Some ja minä

jormas: Jo toissapäivänä minun piti kirjoittaa sosiaalisen median käytöstä, mutta jotenkin se lipsahti tarinaan mihin kaikkeen käytän taskussani kantamaani laitetta, jonka alun alkujaan piti olla vain matkapuhelin. Olen nimitäin huomannut, että isoa osaa ihmisiä tuntuu ärsyttävän älypuhelimen käyttö muiden nähden. Jossain määrin olen kuulunut heidän joukkoonsa, mutta olen päättänyt työstää asian itselleni sellaiseksi, että minua ei häiritse saati töki muiden kyseisen laitteen käyttö.

Mutta miksi se sitten ärsyttää? Voisiko yhtenä syynä olla, että esimerkiksi joukkoliikennevälineessä ärsyttää, kun saan huomata, että joku näprää laitettaan mielenkiinnolla, muta en tiedä mitä hän tekee. Pääsen ikään kuin toisen yksityisyyden kynnykselle, mutta en yhtään pidemmälle.
Jos en pääsisi kynnykselle, ei se myöskään ärsyttäisi, sillä en ole itseni huomannut juurikaan ärsyyntyvän, vaikka en tiedä mitä joku ajattelee. Sieltäkin suunnalta tosin ärsytystä löytyy, jos jostain syystä tulee mieleen, että hän ajattelee minua tai minusta jotain. Koen olevani outo olio apinahäkin ulkopuolella miettimässä mitä apina mahtaa minusta ajatella.

Moni joka tapauksessa käyttää nykyisin melkoisesti aikaa älypuhelimensa kanssa erilaisiin tekemisiin, joista vain yksi osa on sosiaalinen media. Se on kertakaikkisen hieno juttu sähköisen tiedonkulun historiassa. Radion ja television käyttö alkuaikoina on ollutkin yksipuolista tiedon jakamista ja vastaanottamista. Tosin niihinkin on voinut jo kauan soittaa ja sanoa mielipiteensä vaikkapa Kansan radioon. Myös Pekka Saurin Yölinjalla ohjelma oli suosittu, kun ihmiset soittelivat paljonkin ja puhuivat henkilökohtaisia murheitaan, joihin Pekka sitten omalla, älykkäällä tavallaan otti kantaa ja kuulijat elivät omien murheidensa kanssa mukana. Pekka teki ikään kuin kuulijoiden koteihin turvallisen tuntuisia kotikäyntejä eikä tullut niin sanotusti liikaa iholle.

Mutta nykyisin some on hieno juttu, joka on aidosti vuorovaikutteinen. Ihmiset eivät ole varmasti koskaan kirjoittaneet niin paljoa kuin nykyisin, vaikka luulin, että matkapuhelimen yleistyttyä katoaa kansalta koko kirjoitustaito tai ainakin -halu.

Saadakseen ylipäätään jonkun tiedon kaiken kansan ulottuville tarvittiin sanomalehtien lisäksi televisio- tai radiolähetykset. Olikin lähes kylän uutinen, kun joko tuttu pääsi niissä ääneen tavalla tai toisella. Ja onhan se aika harvinaista useimmille nykyisinkin. Mutta enää sähköiset tiedotusvälineet eivät ole vain valtion valvoma etuoikeus, kuten aikoinaan Yleisradio televisio- ja radiokanavineen oli. Vaan nykyisin lähes kuka tahansa voi istua kuvainnollisesti kannon nokassa tai toisella puolella maapalloa jonkun rauniokasan päällä ja tehdä haluamansa raportin kaikkien ulottuvilla mistä aiheesta tahansa.

Hyvää päivää kirvesvartta, jos sitäkään uutisoinnin maailman ykköskanava on omassakin suosiossani oleva Facebook. Jossa monen käyttäjän aamun kansalle tiedotettava ykkösjuttu on herääminen, päivän ensimmäinen uutinen on aamupalan sisältö. Illan maailmalle kerrottava pääuutinen on mitä aikoo katsoa televisiosta ja milloin on ajatus mennä nukkumaan. Näillä päivänpolttavilla uutisilla on lukijoita muutamasta satoihin ja joillakin tuhansiin. Alkuun yllä kertomani tuntui jotenkin typerältä, jota höystivät joidenkin itseään muita sivistyneempinä pitävät facebook- ynnä muut nettikaverit. Mutta olen mennyt itseeni ja huomaan olevani omalla tavallani aivan samanlainen.

Aivan oma lajinsa on saada aikaan kunnollista keskustelua, sillä sitä ei synny mistä aiheesta tahansa. Joskus kaltaiseni sokea kanakin (tai kukko) voi löytää jutun aiheen, johon mielipiteitä löytyy ympäri valtakuntaa ja vähän kauempaakin. Tärkeä ja mielipiteitä herättävä keskustelunaihe saattaisi olla, että onko hyväksi nukkua alasti, alusvaatteisillaan vaiko aivan nukkumista varten hankittu uniasu päällään. Ja kun aiheeseen lisäisi ilta- ja alapesun tarpeellisuuden lisäksi linkolamaisen mielipiteen ylipäätään ihmisen pesemisen tarpeesta, niin ehkäpä siitäkin jotain ajankulua syntyisi.