Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 12. toukokuuta 2016

Onko kanikin suvaitsematon, outo otus?

jormas: Kahdeksas päivä tätä kuuta kirjoitin ihmisen suvaitsemattomuudesta, jossa taisin mainita myös citykanit useiden ihmisten inkokkeina. Eilisen päivän Hesarin Karlsonin pilakuva tai miksi niitä oikein kuuluu sanoa, huvitti minua suuresti. Että tämä ihmisen nurjamielisyys tarttuisi eläimiinkin. Mutta eivät kaikki kanit kaupunkiin muuta, vaikka parhaat jutut viime kesältä olivatkin, että ne ovat oppineet matkustamaan junalla Espoon puolelle Helsingistä ja takaisin.

Meillä nimittäin on aivan ikioma kaniyhdyskunta Myllykylässä. Sen jäseniä näimme viime syksynä Merikonttikotimme ikkunasta yhdellä kertaa parhaimmillaan yli 20. Vain kolme näyttää selvinneen talvesta ja joutumasta muiden eläinten ruokapöytään. Meillä ei tarvita kantrikaniyhdyskunnan kurissa pitämiseen virus- tai muutakaan sairautta, vaan sitä tehtävää hoitamaan riittävät luonnon muut eläimet.

Ei kommentteja: