Yhteiskuntavastuun kantaminen on mukavaa vapaaehtoistyötä

jormas: Toissa päivänä kirjoitin tekemästäni ja tekemistämme yhteiskuntavastuun tavoista ja muodoista. Mutta onhan niitä yhdistystoiminnan kautta muitakin kuin www.elamantahden.fi.

Olemme olleet jo vuosia mukana Pattaya Suomi-Seuran toiminnassa mukana. Pidän yllä sen koti- ja Facebook-sivuja, vastailen sen kahdelle keskustelupalstalle tulleisiin kysymyksiin sekä kaikkiin sähköposteihin, jotka tulevat Seuran osoitteisiin. Vuosien saatossa onkin moni saanut sen kautta avun pulmiinsa.

Tärkeätä työtä tekee myös naisjärjestö Suur-Helsingin Valkonauha, jonka hallituksen puheenjohtajana toimin. Siellä olemmekin saaneet aika tavalla aikaan, muun muassa naisten Liisankodille uudet, loistavat tilat aivan Helsingin ytimestä, Katajanokalta. Ehkä itsekkäästi pidän yhdistyksessä merkittävimpänä saavutuksena asemaani puheenjohtajana, sillä miehiä ei kelpuuteta kuin kannatusjäseniksi. Se tarkoittaa, että yhdistyksen kokouksissa minulla ei esimerkiksi ole äänivaltaa.

Jollain lailla omassa ja ehkä vähän muidenkin pöytälaatikossa on myös Keski-Uudenmaan A-kilta, joka on seissyt tai maannut siellä jo vuosia ellei vuosikymmen pari ilman mitään toimintaa. Pari puhetason yritystä on ollut toiminnan käynnistämiseksi, joten ehkä vielä jonakin päivänä, sillä tarpeen tiedän tuskallisen hyvin.

Joten näin julkisestikin kiitoksia todelliselle työnantajalleni, kadun kansalle

Sydäntäni lähinnä tai peräti ytimessä olivatkin vuosikymmeniä asunnottomat päihdeongelmaiset. Heidän parissa tekemästä työstä sain myös leipäni ja nykyisen eläkkeeni. Se on mahdollistanut, että rahan vuoksi ei ole enää tarvetta eikä varsinkaan pakkoa tehdä mitään.

Kun ansiotyö juoppojen joukossa loppui, loppui käytännössä kohdallani kaikki muukin tekeminen Sininauhassa ja Jyväskylän Katulähetyksessä. Ehkä elin todeksi "Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä". Näin sanotaan rikkaan kartanonrouvan sanoneen talon rengille. Mutta esimerkiksi  Syysrasteilla käyn edelleen pitämässä tietokilpailun sekä parantamassa itseni lisäksi maailmaa saunan lauteilla.

Nykyisin yhteiskuntavastuuni ytimessä ovat kaikki eläimet ja roskat, joita keräämme Thaimaassa ja Suomessa. Koirien sijaan Suomessa ruokimme lintuja ja kantrikaneja. Toki siitä silloin osansa saavat metsän ja peltojen hiiret ja monet muutkin vipeltäjät. Thaimaassa vastaavasti ruokimme koiria. Kulku(ri) sellaisia ja sellaisia, joilla on koti. Molemmat ovat niitä tekemisiä, joissa tekijöitä ei ole ruuhkaksi asti. Arvostuksen laita on hieman mysteeri tällä hetkellä. Sillä Jomtien rannalta roskia kerätessä, tulee peukutuksia ja muita hyväksymisen eleitä melko tavalla. Tässä pari esimerkkiä.

Rannalla törmäsin vatsakkaaseen suomalaismieheen, jonka yhteiskuntavastuun osuus tältä osin oli, kun hän sanoi, että pitäisi tuoda Espoosta tänne mallia, sillä siellä rantoja putsaavat Kubotan pienoistraktorit. Niitä tänne odotellessa jatkamme aina keskiviikkoisin roskien keräämistä rannalta.

Toinen esimerkki on sen sijaan mukava. Paikallinen äiti tai mummo oli parin pikkutenavan kanssa rantavedessä ja sanoikin meille jotain myönteistä, josta emme ymmärtäneet kuin ilmeet. Sen sijaan lapset innostuivat kanssamme keräämään pitkät tovit roskia. Niitä syntyi eilisen parituntisen aikana neljä tyhjentynyttä hiekkasäkillistä.

Päivän päätteeksi tapasimme vielä Seuralla seurakuntamme papin. Hän totesi roskien keräilystämme, että arvostettavan tekemisen lisäksi se on erinomaista ympäristökasvatusta sekä paikalliselle väestölle että turisteille. Elämästämme koiramaailmassa kirjoitan joskus oman juttunsa.