Koiran paras ystävä ei ole ihminen

jormas: Tämän blogikirjoituksen mausteeksi laitan kolme kuvaa, joista itse kukin voi päätellä, kuvaako niistä mikään omaa mielikuvaa koiran olemassa olon tarkoituksesta.

Kirjoitan nimittäin usein koirista ja niihin liittyvästä. Niin nytkin. Ja eilen tulin taas sohaisseeksi "Tuusulalaisten ilmoitustaululla" https://www.facebook.com/groups/403209329783321/permalink/634560269981558/ arkaa aihetta.

Suurta herkkua esimerkiksi Vietnamissa

Palstalla  kyseltiin, että tietääkö joku siellä olleen kuvan koirasta, joka on usein irti.  Alussa edellä mainitulla palstalla keskustelu oli omaltakin osalta enemmän asiallista, mutta ei varmasti kaikkien mielestä varsinkaan lopussa. Ei ainakaan palautteen perusteella. Erehdyin nimittäin kyselemään suhteellisen viattomasti koirakulttuureista ja että mistä ihan oikeasti mahtaa johtua Suomessa ja tietysti monessa muussakin maassa koirien kiinnipitovelvoite sekä miksi esimerkiksi metsästyskoirilla on eri lait?

Kysymys poiki yli 70 kommentin kokonaisuuden, jossa oli mielipidettä laidasta laitaan. Tai oikeastaan niin, että minä olin toisella laidalla ja muut toisella. Etten sanoisi barrikadeilla. Kiihkeimmät olivat sitä mieltä, että "kun seuraavan kerran näen kyseisen koiran irti, laitan silmät kiinni ja ajan sen yli niin, että ei varmasti jää kitumaan".

Ehkä irvokkainta koko asiassa oli, että mainittu koira voi loistavasti ja sillä on hyvä koti. Mutta ehkä  Suomen oloihin liian hyvä, koska omistaja pitää sitä yhdessä Tuusulan pienistä taajamista usein irti. Ja laki sanoo, että se ei käy. Maallikkolainvartijat yrittivät kätkeä Facebookissa mielipiteitään kirjoittamalla, että koiran asialla ollaan, vaikkei oltukaan. Että miksei oltu? No siksi, että eihän koiraihminen edes uhkaa ajavansa viattoman koiran yli autollaan.

Tämän matkan päätepysäkillä saattaa päättyä kärsimys

Vuosikymmenten aikana olen resunnut maailmalla enemmänkin. Koska koirat, kuten eläimet yleensä ovat lähellä sydäntäni, on minulla niistä paljon tietoa, oletusta, päättelyä ja mielipiteitä. Yksi eilinen kommentaattori Facebook-sivuilla kysyikin, kun ei keneltäkään irronnut mielipiteitä siihen mitä kysyin, vaan sitäkin enemmän asian vierestä, että entäpä, jos muita ei kiinnosta kommentoida niihin mitä kysyt?

Niinpä. Sen sijaan palsta oli täynnä pikkupoliiseja, jotka olivat mielestään kovin tietäviä koiraihmisiä. Ja olivatkin, mutta vain omasta näkökulmasta, jonka säilyttämiseksi on pysäytettävä ajattelu ja suljettava silmänsä. Vain heidän tapansa kohdella koiria on oikea eikä heitä kiinnosta muut koirakulttuurit eikä liioin koirahistoria. Esimerkiksi se miten, miksi ja mihin tarkoituksiin ihmiset ovat alussa ylipäätään koiria kesyttäneet ja ottaneet kotipiireihinsä.

Vietän paljon aikaa Thaimaassa, joka on kaikkea muuta kuin takapajula yli kymmenen miljoonan Bangkokeineen. Vaikka sekin tunnuttiin tietävän toisin Suomen perukoilla. Koirat ovat siellä ja koko maassa joka tapauksessa irti. Ja ihmisiä on Suomen kokoisessa maassa kymmenkertainen määrä. Jos jossakin esimerkiksi Pattaya-Jomtien seudulla näkee koiran kiinni, on se taatusti turistin tai sinne muusta maasta muuttaneen hauva. Tai sitten mies on ostanut sen omalle rakkaalleen lemmikiksi länsimaiseen tapaan. Toki siellä on myös kodittomia koiria aika tavalla, jotka erottaa monesti siitä, että niillä ei ole kaulapantaa tai jotain muuta ihmisen laittamaa tunnistinta kaulassa. Mutta kuten sanottu, kaikki koirat ovat  irti.

Ehkä kaupan edustalla odottelun lisäksi näiden
koirien tarkoitus on juosta lujaa ihmisen iloksi
 

Mutta koirat ovat kaikkea muuta kuin vihaisia. Joskus tosin kuulen farangilta, siis muunmaalaiselta, että koira puri tai meinasi purra. Kun kysyn, että oliko sinulla kävelysauvat tai muu keppi kädessä, on lähes aina vastaus, että kyllä, varmuuden vuoksi. Yksi ihmismielen suurimmista ongelmista lieneekin, että meitä rassaa aika tavalla asia kuin asia. Ja jos se ei muuten häiritse, niin perusteluksi riittää, kun laissa sanotaan niin tai näin tai se ei muuten vain ole omassa hallinnassa tai emme käsitä siitä jotain. Kuitenkaan aivomme eivät joskus riitä käsittämään edes sitä, että koira kokee sauvan tai kepin uhkaksi itselleen tai pennuilleen.

Mutta omien viisauksien jakamisen pohjaksi ainoana totuutena riittää itse kullakin oleva valikoiva lainkuuliaisuus ja sovellettu rehellisyys. Kuka ei näitä itsestään löydä, ei syystä tai toisesta tutki itseään. Edellä mainitut näyttäytyvät kännykkään ajon aikana puhumisena, punaisia päin ajamisena tai kävelynä ja ylinopeutena. Samoin itsestään voi löytää huonomuistisuuden vakuutusyhtiölle vahinkoilmoitusta tehdessään. Että minä vuonna se kamera olikaan ostettu ja paljonko se mahtoi jossain kalleimmillaan maksaa. Aikoinaan omakin omatunto kolkutti myös veroilmoitusta tehdessä. Ja kun tarvitsee työstä palkallisen vapaapäivän, huomaa pohtivansa mikä menisi työnantajalle läpi totuuden sijaan tai sitä hieman muunnellen. Ja että minä voin rikkoa lakia tai harrastaa epärehellisyyttä siitä ja siitä syystä. Mutta koska minulla ei ole koiraa tai en ainakaan pidä sitä irti, eivät sitä saa tehdä muutkaan. Ei siksi, että siitä olisi kenellekään haittaa, vaan siksi, kun laki kieltää sen ja minun tehtäväni ainakin oman kujani lainvalvojana on huolehtia siitä, että kaikki koirat pysyvät kytkettyinä.

Jottei mahdolliselle lukijalle jää harhaa itseni ylentämisestä, tunnistan itsessäni jokaisen kielteisen piirteen, joista kirjoitin.