päivis: Muistan kun lapsena leikimme leikkiä, jonka nimi oli suunnilleen tuo otsikossa näkyvä "rikkinäinen puhelin". Siinä yksi aloitti kertomalla jutun, jonka seuraava toisti ja tarina eteni niin pitkään kuin leikkijöitä riitti. Viimeisenä jutun kuullut kertoi sen niin kuin itse sen oletti kuulleensa. Usein tarina oli matkan varrella muuttanut muotoaan melkoisesti. Lopuksi saatiin tietysti nauraa, kun ensimmäinen kertoi, miten juttu oikeasti meni. Jos nyt hänkään enää muisti sitä ihan alkuperäisenä versiona.
Tänään kuulin uuden version eräästä oikeasta puhelusta, jonka olin soittanut. Puhelustani oli kerrottu toiselle henkilölle ja hän vielä jatkoi sitä kolmannelle. Kävi niin kuin lasten leikissä: tarina oli muuttunut muuksi, vaikka tiettyjä alkuperäisiä asioita siitä olikin poimittavissa, mutta ei kuitenkaan alkuperäisellä tavalla kerrottuna. Tarinan eteenpäin kertomisessa ei sinänsä ollut mitään pahaa. Huvittavaa oli se, miten ilman leikkiäkin totuus helposti muuttuu muuksi.
 |
Siitä olen kuitenkin varma, että Ykköstä
ei ole enää kanien joukossa. Kuva on
viime keväältä. |
Usein olen ajatellut, että olisin epäluotettava todistaja, jos joutuisin oikeuteen kertomaan sormi raamatulla vannoen jostain näkemästäni tapahtumasta. En varmaan muistaisi, mitä oikeasti tapahtui. Saattaisin jopa huomaamattani sepitellä tarinaa. Olen joskus koemielessä testannut itseäni huonolla menestyksellä, kun olen nähnyt jonkun tilanteen. Sen uudelleen mieleen palauttaminen on tosi vaikeaa, varsinkin jos yrittää muistella tarkempia yksityiskohtia.
Viimeksi yritin selittää Jormalle, miten tulin varmistuneeksi, että pihassa elelee kuusi kania. Mehän pitkään uskoimme, että niitä on jäljellä vain kolme, jos senkään vertaa. Kunnes kerralla pihassa oli neljä kania: kolme kärkkäistä ja harmaa Harmis. Ja sitten pari päivää sitten olin varma kuudesta. Olen kyllä edelleenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti