Koira hermoromahduksen partaalla

päivis: Niilolla on yksi takuuvarma asia, joka saa sen lähes hermoromahduksen partaalle. Se on takka. Sää on viilentynyt niin paljon, että olemme taas alkaneet polttaa takassa puita. Niiloa se ei miellytä ollenkaan. Todennäköisesti se ei pelkää tulta vaan metallirunkoisesta takasta välillä kuuluvaa kolahtelua.

Kuinka se sitten käyttäytyy, kun takassa palaa tuli? Vetäytyy Merikonttikodin äärimmäiseen nurkkaan, lymyää ovella ikään kuin odottaen ulos pääsyä ja mikä pahinta, se vapisee ja tutisee. Ruoka sille ei kelpaa, kun pelko iskee päälle. Ei maistu edes Niilon suuri herkku, kuivattu kanafilee.

Onneksi lämmitämme kotia niihin aikoihin, kun Niilon kanssa on tapana käydä kuntopolun lenkillä. Pelot unohtuvat saman tien kun se pääsee metsään. Mutta takaisin tullessa se muistaa taas pelkonsa ja yrittää viivyttää sisälle tuloa.

Tässä ei ole mitään hätää. Vähän näyttää niin kuin oikein poseeraisi.

Takan lisäksi Niilo ei näytä sietävän kitiseviä työtuoleja. Tämä on ihan uusi pelon aihe. Epäkurantteja tuoleja se on nyt joutunut kohtaamaan kahdessa paikassa samanlaisin tuloksin: tutinaa ja vetäytymistä mahdollisimman kauas kitinän lähteestä.

Vaan eipä se näytä viihtyvän myöskään moottoripyörä- ja autokaupoissa. Molemmissa se on päässyt - tai siis joutunut käymään lähiaikoina. Näyttää aika kummalliselta, kun moottoripyörien keskellä koira pyrkii vimmatusti syliin. Ja tietysti pääsee myös.

Niilon peloista ei oikein voi tietää, miksi sillä on niitä. Ihmisen mielestä ne ovat täysin järjettömiä, mutta koiran ajatuksia on vaikea lukea. Jokuhan noissa takan ja työtuolin äänissä sitä pelottaa. Ehkä sen pää ei vain kestä ikäviä ääniä. Yhdessä asiassa Niilo on kuten jotkut ihmiset: imurin ääntä se ei myöskään siedä ollenkaan. Pitää varmaan kaivaa taas Thundershirt-paita esiin. Sen kun väitetään rauhoittavan ainakin jotkut pelokkaat koirat.