Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Thaimaassa onnistun uudistumaan ihan huomaamatta

päivis: Olen käynyt jokaisella Thaimaan-reissullani hieronnassa. Yleensä otan jalkahieronnan, johon useimmiten liittyy myös käsien ja hartioiden hieronta. Vain kerran käynnit taisivat jäädä väliin, kun olin polttanut pohkeeseen kipeän jäljen moottoripyörän kuumassa pakoputkessa.

Ennen ajattelin, että käyn vain paikoissa, joissa on naishierojia. Pidin jostain syystä outona ajatusta, että hieroja olisi mies. Sitten kerran kävi niin, että hieroja oli mies, tai varmaan pitäisi sanoa melkein, että teinipoika. Mutta hänpä osasi hieroa. Huomasin uudistuneeni. Hierojan sukupuolella ei sen jälkeen ole ollut väliä. Vastaavanlaisia teinipoikia on tullut vastaan sen jälkeenkin.

Eilen päätin taas mennä jalkahierontaan. Keksin, että käynkin kotikadun toisessa päässä olevassa paikassa, jonka vierestä voisin samalla hakea pestävänä olleet pyykit pois. Huomasin, että hierojaladyt eivät oikein noteeranneet tuloani. Heidän kanssaan oli juttelemassa ulkonäöltä tuttu, ennen naapurissamme asunut mieshieroja, joka toimii paikallisella sateenkaarirannalla.

Mies katsoi hetken yritystäni päästä hierontaan ja tuli sitten huolestuneena kertomaan minulle, että madam, tämä ei ole tarkoitettu naisille. Tämä on vain miehille. Ahas. Asia tuli selväksi. Sitten hän viittoili katua alaspäin, jossa aivan lähellä olisi naisille tarkoitettu hieromapaikka. Kiitos neuvosta. Siellä minut toivotettiin tervetulleeksi ja istutettiin tuoliin.
Koska blogin aihe on vähän arkaluontoinen, on ehkä paras laittaa kuvituskuvaksi
koira, jolla ei taatusti ole mitään sitä vastaan, että sen kuva päätyy nettiin.
Oli seuraavan uudistumisen paikka. Jos ennen vaadin, että hierojan pitää olla nainen ja lopulta taivuin siihen, että mieskin voi hieroa, nyt kohdalleni sattui hieroja, joka oli ladyboy. Kuka ei tiedä, mikä ladyboy on, niin kerrottakoon, että ladyboy on (kaunis) mies, joka pukeutuu, meikkaa ja käyttäytyykin (ainakin ilmeisesti omasta mielestään) kuin naiset. Kännipäissään miehet saattavat joskus lähteä kauniin ladyboyn matkaan, mutta niistä kuulee vain juoruja. Kukaan kun ei kuitenkaan myönnä näin erehtyneensä.

Olemme joskus miettineet, kummassa vessassa ladyboyt käyvät, miesten vai naisten. Kerran näimme yhden menevän naisten vessaan, mutta sen perusteella ei vielä voi tehdä varmaa päätelmää, sillä hetken päästä samaan paikkaan näkyi painelevan myös miesturisti.

Ei kommentteja: