Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 9. helmikuuta 2015

Liityntäpysäköintiä

päivis: Aika nopeasti huomasin, etteivät suunnitelmani kulkea työmatkat ilman omaa autoa ole realistisia. Ensin pitäisi kävellä melkein kolme kilometriä, jotta ennättäisin kerran puolessa tunnissa kulkevaan bussiin ja sen jälkeen pitäisi vielä onnistua siirtymään sujuvasti toiseen bussiin ilman, että sitä pitäisi odotella pitkä aika. Ja töiden jälkeen sama toisin päin.

Tämä suunnitelma liittyi ajatukseen, että pidämme toisen henkilöauton pois liikennekäytöstä. Emme siis pidä, joten olen alkanut harrastaa liityntäpysäköintiä. Koska en pysäköi viralliselle liityntäpysäköintipaikalle, en viitsi kertoa, missä Martti eli osa-auto Martti päivät seisoo.

Tänään sen sijaan pysäköin sen poikkeuksellisesti Vantaan Tammiston Citymarketin isolle parkkipaikalle, jossa aamutuimaan oli runsaasti tilaa. Tosin muulloinkin, kun olen siellä käynyt kaupassa, tilaa on ollut yllin kyllin. Siksi en oikein ymmärräkään, miksi joitakin kauppaliikkeitä närästää se, että ihmiset käyttävät niiden parkkialueita kyseiseen liityntäpysäköintiin tai kuten minä joskus teen: vien auton Hyrylän kirjaston lähellä olevan kaupan parkkihalliin, käyn kirjastossa ja sen jälkeen menen kauppaan.
Marttihan se siellä luuraa muiden autojen välissä. Tässä ei kuitenkaan ole kyse
tekstini mukaisesta liityntäpysäköinnistä. Kuva on vuodelta 2009, jolloin
ostimme smartin ja tuossa se odottaa että haemme sen kotiin.
Kiitokseksi tämän päiväisestä ilmaisesta parkista kävin töiden jälkeen Cittarissa ostoksilla. Niin tekisi luultavasti moni muukin, mutta ihmiset varmaan arkailevat ilmaisten parkkipaikkojen käyttöä. Tosin Citymarketin parkkipaikalla en edes ole huomannut minkäänlaista kieltomerkkiä tai tiettyihin tuntimääriin rajattua pysäköintioikeutta. Ehkä siitä voi päätellä, että sen kaupan pysäköintialue on vapaasti käytettävissä myös liityntäpysäköijien tarpeisiin. Kieltämättä minua silti vähän nolotti jättää Martti kaupan parkkiruutuun.

Kun selaa nettiä, huomaa, että ihmisillä on tosiaan vaikeuksia löytää päiväksi parkkipaikka autolleen jopa siis silloin, kun haluaa suosia joukkoliikennettä. Ainakaan meiltä se ei edes ole kohtuudella toteutettavissa ilman, että ajaa ensin omalla autolla jonnekin. Jos kaupat osaisivat laskea, että niiden parkkipaikoilla päivän pysäköivät ovat myös potentiaalisia asiakkaita, ongelma pienenisi huomattavasti. Mutta esimerkiksi juuri Hyrylässä keskustan K-kauppa alkoi sakottaa "laittomia" pysäköijiä. Taatusti moni myös päätti olla koskaan käyttämättä kyseisen kaupan palveluja pysäköintisakon saatuaan.

Vantaalla näkyy olevan meneillään kokeilu, jossa tietyn kaupan pysäköintialuetta saa käyttää maksutta, jos sinne pysäköivällä on käytössään joukkoliikenteen maksukortti. Onhan tuokin jo parempi kuin ei mitään. Mielellään kokeilu saisi laajentua malliksi muuallekin. Olisipa työmatkalaisilla yksi huoli vähemmän kannettavanaan.

Ei kommentteja: