-nimistä ainetta ei tosin enää edes näytetä opetettavan Jyväskylässä. Vilkaisu yliopiston sivuille paljastaa, että etnologian laitos, johon kansatiede ennen kuului, kertoo antavansa opiskelijoilleen valmiuksia paitsi museoalalle, mutta myös maahanmuutto-, yritys- ja järjestötehtäviin. Omilta opiskeluvuosiltani muistan tulevaisuuden näkymiksi lähinnä vain museouran tai tehtävät kuntien kulttuurihallinnossa. Aika moni päätyi kuitenkin viestinnän tehtäviin toimittajiksi. Kuten minäkin.

Johtuisiko muinaisista kansatieteen opinnoistani, etten oikein jaksa innostua monikulttuurisen Suomen ajatuksesta. En ainakaan sellaisena, jona se tänä päivänä näyttäytyy. Minusta on edelleen mukava huomata pieniä eroja eri paikkakuntien välillä, oli sitten kyse puhetavasta, rakentamisesta tai tavasta paistaa pannukakkua. Nuo perinteiset suomalaisen kulttuurin tavat katoavat pikkuhiljaa, jos liian hanakasti vannomme monikulttuurisuuden nimeen. Ehkä joidenkin mielestä vanhat tavat saavatkin mennä. Hiiteen lörtsyt ja ruislimput, murteet, pohjalaiset talonpoikaistalot, Suvivirsi ja karjalainen vieraanvaraisuus.

Thaimaan turistialueilla ei koskaan voi unohtaa missä ollaan. Buddhalaisuus,
perinteiset tavat ja aasialainen ruokakulttuuri ovat kaikkialla läsnä.

Etnologian laitoksen sivuilta poimin lauseen: "Kulttuurin avulla jokainen yksilö ja yhteisö järjestää maailmaa ja tekee siitä käsitettävän." Siis mitä sekavammaksi arkiset kulttuurin piirteet muuttuvat, sen hankalampi maailmaa on käsittää. Vaikka kauppiaat haistoivatkin muslimien ramadanin päättymisessä hyvän hetken tehdä bisnestä, joillakin tämän päiväinen juhlinta kauppakeskus-Itiksessä saattoi mennä yli hilseen. Kristilliseen arvomaailmaan ja kulttuuritaustaan tottuneille suomalaisille paastonsa päättäneille muslimeille osoitettu erityishuomio oli varmasti liikaa.