Kuvakulmia

päivis: Kirjoitin joku aika sitten blogin omista ammattihaavesekoiluistani. Sellaisiksi, siis sekoiluiksi, plus miinus parikymppisenä käytyjä mietteitä tulevista ura-ajatuksista varmaan voi nimittää. Eli pallo oli aika tavalla hukassa siinä vaiheessa. Kenties on ollut vielä myöhemminkin. Joskus huomaan edelleen miettiväni, mikä minusta tulee isona. Siitäkin huolimatta, että olen jo sellainen ja syytä olisi kai alkaa keskittyä siihen, mitä teen, kun jään eläkkeelle.

Oikeastaan on surullista havaita, että enää ei ole riittävästi ikää tekemään jotain sellaista, joka vaatisi ensin syvempää perehtymistä johonkin tekemisen aiheeseen ja tekemisen harjoittelua, jotta lopulta jossain vaiheessa  voisi sanoa olevansa alan ammattilainen. Ikä ja ikääntymisen tuomat viat ja vaivat alkavat jossain kohtaa estää elinikäisen oppimisen toteuttamista. Sille ei mitään mahda.

Minulla oli alun perin ajatuksena kirjoittaa valokuvaamisesta. Siihen tuo blogin otsikkokin viittaa. Kuvakulmaa ajattelin ihan visuaalisena asiana, kun Jorma vaihtoi pihassamme olevan riistakameran paikkaa ja huomasimme sen ottamien kuvien kuvakulmien olevan jotenkin aikaisempaa hauskempia. Omaa kameraakin voisi vaihteeksi kuvatessa pitää vähän alempana ja saada sillä tavalla ehkä vähän mielenkiintoisempia valokuvia. Otoksia uudesta kuvakulmasta.

Uusi kuvakulma riistakameralla kuvattuna.

Mutta sana kuvakulma ei liity pelkästään valokuvaamiseen (tai vaikka piirtämiseen). Kyllä elämää elettäessäkin tarvitaan kuvakulmaa. Nuorena, kun pitäisi päättää, mitä haluaa opiskella ja missä ammatissa toivoo työskentelevänsä ainakin tulevat vuodet, ihminen ei aivotutkijoiden mukaan ole siihen silloin edes kypsä. Siitäkin huolimatta, että jotkut itsevarmasti sanovat jo lapsena tienneensä, että haluavat lääkäreiksi tai opettajiksi. Suuri osa meistä olisi kai lakasinkoneen kuljettajia tai lentoemäntiä, jos lapsuuden ammattiunelmat todella konkretisoituisivat.

Jos elämän kuvakulmaa ei ihan päivittäin tai viikoittain olekaan tarve päivittää, on se ehkä syytä tehdä ainakin juuri eläkeikää lähestyessä. Ja myös silloin, kun vielä oikeasti on aikaa oppia jotain uutta, harjoitella sen tekemistä ja päätyä alan ammattilaiseksi. Ilman kuvakulman tarkistamista on vaarana, että jossain vaiheessa huomaa eläneensä elämän ilman elämää. Kaikki eivät ehkä sitä huomaa koskaan. He onnelliset?