Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Markkinointi +50-vuotiaille

päivis: Silmiin sattui tänään nettiartikkeli, tai olisikohan ollut blogi, jossa oltiin huolissaan siitä, etteivät yli 50-vuotiaat ole markkinoinnin kohteena. Että kun nuoret ymmärretään kunnon kuluttajiksi, joihin kannattaa panostaa mainonnan avulla, vanhempi väki jätetään saman asian suhteen lähes heitteille.

Ämpäreitähän tarvitsee aina.
Meilläkin siivousämpärit ovat
päätyneet kasvihuoneeseen
tomaatin kasvatusastiaksi. En
kuitenkaan taida odottaa uuden
Tokmannin avajaisia ja ilmaista
ämpäriä
En lukenut juttua tarkemmin, mutta kirjoittaja ei oletettavasti tunne kovin montaa yli viisikymppistä. Minun kokemukseni tämän ikäluokan ihmisistä kun on sellainen, että mainonnan kohdistaminen heihin (meihin) on hukkaan heitettyä touhua.

Tässä iässä ihmisillä on jo niin paljon tavaraa, että täytyy olla aika hyvä asia, jolla korkeampaan ikään ehtineet saa innostumaan shoppailusta. Erilaisten palvelujen markkinointi taas on asia erikseen. Ehkä palvelut eivät kuitenkaan välttämättä ole kovin ikäsidonnaisia.

Mutta kyllä iäkkäämpi väki sentään joissain asioissa on markkinoinnin kohteena. Ämpärit! Voiko ajatella, että ketkään muut kuin vähän iäkkäämmät ja varsinkin eläkeläiset joutavat ja viitsivät lähteä johonkin Tokmannin avajaisiin saadakseen ilmaisen ämpärin. Turha on siis valittaa, etteikö +50-ikäisille osattaisi markkinoida!

Kun vuosia kertyy, kaappeihin on ennättänyt karttua monet kahviastiastot, keittiö on myös täynnä erilaisia kodinkoneita, lakanoita on enemmän kuin pienessä hotellissa, vaatteista puhumattakaan. Tosin voi olla, että perinteisiä miesten työkaluja ei autotalleissa ja varastoissa ole koskaan tarpeeksi. Bauhausit ja Motonetit pitävät kyllä huolen siitä, että tämän alan markkinointi ei mene minkään ikäisiltä kuluttajilta ohi.

Ei kommentteja: