Seitsemän veljeksen vaellusreitti, osa 9

Tämä on hiidenkirnu, mutta mikä se on?

Tämän päivän taival Nurmijärven Myllykoskelta Rajamäelle tai oikeastaan toisinpäin oli hieman yli 15 kilometriä. Kävelimme nimittäin jälleen pohjoisesta etelään. Toiseksi pisin päivämatkamme. Näillä vuosirenkailla se oli aivan tarpeeksi, sillä lähes koko matkan kuljimme luonnossa, sinällään hyvin merkittyjä polkuja ja metsäteitä. Nurmijärvi on satsannut reitistöön tosissaan ja hyvä niin. On muillekin kunnille mistä ottaa mallia.


Vantaan Pikkukoski Nurmijärvellä on näkemisen arvoinen

Huoltoautomme Suzuki odottaa huomiseen Rajamäen uimahallin parkkipaikalla, sillä huristimme Matkakodillamme Jokilaaksoon syömään herneitä, poimimaan mustikoita, kastelemaan kasvihuoneen kasveja ja tietty, konttisaunaan saunomaan. Yötäkin olemme Jokilaaksossa.
Takana on nyt 90 kilometrin urakasta reipas 60 kilometriä. Taivalta on taitettu suunnilleen 10-15 kilometrin päivävauhtia ja monia asioita on matkan aikana ihmetelty. Paljon on peltoja, jotka ovat lähes kaikki viljeltyjä. Mutta suomalaiseen maalaismaisemaan ovat kuuluneet lehmät ja niiden laitumet. Ne puuttuvat, joten ehkä sille onkin enemmän perusteita miksi varsinkaan pääkaupunkilaislapset eivät enää tiedä mistä maito tulee kauppoihin.


Nurmijärvi on panostanut reittiin

Reitistön Nurmijärven kunnan alueella on monta mielenkiintoista paikkaa, jossa pysähtyä. Sekin on hyvä toteutus, että reitti kiertää aivan Rajamäen taajaman läpi, jossa on helppo huoltaa itseään ja varusteitaan. Vaikka matkalla kuljetaankin aika tavalla metsäteitä, yhtään moottoripyörää tai mopoa ei maastossa ole matkalla näkynyt. Niille oma vaikeutensa tulee luonnollisesti siitä, että reitillä on pitkospuuosuuksia portaineen, joilla ei moottoriajoneuvoilla ajella.
Eikä edes polkupyörillä. Nimittäin vastaan tuli pari vesseliä maastopyöriä kantaen, joista toisella oli musta kypärä ja siinä numero 8. En mitenkään malttanut olla sanomatta, että on siinä kasipallolla töitä. Kaveri vastasi, että niin on, kun tultiin tänne Nurmijärven ja Hyvinkään metsiin kantamaan polkupyöriä. Mukavia kavereita, jotka oikeasti tuntuivat arvostavan, kun kerroimme kävelleemme Helsingistä saakka.


Päivis ihmettelee traktorin munia

Jäljellä meillä on kahden päivän loppupuristus. Reitti päättyy Hyvinkään Sveitsin hotellin pihaan, mutta viimeisenkin päivän taidamme kävellä väärin päin. Sillä nyt tuntuu, että huomenna viemme Matkakotimme Hyvinkään ja Nurmijärven rajamaastoon ja kävelemme sinne molemmista suunnista.

Sitäkin on tullut taivaltaessa pohdittua, että mitähän hyödyllistä voisimme tehdä näille blogikirjoituksille, sillä koko reitin kiertäneistä emme ole löytäneet yhtään tarinaa. Ehdotuksista olemme kiitollisia nyt ja myöhemminkin.