Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kaikenlaisia kansalaisaloitteita

päivis: Innostuin allekirjoittamaan kansalaisaloitteen. Niitähän voi nykyään tehdä ja toivoa kuuden kuukauden kuluessa aloitteelle 50 000 allekirjoittajaa. Jos näin hyvin käy, ehdotettu lakialoite tai lain kumoaminen tai lakiin haluttu muutos etenee eduskunnan käsittelyyn.

Perustuslakiin tehty muutos on vuodesta 2012 alkaen mahdollistanut kansalaisaloitteiden tekemisen. Jokunen kansalaisaloite eduskunnassa on jo ollutkin käsittelyssä ja joihinkin asioihin on saatu lakimuutos.

Allekirjoitin verkkopankkitunnuksia käyttäen niin kutsuttua äitiyslakia koskevan kansalaisaloitteen. Kohtuuttomalta ja epätasa-arvoiselta tuntuvaan nykytilaan halutaan kansalaisaloitteen avulla saada muutos, joka sallii kahdelle naispuoliselle vanhemmalle yksinkertaisen tavan tunnustaa vanhemmuutensa, kun lapsi on hankittu yhdessä hedelmöityshoidon avulla. Nykyinen laki on aloitteen tekijöiden mukaan hidas, kallis ja kaiken lisäksi nöyryyttävä.

Uudelle äitiyslaille on saatu jo lähes 43 000 allekirjoittajaa, mutta aikaa ei ole enää kuin toukokuun loppupuolelle, 28.5. saakka. Tosin pelkästään äitienpäivänä allekirjoituksia tehtiin yli 10 000 kappaletta. Luulisi että puuttuvat 7 000 allekirjoitusta saadaan kokoon.

Nettisivuilla kansalaisaloite.fi kaikkien aloitteiden sisältöä, perusteluja ja allekirjoitusten etenemistä on helppo seurata. Samalla kun katsoin allekirjoittamaani aloitteeseen liittyvää informaatiota, tulin selailleeksi muitakin meneillään olevia aloitteita.

Useimmissa niistä oli tolkkua, mutta ne eivät olleet erityisesti suuren yleisön mielenkiintoa herättäneitä. Näin saattoi melko vähistä allekirjoittajien määristä päätellä. Tai voi vain kysyä, miksi esimerkiksi lakialoite, jossa kansanedustajat velvoitettaisiin kohtuullistamaan nykyistä 4,5 kuukauden mittaista istuntotaukoaan, on saanut parissa kuukaudessa vain noin tuhat kannatusilmoitusta.

Kansanedustajia kritisoidaan paljon, milloin mistäkin, mutta ainakaan tämän aloitteen allekirjoitusten määrässä ei näy, että kansalaiset tosissaan haluaisivat muutosta. Jos aloite menisi läpi, mistä sitten marmatettaisiin? Ehkä siksi on turvallisempaa jättää allekirjoittamatta.

Joukossa oli tietysti (miksi ajattelen että "tietysti") niitäkin, joissa ei ollut mitään tolkkua. Luulisi, että jonkinlainen kohtuus olisi sen suhteen, minkälaisista asioista ylipäätään voi tehdä kansalaisaloitteita. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi aloite, jossa vaaditaan lakia, joka kieltää maahanmuuttajien ulkona liikkumisen klo 20 - 06?

Ei kommentteja: