jormas: Äänestäminen eroaa lotosta siten, että siinä voi valita vain yhden väärän numeron. Sen voi myös toistaa kestoloton tapaan vaaleista toiseen. Tuttuja ovat myös tuntemukset, että äänestää ketä tahansa, sama meno jatkuu.
Toisaalta kansalla on ehkä liiankin selkärankaiset päättäjät. Nimittäin aikoinaan valtakunnanoikeus päätti, että ministeri Juhantalo on sopimaton kansanedustajaksi. Tämän johdosta Juhantalo ilmoitti, että hän ei aio erota. Joten eduskunta erotti hänet. Mutta mitä teki kansa? Äänesti hänet takaisin. Niin tai näin, mutta tämä oli vastuullisuuden sijaan vastuuttoman kansan teko, sillä juuri kukaan ei kiistänyt, etteikö Juhantalo olisi yrittänyt tehdä väärin verorahoilla.
Kansan kyllästymistä päättäjiin ja äänestämiseen kuvaa myös, että joku voi Iiro Viinasen tapaan saada valtaisan kannatuksen ja suosion, vaikka hän lupasi vain kurjuutta ja hammasten kiristystä. Suoraselkäistä siinä oli, että äänestäjät, minä mukana koin, että Iiro oli ainut rehellinen, joka taivaalta kuun lupaamisen sijaan sentään sanoi suoraan mitä on luvassa.
En pidä itseäni viisaana ja olenkin monesti sanonut, että suutarin on syytä pysyä lestissään. Tarkoitan, että jos Arkadianmäellä istuisi 200 Jorma Soinia, olisivat asiat vielä huonommalla tolalla. Joten itselleni olenkin asettanut tavoitteeksi päästä edes kerran kyseisen rakennuksen saunaan ja arvatenkin siellä olevaan uima-altaaseen. Voi olla, ettei tämäkään tavoite toteudu.
Mutta entäpä sitten ne 200, jotka valitaan vajaan kuukauden kuluttua hoitamaan valtakuntamme asioita? Joukossa on aivan liikaa niitä, joille itsetarkoitus on olla kansanedustaja. Puuttuu ymmärrys, että se on ainoastaan yksi tapa hoitaa yhteisiä asioita. Liian moni on kuin muurari, jolle tärkeintä olisi olla muurari eikä muuraaminen. Tosin vertaus on siksi huono, että en ole koskaan tavannut niin tyhmää muuraria, jolle työssä tärkeintä ei olisi muuraaminen.
Usein tuntuu siltä, että kyseisen kahdensadan ihmisen päähän on omasta mielestä tiivistynyt kaikki viisaus, jota ylipäätään on olemassa. Näin koen koska en juurikaan ole tavannut kansanedustajaa enkä liioin ehdokastakaan, joka ei tietäisi kaikkea ja sanoisi esittämääni kysymykseen: "Tuota en Jorma tiedä, mutta etsitään yhdessä siihen vastaus." He ovat kuin armoitetut saarnaajat, joille taivastie ja tuonpuoleinen valtakunta ovat selvää pässinlihaa ilman pienintäkään epätietoisuutta. Tästä seuraa, että päättäjällä ei ole tarvetta kuunnella muita. Riittää, että on kerran neljässä vuodessa kuuntelevinaan. Myönnän, että poikkeuksiakin on, mutta siitä huolimatta valtakuntamme asiat ovat kuralla. Vaalikeskusteluissa onkin syy aina muissa puolueissa, mutta ei omassa eikä itsessä.
Tästä seuraa, että liian harva kuulee mitä esimerkiksi Wahlroos sanoo, koska kaikki tarmo menee sanojan haukkumiseen. Hän nimittäin oli Arto Nybergin ohjelmassa haastateltavana, jonka jälkeen olen päivän, parin ajan seulonut erilaisia nettikeskusteluja, mitä mieltä olemme Björnistä. Vain harva kirjoittaa siitä mitä hän sanoi. Ehkä kuulun itsekin tähän joukkoon, sillä tämän pikkusieluisuuden löydän itsestänikin silloin tällöin. Ja kateuskin kolkuttelee usein kulman takana, kun framille sattuu joku, joka kylpee rahassa. Outo juttu sinänsä, sillä en kadehdi lainkaan niitä, jotka näyttävät ja ovatkin onnellisia, ellei heillä ole mukavasti rahaa.
Mutta koska olen monta kertaa laskenut lompakkoni muutamat eurot törmätessäni raharikkaaseen ja huomannut, että hän ei ole nyysinyt vaurauttaan pussistani, on kateuskin pysynyt aisoissa ja pystyn kuuntelemaan niitäkin, joilla on rahaa.
Kuuntelin siis ensimmäisen kerran tarkalla korvalla Wahlroosia ja pakko oli myöntää, että hän puhui hyvin viisaasti. Kun Arto kysyi häneltä, että kuka nyt tänne kylmän pohjolan perukoille korpeen tulisi mitään investoimaan, jotta saisimme muun muassa työpaikkoja, oli vastaus kerrassaan oiva. Miksei tosiaan tulisi? Onhan meillä täällä paljon hyvää koulutusmahdollisuuksineen, sosiaaliturvineen, terveyden- ja päivähoitoineen jne. Ja kaikki tämä väljyyden ja puhtaassa ilmassa puhtaan luonnon keskellä.
Mutta kaikki on kiinni työn ja tekemisen hinnasta, taloudesta, sanoi Wahlroos. Koska kulttuuriimme ei kuulu palkkojen alentaminen, jää jäljelle alentaa työn verotusta ja saada näin valtakuntamme houkuttelevammaksi investoinneille ja ylipäätään ulkomaalaiselle ja miksei kotimaisellekin sijoittajalle. Ja kun pankki ei maksa talletuksille tällä hetkellä juurikaan korkoa, on tarve laittaa rahat liikkeelle. Näin juuri, sanoo viisas jormaskin. Ja kuin pisteenä iin päälle, Nalle sanoi jo vuosia puhuneensa kansalaispalkan puolesta. Olen sitten tyhmä tai viisas, en ymmärrä keneltä kyseinen ajattelu veisi jotakin.
Kansalaispalkasta kylläkin olen sitä mieltä, että vastikkeeton raha on myrkkyä. Mutta voisihan kansalaispalkkaankin kuulua velvoitteita opiskelusta lasten ja vanhustenhoitoon. Tai vaikkapa marjanpoimintaa, sillä suomalaisesta mustikasta lähes puolet menee Kiinaan. Ja tätä vauhtia loput Ruotsiin, joka jalostaa niistä korkealaatuisia marjatuotteita.
Mutta näitäkin suurempi ongelma on myöntää oma tyhmyytensä tai edes tietämättömyytensä. Että kaikki jos mikään viisaus on tai ei olekaan omassa päässä. Minä luulen, että Wahlroosin kaltaiset ihmiset eivät kovinkaan paljoa käytä aikaa sen pohtimiseen kuinka sanoa, että tulisi kuulluksi tarkoittamallaan tavalla.
Tässä tapauksessa luulen, että on päättäjien aivan omaa tyhmyyttä olla kuulematta. Mutta miksi sellainen kuuntelisi, jolle tärkeintä on olla kansanedustaja eikä yhteisten asioiden hoitaminen? Kun lisäksi huonossakaan tapauksessa ei tarvitse uida samassa liemessä kansan kanssa?
Harva raharikas on vaurautensa kerännyt viemällä leivän jonkun suusta. Miksen siis kuuntelisi sitä talouden pidossa, jonka pankkitili suorastaan tursuaa seteleitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti