Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 9. helmikuuta 2012

Osa unelmista on tarkoitettu vain unelmiksi

jormas: päivis on hyvä kirjoittamaan. Ja ajattelemaan, sillä sen tuotos on hänen eilinen kirjoituksensa. Mielestäni se oli loistava siksikin, koska siinä on yksi oleellisimmista ihmisen onnellisuuden avaimista. Antakaapa kun selitän. Kadulla kulkiessani voi joku teistä vastaan tulleessaan löydä minua sateenvarjolla ja tai jotain vielä pahempaa. Hän katsoo, että se on hänen oikeutensa ja hänellä on oikeus tai ainakin valta ajatella niin, enkä itse voi sille mitään. Hän taas vastaavasti ei voi sille mitään miten suhtaudun siihen mitä hän minulle teki ja ylipäätään siihen mitä minulle elämässä tapahtuu.

Aikoinaan eli logoterapeutti Viktor Emil Frankl, itävaltalainen psykiatri, joka kävi läpi keskitysleirin helvetin omakohtaisesti. Yksi hänen löydöistään oli, että natsit eivät pystyneet hyydyttämään hymyä kaikkien juutalaisten kasvoilta heidän astuessaan kaasukammioon, kohti omaa kuolemaansa. Kuolemansa hetkelläkin he pitivät itsellään vallasta suurimman, eli kuinka suhtautua itselle tapahtuvaan. Tässä tapauksessa siis omaan kuolemaansa.

Päivis pohtii unelmia, joka on tottakai, sukulaisssielu yllä kirjoittamalleni. Jos minulta on viety kaikki, niin unelmat voin säilyttää aina, jos vaan löydän polun ja voimia unelmointiin. Maailmassa on todella paljon ihmisiä, joiden arjen ja juhlan osa on unelmat, jotka eivät koskaan voi toteutua eivätkä ehkä ole tarkoitettukaan toteutumaan. Ne ovat unelmia, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista silloinkin, kun missään ei näy valoa. Kuulun itsekin näihin.
Ehkä kerron joskus omista unelmistani, mutta nyt kirjoitan yhdesta pienestä unelmasta, jonka yksi työntekijä rikkoi yllättävällä tavalla. Jyväskylän kaupunkiseurakunnalla oli aikoinaan päiväkeskus, joka oli perustamani. Siellä istui talvisin määrätty, perusryhmältään sama poppoo, joka unelmoi, että kun saisimme tänne muutaman parin suksia ja monoja, niin hiintäisimme Harjun valaistua hiihtolenkkiä sangen usein ja hoitaisimme kuntoamme. Sen jälkeen tulisimme Pitkäkadun päiväkeskukseen ja lämmittäisimme saunan, paistaisemme makkaran tai  pari ja niin edelleen. Seurakunnassa oli ja on vieläkin silloin päihde- ja kriminaalityöntekijä, joka rikkoi ja romutti unelman kaikilta ostamalla parit sukset sauvoineen sekä monot.  Siinä ne sitten sen jälkeen nököttivät seinää vasten kesät talvet eikä kukaan voinut puhua, unelmoida enää hiihtamisestä. Näin rikkoutui unelma, joka oli tarkoitettukin vain unelmaksi.

Ei kommentteja: