Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Nyt sen tiedän

jormas: Viime yö lennettiin taivaalla ja aamulla laskeuduttiin Bangkokin kansainväliselle lentokentälle. Vieressä istui Finnairin lentokonemekaanikko, joiden työnkuvaan kuuluu korjata koko konetta eikä vaan osaa siitä. Näin ulkopuolisena ajateltuna voisin sen kuvitella olevan kohtalaisen haastavan jobin. Sain vastauksen myös toiseen mieltäni vuosia askarruttaneeseen kysymykseen, johon arvatenkin näin jälkikäteen olisi vastaus varmastikin löytynyt netistä. Eli paljonko Finnair lentää sellaisella kaukokohteisiin tarkoitetulla koneella? Noin 80 000 000 kilometriä. Ja kun vähän pyöristetään, on maapallon ympärysmitta 40 000, niin lennetty matka on 2000 kertaa pallon ympäri.
Bangkokin lentokenttä
Minä vaan en oikein osaa koneessa nukkua, joten kymmenen tuntia istumisessa on oma jobninsa, johon suntautuminen kuitenkin auttaa jonkin verran. Nimittäin minne sieltä koneesta nyt kesken lennon lähtisi? Hieman kademielellä katselen, kun koneessa on on usein tyyppejä, jotka napin nappaamalla (heitä ei kadehdi)  tai ilman (heitä kadehdin) sanovat lentoemoille, joita muuten on miespuolisiakin, että kiitos vaan, en syö enkä ota mitään muutakaan. Ja näin he pistävät silmät kiinni ja availevat niitä sitten määränpäätä lähestyttäessä, kun kuulutetaan, että pistäkää turvavöitä kiinni.Kentältä tulen tai menen Pattayalla usein linja-autolla, jossa noin 150 kilmetrin matka maksaa 3-4 euroa. Nykyisin on moottoripyörämme varastointuna linja-autoaseman vieressä olevan pilvenpiirtäjän kellarikerroksen autohallisssa, josta se on mukava napata kulkupeliksi, jos kantamuksena ei ole kuin selkäreppu ja Phantom lähtee käyntiin. Ja lähtihän se ja sillä huristin nyt alkuillasta rantakatua viitisen kilometriä Thaikotiimme. Portaita ylimpään kerrokseen kiivetessä hieman saa jännittää onko kaikki paikan ehyenä, toimivatko muuy käytännöt ja niin edelleen. Tuntuukin oikein mukavalta, jos kaikki on kunnossa. Sitten keittelen kaffet, käyn suihkussa ja asetun parvekkeelle katsomaan Soi Welcome -kadun elämää kuuman Juhlamokan kanssa, jonka hörpin aidosta Lapin kuksasta.

1 kommentti:

For life kirjoitti...

Aika jännä kuva Bangkokin kentältä, kun ei näy yhtään ihmistä. Mutta on se komea pytinki ilman ihmisiäkin. terv. päivis