Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 23. heinäkuuta 2015

Seitsemän veljeksen valleusreitti, osa 4

Selfie A. Kiven kanssa jäi ottamatta.
Lomamatkan voi tehdä näinkin. Aamulla veimme Matkakodin ja henkilöauton Vantaankoskelle kosken partaalle Kuninkaantielle. Sieltä kävelimme lähimmälle bussipysäkille mennäksemme Helsingin keskustaan Aleksis Kiven patsaalle, josta Seitsemän veljeksen vaellusreitti alkaa. Alku olikin sujuva, mutta kun pääsimme Rautatientorille, jouduimme vähän kakistelemaan. Aleksis ja koko tori oli aidattu ja aidan sisällä oli oluttelttaa vieri vieressä odottamassa janoisia kesävieraita.

Emme siis päässeet ottamaan selfietä kirjailija Kiven kanssa. Paikalla ollut vartija toivotti kyllä meidät tervetulleeksi klo 12, jolloin portit ja kaljahanat olisivat auenneet. Emme jääneet odottamaan, joten vaelluksemme kohti Vantaankoskea alkoi noin klo 10.30.

Alkumatka kohti Keskuspuistoa oli meille kovin tuttu. Samoja väyliä olemme usein kulkeneet jalkaisin ja pyörillä, kun vielä asuimme Mäkelänkadulla. Ja tässä vaiheessa jalka nousi vielä kevyesti. Metsäisillä väylillä oli mukava taivaltaa, vaikka välillä täytyi turvautua satelliitteihin paikantaaksemme itsemme. Keskuspuistossa reittejä risteilee moneen suuntaan, eivätkä opasteet aina riittäneet opastamaan ainakaan meitä oikeaan suuntaan. Kertaakaan emme kuitenkaan kuvitelleet olevamme eksyksissä.

Mustikoita oli puisto pullollaan, mutta marjastajia näimme vain muutaman. Sinne jäävät marjat mätänemään metsiin. Olisikohan Aleksis pysähtynyt nauttimaan mustikoista, jos olisi kulkenut samaa reittiä kohti Nurmijärveä tai sieltä Helsingin suuntaan? Mietimme, miten siihen aikaan matkustaminen ylipäätään onnistui. Minkä verran piti oikeasti kulkea kävellen? Mahtoivatko kirjailijan kengät hiertää, kun tuolloin ei vielä ollut mukavia lenkkikenkiä pitkiä matkoja taivaltavien kulkua helpottamaan.

Kahvihammasta kolotti reilun tunnin vaelluksen jälkeen. Ohitimme ensin Maunulan majan, joka oli kiinni. Olisi infon mukaan auennut vasta neljän aikaan iltapäivällä. Liian myöhäinen ajankohta meille. Seuraava kahvittelupaikka olisi ollut Pirkkolan puistossa. Sieltä löysimme jäähallin, mutta jos siellä olikin kahvila, auki se ei ainakaan ollut. Ei siis kahvia vieläkään. Jorma sen sijaan jakoi vesipullonsa sisällön samaan aikaan paikalle tupsahtaneen, puolittain saksanpaimenkoiran kanssa.

Lähiviljaa kasvaa helsinkiläisellä vehnäpellolla Keskuspuiston reitin varrella.
Ei hätää. Kartassa oli reittimme varrella vielä yksi kahvikupin kuva. Paikka oli Paloheinä. Vaan kuivaa oli sielläkin. Jäähallin ovella oli lappu, jonka mukaan kahvila aukeaisi muutaman päivän päästä. No, ei Seitsemän veljeksen vaellusreitille ole tultu kahvia ryystämään, mutta mistä Paloheinässä pääsee takaisin Keskuspuiston reitille? Parkkialueen rakentaminen oli siellä hieman vaiheessa, joten reiteille kulkua oli vaikeahko hahmottaa. Piti tuumata ja kurkotella taas satelliittien puoleen.

Haltiala löytyi kuitenkin ja sieltä osasimme Pitkäkoskelle, jossa Helsinki muuttui Vantaanjoen kohdalla Vantaaksi. Kartalla kahvikupin kuvia ei enää ollut tarjolla, mutta vastaan tuli silti rakennus, jossa kyltin mukaan sijaitsee kesäkahvila. Mutta mitä tekee kesäkahvilan pitäjä kesällä? Lomailee tietysti. Kuppila oli kiinni, joten ensimmäisellä etapillamme emme päässeet pitämään kahvitaukoa.

Kun Silvolan tekojärvi oli ohitettu ja pääsimme viimein Kuninkaantielle, jalat olivat jo hyytelöä. Ei kauheasti auttanut, vaikka aktivointiranneke riemuitsi aktiivisesta päivästä ja askelmittari kertoi ennätyslukemia. Viimeiset kaksi kilometriä olivat jo lähes tuskaa. Mutta olihan takana yli 20 kilometriä. Se on aika paljon meille, ikäihmisille. Ehkä olisi ensimmäisenä päivänä pitänyt tyytyä vähän lyhyenpään kävelyyn.

Perillä kello näytti noin puoli neljää. Nälkäkin jo vaivasi. Mutta päätepisteessä Vanhan Viilatehtaan iltaravintola oli auki. Sieltä saimme ruokaa ja myös ne koko päivän kaivatut kahvit jäätelön kanssa.

Reittivalintamme perustuivat sanallisiin kertomuksiin Seitsemän veljeksen vaellusreitistä sekä Helsingin ja Vantaan polkupyöräreittikarttoihin.

Ei kommentteja: