Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Myllykylän Omakotiyhdistys

päivis: Luottamustehtävät sen kuin lisääntyvät. Ei riittänyt, että annoin valita itseni Myllykylän Omakotiyhdistyksen hallitukseen. Nyt olen myös sen sihteeri ainakin seuraavaan vuosikokoukseen saakka. Mutta mikäs on ollessa, kun kokoukset valmistellaan hyvin, hoidetaan sujuvasti ja päätöksetkin lausutaan ääneen niin, että hitaampikin sihteeri pysyy mukana.

Uuden hallituksen järjestäytymiskokouksen listalla oli vain muutama pykälä. Yhdistys tuntuu panostaneen perinteisesti pariin kolmeen asiaan. Yksi on keväinen jätteen keruu roskalavalle, johon nyt ollaan saamassa sponsoriapua. Toinen on huolehtiminen siitä, että kylä ei joutuisi kärsimään liiallisesta melusta. Nythän melua tuottaa varsinkin lentoliikenne, mutta myös murskaamotoiminnan meluhaittojen lisääntymistä pelätään. Yhtään lisämelua ei kyläämme toivota, sillä melu on yksi syy, miksi alueelle ei juurikaan pysty rakentamaan mitään uutta.

Hallituksen kokous ei ehkä ole oikea paikka miettiä yhteisöllisyyden rakentamista Myllykylään. Siksi jokakesäisten kesäjuhlien valmistelu tai vähintään jatkon pohtiminen jätettiin kahden hallituksen jäsenen tehtäväksi.

Hallituksen kahvipöydän ääressä istuessa tuli tunne, että Myllykylä taitaa olla kovinkin neitseellinen kenttä, jossa voisi käynnistää vaikka minkälaista toimintaa. Aika moni runsaasta sadasta taloudesta kuuluu yhdistykseen ja hyvällä tiedottamisella jäseniä saadaan varmaan lisääkin.
Kutsumme tätä metallista työstettyä pihakoristetta Viisaaksi linnuksi. Ehkä se
voisi antaa vähän viisautta miettiä, miten Myllykylä voisi olla asukkailleen
vähän enemmän kuin vain pelkkä asuinpaikka.
Olisikohan kylällä tarve mökkitalkkarityyppiselle toiminnalle vai huolehtivatko asukkaat toinen toistensa taloista ja pihoista esimerkiksi asukkaiden pitkien poissaolojen aikana? Kuka kastelee silloin kukat tai puutarhakasvit? Tai voisiko täällä ponkaista pystyyn samanlaisen tapahtuman, josta kerrottiin tämän päivän Hesarissa? Siellä Helsingin Metsälän asukkaita päätettiin tutustuttaa toisiinsa niin, että syötiin yhteisiä lounaita, joiden jokainen osa nautittiin eri kohteissa. Siis ihmisten kodeissa.

Ja mitähän voitaisiin tehdä yhdessä, että Myllykylästä pääsisi isolle kirkolle tai edes Hyrylään vähän nykyistä helpommin julkisella liikenteellä? Kylän nuorillakin saattaisi olla omia, toteuttamiskelpoisia toiveita, jos niitä vain osattaisiin kuunnella.

Ei kommentteja: