Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Verilöyly, selkäsauna vai löylynlyömä

jormas:. Varsinainen intohimo saunominen ei minulle ole, mutta pidän siitä. Pari kertaa viikossa on nykyinen rytmi. Ensimmäiset kokemukset minulla on kertalämmitteisestä saunasta. Joka lämmitettiin ensin, sitten heitettiin häkälöylyt ja lopuksi tuuletettiin. Kiviä oli pari, kolme kertaa enemmän kuin jatkuvalämmitteisessä kiukaassa, joita onkin monenlaisia. Yleisimmät lämpenevät puilla tai sähköllä.

Savusauna on ehkä löylyiltään eniten mieleeni. Sametinpehmeää, savuntouksuista ja ihoa sekä mieltä hellivää. Iso osa saunomisen nautinnosta tulee kuitenkin tunnelmasta, jota varsinkin puulämmitteisessä rakennetaan monesti jo lämmittämisen aikana. Joka sekään ei ole eikä kohoa kaikkien kylpijöiden mieleisellä tavalla. Monella naisella ja lapsilla on muistissa puoliso tai isä, jonka saunapullo oli aina halkopinon välissä. Ja joka ei koskaan selvinnyt saunanlämmityksestä saati saunasta selvinpäin. Aika usein kävi niin, että jos lapset kylpivät ensin äitinsä kanssa, oli isä jo sammunut, kun tuli hänen vuoronsa. Mutta hyvä kertalämmitteinen sauna oli kuumana kauan, joten sammunut saunamieskin sinne ehti viimeistään aamulla parantamaan kohmeloaan. Silloin tällöin joku löytyy myös saunasta aamulla hengettömänä.

Olen itsekin tehnyt ja varsinkin suunnitellut saunoja ja kiukaita. Yläkuvan savusaunan hirret purimme aikoinaan Jämsästä yli sata-vuotiaan torpan seinistä. Ja kuljetimme ne Jyväskylään sekä teimme laatuporukan kanssa niistä laatusaunan. Josta kunnan rakennustarkastajan ensi kommentti oli, että pystytätte siten, että siitä on 50 metriä lähimpään rakennukseen, kun joka tapauksessa jokainen savusauna palaa joskus.

Kyseisen savusaunan kiukaan tein kokonaan itse ilman että siinä muurattiin mitään. Ladoin, lämmitin ja saunoin, purin, ladoin, lämmitin ja saunoin. Useamman kerran. Milloin oli kiviä liian vähän tai liikaa, milloin oli tulipesä väärän kokoinen, milloin tuli korvaavaa ilmaa liikaa tai liian vähän, milloin sauna ei tuulettunut kunnolla ja niin edelleen. Tänä päivänä tiedän, että osaan tehdä hirsisen savusaunan kiukaineen. Siitä ruosteessa olevasta taidosta olen ylpeä.

Voi olla että Jokilaaksoonkin teemme joskus erään- tai toisenlaisen savusaunan tavalla tai toisella. Mutta että saisin sellaisen mitä haluan, pitää tuumata vielä eräskin kerta. Sillä haluaisin, että se on pieni ja sen voi lämmittää sähköllä tai vaihtoehtoisesti ulkoapäin puilla. Siihen saakka kylvemme Jokilaaksossa merikonttiin tekemässämme kuvan saunassa Pikkulammen rannalla.

Kahta saunomiseen sanallisesti liitettyä asiaa en kuitenkaan halua kokea. Vaikka olisin löylynlyömä, en tahdo nähdä verilöylyä tai kokea selkäsaunaa.

Ei kommentteja: