Unelmien koti

päivis: Katselin taas telkkaria. Puhuttiin unelmien kodeista ja eri vuosikymmenten vaihtuvista käsityksistä, mikä on hyvää asumista. Loppupäätelmänä voisin itse todeta, että ainakin sodan jälkeiset rintamamiestalot ovat antaneet hyvän vastineen ihmisten unelmille. Tietysti oli kyse varallisuudestakin, köyhän piti tyytyä vähempään, mutta periaatteessa rintamamiestalon saattoi rakentaa juuri sellaiseksi, mitä perhe kodiltaan odotti. Eikä suunnittelussa paljon tarvinnut päätään vaivata: valmiita piirustuksia oli joka lähtöön.

Lähempänä tätä aikaa ovat ekologiset asuinalueet, jotka toisaalta eivät ole kaukana siitä, mitä rintamamiestalo aikoinaan ja edelleenkin tarjoaa asukkailleen. Ekotaloissa jotkut asiat ovat ehkä vasta testiasteella, mutta niin kuin sodan jälkeisinä vuosina, ekotaloissakin näkyy olevan tärkeää, että asukkailla on yhteys maahan. Viljelypalstat kuuluvat asiaan niin kuin entisaikoina kuuluivat omat hyötypuutarhat perunapeltoineen.

Joskus 1970-luvun tietämissä Asuntohallitus toi markkinoille koetalot, jotka muistuttivat kieltämättä aika tavalla tulevaa konttikotiamme. Kantikkaat koetalot eivät olleet menestys muun muassa siksi, ettei niissä ollut oikein mitään tuttua. Myös edellisellä vuosikymmenellä keksitty palkkien varaan rakentaminen, dominotaloiksikohan niitä nimitettiin, meni joiltakin yli hilseen. Pitkäaikainen tuollaisen talon asukas sen sijaan ylisti ideaa, jossa esimerkiksi lapseton pari saattoi aloittaa pienemmällä asunnolla ja laajentaa samaa periaatetta käyttäen sitä mukaa, kun perhe kasvoi. Kun oli onnistunut hankkimaan mieleisensä tontin, ei ainakaan perheen kasvamisen takia ollut tarve muuttaa muualle.

Tämä Aleksis Kiven kuolimökki tuskin
olisi monenkaan unelmien koti, vaikka
siinä onkin melkoista historian havinaa.

Tästä ei Arjen historia -ohjelmassa puhuttu, mutta olisi kyllä voitu hieman ihmetellä sitä, miksi nykyään tai jo ainakin 10-15 vuoden ajan erilainen kartano- tai maalaisromantiikka on ollut niin voimissaan nimenomaan omakotirakentamisessa. Jos ei tarkkaan taloa katso, voi jotain uutta omakotitaloa erehtyä luulemaan joksikin hyvin hoidetuksi satavuotiaaksi herraskartanoksi. Jos omakotirakentaminen ei kunnassa ole liian tiukasti säädeltyä, voisi kuvitella, että suomalaiset ovat kovinkin romantiikkaan taipuvaisia.