Seitsemän veljeksen vaellusreitti, osa 12 (loppuyhteenveto)

Seitsemän päivää, seitsemän veljestä. Pöly on laskeutunut, vaellussauna saunottu ja yö nukuttu sen päälle. On aika kirjata muistiin kuinka reilun viikon koimme. Koska vaelluksellamme ei ollut ketään tukijaa emmekä muutenkaan ole sen osalta kallellaan minnekään suuntaan, on helppo yrittää pohtia tasapuolisen kriittisesti kaikkea koettua.

Ideanahan kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven, tai oikeastaan Alexis Stenvallin ympärille rakentuva kokonaisuus on erinomainen, jonka toivoisi jatkavan myönteistä kehitystä, sillä tuote on kaikkea muuta kuin valmis. Tätä viimeistä aiheeseen liittyvää blogiamme varmasti myös täydentelemme silloin tällöin, kun jotain mielestämme mainittavaa reitiltä palautuu mieleen.

Helsinki: Reitti lähtee Rautatietorilta Aleksis Kiven patsaalta, jota emme päässeet ihailemaan, sillä Helsinki oli valjastanut sen verkkoaidalla oluttelttojen anniskelu- ynnä muuksi alueeksi. Koska kansalliskirjailijamme varsinkin loppuaikoina oli melkoisen alkoholisoitunut, hän tuskin asiaa olisi edes paheksunut. Varsinkaan, jos olisi itse ollut anniskelualueen sisäpuolella. Toisin saattoi olla japanilaisten ynnä muiden turistien laita, jotka käsissään olevista turisti-infoista lukivat aidan toisella puolen miehestä ja patsaasta.

Reitti kulki pitkin Keskuspuistoa Vantaan kaupungin rajalle, joten itse reitin suhteen ei pääkaupunkimme tarvitse tehdä mitään. Mutta toisin on informaation laita. Helsingistä ei yksinkertaisesti löytynyt ketään tai mitään tahoa, joka olisi osannut sanoa reitistä mitään. Ei löytynyt ensimmäistäkään karttaa eikä puistosta ainuttakaan opastetta. Molemmat olisivat olleet tarpeen, sillä niin paljon väyliä risteilee sinne tänne, että käveleminen, saati polkupyörällä ajo ilman gps-paikanninta tai vastaavaa on kaikkea muuta kuin sujuvaa.

Vantaa: Vantaakaan ei ole tehnyt asian eteen mitään ja tietoa ei löydy mistään. Paras anti oli kaupungin matkailuneuvonta Tikkurilassa, että "olen minä jossain kuullut mainittavan Seitsemän veljeksen mikä se nyt olikaan". Vantaalla kuljetaan myös valmiita väyliä, joista osa taisi olla peräti autoteitä. Sinällään  reitin varrella siellä täällä läsnä oleva Vantaanjoki ja varsinkin Vantaankoski on yksi koko reitin näyttävimmistä kohteista. Hyvällä viitoituksella ja kartoilla olisi kaupungilla varmasti paljon muutakin mielenkiintoista tarjottavaa samoilijoille ja polkupyöräilijöille. Vuosi vuodelta enemmän on Suomessa myös polkupyöräileviä turisteja, jotka etsivät meiltä nimenomaan luontoa, joten olisi hyvä Vantaankin jotain tehdä.

Vantaan viitoitus oli kunnossa, mutta maininnat Seitsemän veljeksen
reitistä puuttuivat kokonaan. Pienellä vaivalla nekin varmaan saisi lisättyä.

Tuusula: Reitillä raapaisi oikein syvältä huomata, että Tuusula on pohjanoteeraus kaikista Seitsemän veljeksen vaellusreitin kunnista. Varmasti veran alla ja julkisuudelta piilossa on tehty paljonkin, mutta tähänastinen aikaansaannos on kyllä häpeällinen. Tuusula taitaa myös olla ainut kunta, joka on siirtänytkin reittiä ainakin kertaalleen. Nykyinen linjaus ei saata olla virallinen vieläkään. Netistä löysimme katkoviivoilla merkityn hahmotelman sekä selvitystyön, joiden avulla yritimme mennä reittiä myöten. Käytännössä se oli mahdotonta, sillä maastossa ei ollut kaikilta osin polkua tai edes ensimmäisenkään kävelijän jälkiä. Jäi lisäksi maku, että Tuusula on ikään kuin tietoisesti välttänyt kaikkea Aleksis Kiveen liittyvän. Reitti ei mene sinne päinkään missä on Kiven kuolinmökki tai hauta. Molemmat nimittäin löytyvät Hyrylän lähimaastosta, joiden kautta reitin olisi pitänyt aivan ehdottomasti mennä. Samalla reitille olisi voinut istuttaa esimerkiksi Hyrylän Urheilukeskuksen uimarannan, Rantatien ja Kirkkotien ainutlaatuisia rakennuksia, maisemaa ja taiteilijahistoriaa. Kauppoja, yöpymispaikkoja ja ruokailumahdollisuuksiakin Tuusulan osuudelle olisi silloin tullut, sillä niitä ei liiemmin reitille satu.

Aleksis Kiven perintöä vaalitaan Tuusulassa, jossa on mökki, jossa kansalliskirjailija
kuoli vain 38-vuotiaana. Tuusulan kirkkomaalla on myös hänen hautansa. Seitsemän
veljeksen vaellusreittiä näihin kohteisiin ei kuitenkaan ole viety. Se on sääli.

Nurmijärvi: Nurmijärvellä reitti kulkee yli kolmekymmentä kilometriä. Ylivoimaisesti eniten näkyvyyden, mutta myös reitistön eteen onkin Nurmijärvellä tehty työtä. Reitti kulkee Kiven syntymäkodin, mutta myös Taaborinvuoren kautta, jossa esitetään Aleksis Kiven näytelmiä Nummisuutareista Seitsemään veljekseen. Taitaapa siellä olla Aleksis Kiven museokin. Nurmijärveltä netistä löytyy kunnon kartat reitteineen. Myös maastoon vaihteleva reitti on oivalla tavalla merkitty. Nurmijärvi saakin täyden kympin osuudestaan Seitsemän veljeksen vaellusreitin hyväksi.

Riihimäki: Missään ei taideta mainita, että reitti piipahtaa myös Riihimäen kaupungin puolelle, emme jättäneet sitä huomiotta. Vaikka paikka onkin keskellä ei mitään, on se silti mainitseminen arvoinen. Sen tuntumassa oli sopivasti ollut jokunen vuosi sitten avohakkuu, joten se oli aukkoineen kuin valtakunnan raja konsanaan. Jos olisimme Riihimäen kaupunginjohtajia tai muuten valtaa käyttäviä, niin siellä Riihimäen kaupungin alueella olisi oiva paikka tyylikkäälle taululle, joka kertoisi esimerkiksi kaupungista tervetulotoivotuksin jotain mielenkiintoista.

Hyvinkää: Suhteellisen puhtaat paperit saa meiltä myös Hyvinkää. Reitti on melko hyvin merkitty, joskaan karttaa emme löytäneet kaupungin sivuilta. Jollain lailla epätarkka tai ainakin suurpiirteinen kartta löytyi Nurmijärven sivuilta. Hyvinkään puolella maastossa oli välillä tiuhaankin sinipäisiä puupaaluja. Tosin kun nousimme pariinkin eri kertaan Hangosta Venäjän rajalle ulottuvalle Salpausselän harjulle, oli merkit maalattu puiden kylkiin Nurmijärven tapaan. Se jäi arvoitukseksi miksi Nurmijärvellä on osin punaiset merkinnät. Yritimme myös pohtia miksi reitti päättyy Hyvinkäällä hotellin pihaan, kun hotellille päättymistä ei ole pitänyt tärkeänä mikään muukaan kunta. Jos olisimme Hyvinkään kaupunginjohtajia tai meillä olisi hänen valtansa, päättyisi reitti Hyvinkäällä kiertoliittymään, jossa kulkee Aleksis Kiven katu, Aleksis Kiven kuja sekä Nummisillankatu.

Patikoiminen reitillä, joka liittyy kiinteästi 1800-luvulla eläneeseen ihmiseen, sai tietysti aikaan sen, että matkan varrella tuli moneenkin kertaan pohdittua sitä, minkälainen oli se maailma, jossa Aleksis Kivi eli. Miten hän kulki matkansa, jotka Nurmijärveltä ulottuivat ainakin Helsinkiin ja Turkuun sekä viimeisin Tuusulaan. Miten erilaista elämä on tuolloin ollutkaan. Osaamme sen ehkä jotenkin käsittää ja samalla ymmärrämme, ettei Aleksis Kivi tai kukaan muukaan sen ajan ihmisitä voinut nähdä, millainen maailma on nyt. Kukaan ei varmasti osannut kuvitellakaan, että joskus olisi autoja ja asfaltoituja teitä. Väkisinkin mieleen nousi kysymys: minkälainen maailma on sadan tai 150 vuoden päästä? Mitä silloin on sellaista, jota me nyt emme kykene ollenkaan kuvittelemaan todeksi?