Kaikkien joukossa on toivottuja, vähemmän toivottuja, inhokkeja ja ei vois vähempää kiinnostaa lajeja. Osa istuu suomalaisuuteen helposti ja osa taas ei. Jotkut saavat alkuperäisväestön mielestä pitää omat tapansa, mutta eivät kaikki eikä varsinkaan kaikkia tapoja.
Kanadanhanhi saisi tallustella Helsingin rannoilla, jos se ei käyttäisi ihmisten istuttamia nurmikoita myös käymälätiloinaan. Musliminaiset saavat käyttää uimahalleja muiden tapaan, mutta kaikille ei istu heidän oma, suljettu uimavuoronsa, jossa he uivat vaatteet päällä. Minä ymmärrän tämän tavan, mutta en sitä, että sama uinninvalvoja sanoo minulle seuraavana päivänä, että et voi tulla uimashortseissa uimaan, kun niissä on 5 senttiä liian pitkät lahkeet. Joillekin kymmenen asteen pakkasessa ruokarahaa pahvikippoonsa anova kerjäläinen on liikaa kadulla kyyhöttämässä. Lupiini saa kasvaa tienpientareella, mutta inhokki siitä tulee, kun se valloittaa istuttamani päivänkakkarapenkin. Esimerkkejä voisin jatkaa kirjan verran.
Suoremmin uskallamme puhua vierasperäisten kasvi-, hyönteis- ja eläinlajien aiheuttamista kustannuksista. Helsingin kaupungin ympäristökeskus kuvailee tilannetta hälyttäväksi. Kaupungin mukaan joistakin vieraslajeista on selvää haittaa ja niitä torjutaan silloin, kun se on mahdollista. Helsingissä viime vuonna torjuntatyöhön käytettiin noin 400 000 euroa. Suurimmat kustannukset tulivat kanien torjunnasta, johon käytettiin 160 000 euroa. Kaneja torjutaan, koska ne syövät istutuksia sekä puiden ja pensaiden tyviosien kuorta ja kaivavat maanalaisia käytäviä.
Ihmisen tekemä kani ihmisen
tekemässä luonnossa
|
Mutta kaikkein ällistyttävin luonnon oikku olemme me ihmiset. Jotka emme pärjää luonnon kanssa, vaikka sitä kuinka mieleiseksemme muokkaisimme. Mutta emmehän me pärjää keskenäänkään, vaan sopivin väliajoin tapamme toisiamme miljoonia sodissa ja muissa keskinäisissä välien selvittelyissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti