Niilon kanssa kuntopolulla

päivis: Olin muutaman päivän pois kotoa ja kun tulin takaisin, luulin Niilon hyppivän jälleennäkemisen ilosta. Vaan ei. Se suhtautui minuun niin kuin olisin ollut pois kymmenen minuuttia. Mutta jopa muuttui ääni kellossa, kun kysyin, että lähteekö se kanssani kiertämään kuntopolun. Ne sanat se tietää ja on ne kuullessaan heti valmis kuin partiolainen.

Aikaisemmin kuljimme Niilon kanssa aina samaan suuntaan, myötäpäivään niin kuin kello. Nyt olen kiertänyt vastapäivään pitkästä aikaa. Niilolle näyttää olevan se ja sama, miten päin kuljemme. Se tekee yhtä tunnollisesti omat merkintänsä polun varrelle suunnasta välittämättä.

Niilo ei välitä kuntopolun kauniista maisemista, ei ainakaan samalla tavalla kuin minä. Tällä hetkellä polun varren luonto suorastaan rehottaa, kun toukokuussa se oli valkovuokkoineen sievä ja yhtä herttainen vielä kielojen kukkiessa. Nyt luonto on juuri sitä, mitä muinoin keskikouluvuosinani olisi tarvittu, kun koko kesä tuntui menevän kasveja kerätessä. Miten se olikaan olevinaan niin työlästä? Nyt voisi uskoa, että ei olisi kummoinenkaan homma löytää sataa - tai oliko se 80 - eri kasvia vaikka vain vajaan kahden kilometrin mittaisen kuntopolun varrelta.

Nyt polun varren saniaiset ovat parhaimmillaan, niin kuin tästä Jorman ottamasta kuvasta näkyy.

Kuntopolulla voi tarkkailla myös metsän eläimiä. Eläimillä tarkoitan lähinnä lintuja. Viime viikonloppuna törmäsin johonkin metsälintuperheeseen, ehkä olivat teeriä. Ensin näin aikuisen linnun, jonka perässä taapersi linnunpoikanen. Kun tulin lähemmäksi, parvi samanlaisia poikasia lehahti lentoon kuka mistäkin pusikosta. Tänään näin samat, hassun näköiset pikkulinnut, jotka tietysti olivat vähän kasvaneet muutaman päivän aikana.

Tässä vielä kolmas Jorman ottama kuva polun varrelta. Kannosta on ilmeisesti ennen kasvanut komea haapa. Kannon lähellä on vielä jäljellä 6-7 valtavaa haapaa, joita joka kerta ohi kulkiessani jaksan ihastella.