Minulla on isän puolelta karjalaiset sukujuuret. Olen aika myönteisesti suhtautunut Suomessa esitettyihin vaatimuksiin Karjalan palauttamisesta takaisin Suomeen. Olisihan se tosiaan kiva mennä lähes omistajan ominaisuudessa isänisän rakentamaa kotia katsomaan tai toteamaan, onko se enää edes tallella. Taloa, jos sitä enää olisi, tuskin kuitenkaan voisi vaatia takaisin, sillä siitä on aikoinaan maksettu jonkinlainen korvaus. Olen omin silmin nähnyt kuitin, jonka löysin melkeinpä sattumalta Jyväskylän maakunta-arkistosta.
Karjalan palauttamisen suhteen olen nyt kuitenkin päättänyt tarkistaa mielipidettäni.
Kovin suuri erohan ei ole sillä, jos meillä vaaditaan Karjalaa takasin tai joku keksii vaatia Puolaa ja Suomea takaisin osaksi Venäjää. Jos meillä pelätään palauttamistamme itäisen naapurin alaisuuteen, mitähän nykyiset Karjalassa asuvat mahtavat tuumia, kun tiedostavat meillä olevan, joskus jopa hyvinkin aggressiivisia vaatimuksia maa-alueiden suhteen.
Ihan äsken kuulin luultavasti ensimmäisen kerran, että suomalaisten vetäydyttyä Karjalasta, tilalle asutetuista suuri osa oli ukrainalaisia. Pakolla tietysti. Nykyisistä Karjalan asukkaista kuitenkin kai suurin osa on siellä syntyneitä. Jos sukujen historiassa on jo kertaalleen koettu pakkosiirto, tuskinpa he nyt olisivat kovin innokkaita lähtemään. Vai oikeastiko Suomessa ajatellaan, että otetaan takaisin vain Karjalan maat ja mannut ja häädetään sen nykyiset asukkaat ties minne?
Kuulin hyvän valtion määritelmän. Siinä yhtenä kriteerinä on, että annettaisiin rajojen olla sellaisina, joiksi ne nyt ovat vakiintunet. Eikä haikailtaisi niiden rajojen perään, jotka ovat olleet joskus ennen, kenties jopa satoja vuosia sitten. Lupaan siis olla vaatimatta Karjalaa takaisin, mutta täytyy tunnustaa, että vähän kyllä harmittaa, kun Suomi-neidolta vietiin toinen käsivarsi. Jos näin ei olisi käynyt, meilläkin olisi omasta takaa yhteys Jäämerelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti