Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Tunnustanko väriä?

jormas: Vuosien saatossa on silloin tällöin joku minulta kysynyt, että milläs lailla se usko sinussakin Soini näkyy, kun kuitenkin väität olevasi kristitty? Kerron usein saman tarinan. Kun aikoinaan juomavuosina kävelin katuja ja näin kadulla setelin, livautin sen joutuisasti taskuun ja katselin ympärilleni, ettei vaan kukaan nähnyt. Sen jälkeen, kun Vapahtaja sai näkyvämmän sijan sydämessäni, tallaan edelleen katuja. Ja nytkin näen silloin tällöin kadulla setelin, kolikon tai jotain muuta arvokasta. Jokin sisälläni, jota kai voisi sanoa omaksitunnoksi, estää minua laittamassa löydöstä taskuun. Katselen entiseen tapaan ympärilleni, mutta  nykyisin syy siihen on, että etsin katseellani kadulta löytämälleni omistajaa. Vaikka tahto sanoisi, että laita taskuun, en siihen pysty.Tosin, jos rehellinen olen, niin luulenpa hyvinkin, että riittävän suuri summa vaientaisi omantunnon ääneni edelleen. Mutta silti, näin muun muassa usko näkyy arjessani ainakin itselleni.
Nyt  keväällä olen ollut monissakin juhlissa. Muun muassa Sininauhaliiton ja Sininauhasäätiön pirskeissä. Liiton kevään juhla oli eilen ja se tunnusti selvästi väriä, kristillisyyttä. Aloitimme Suvivirrellä ja Jippuakin kuuntelimme. Tuntui hyvältä, kun hän sanoi kaikkien kuullen ja kaikille, että hän on täysin epäkelpo Taivaan Isälle ja on pelkästään armon varassa. Tällä hän sai minulta anteeksi muun muassa ennen esitystä livauttamansa alapään sanan.
MIelestään kelvoton  Jippu tuntui hyvältä, sillä olen palvellut kristillisiä työnanatajia yli kolmekymmentä vuotta. Ja ollut koko sen ajanm epäkelpo ja horjuva uskossani.
Mutta entäpä ne toiset, jotka olivat työnantajani, Sininauhasäätiön bailut. Niissä ei ollut lainkaan ohjelmassa hengellisyyttä vai enkö vaan löytänyt sitä?

Ei kommentteja: