Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ristomatti Ratia ja Davide Lamparelli

jormas: Jatkan Merikontikodin sisustamisesta päiviksen innoittamana. Koska luomme myös mielikuvia ja laatuakin pitää olla, niin mikäpä on oivallisempi tapa tuoda sitä esiin kuin Ristomatti Ratia ja Davide Lamparelli, jotka ovat suunnitelleet juuri meidän henkeemme ja kotiimme sopivat hanat.
Suunnittelua on innoittanut kuikan siluetti ja aaltojen hiomat rantakivet. Mukava on siis hanoja availla ja antaa yli sata metriä syvän porakaivoveden solista, vaikka se tuodaankin erillisessä yli tuhannen litran säiliössä.
 
Myös oleskelutilojen lattiapäällyste on valittu. Sen valmistaja on Tarkett. Maton etsimiseen käytimme tunottomasti aikaa ja polttoainetta ja kävimme nettiä apuna käyttäen käytännössä kaikki valtakunnan myyjät läpi.
 
Kostean sekä teknisen tilan matotamme myös. Siinäkin valmistaja on Tarkett, mutta materiaali vastoin oleskelutilan solumuovi- tai kumipohjaa on täysviinyliä.
Suihkuhuoneen seinät on tarkoitus vesieristää siten, että pinta olisi niin sileä, että voisimme laittaa esimerkiksi yhdelle seinälle Duokodin henkeen istuvan tapetin. Tämän mahdollistaa suihkukaappi, jolloin kylpyhuoneen ei sinällään tarvitsisi olla vesitiivis.
 
Päiviksen mainitsemat ulkovalot ovat hyvinkin sirot ja kauniit, sillä niiden tarkoitus ei ole valaista työvalon tai valonhettimen tapaan koko pihaa, vaan luoda sisäänkäynteihin tunnelmaa ja sen verran valoa, että löytyy porras ja avaimelle paikka.
Valaistus sisällä on vielä avoin asia, joka on ratkaistava silloin, kun olemme pallon toisella puolella. Mutta sitä varten on netit ja skypet, joten eiköhän tämäkin tehtävä hoidu ajallaan.
 
Yhteen päätyyn tulee koko sen mittaiset kolme lasi-ikkunaa lattiasta kattoon. Siinä olevat konttiin kuuluvat konttiovet jätämme eristämättä ja päällystämättä. Niiden kiinni ollessa se onkin ainut paikka, joka kertoo sisällä, että olemme merikontissa.
 

Ei kommentteja: