Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kaikkeen on varauduttu

päivis: Pakkaset ovat tänä(kin) talvena koetelleet meitä pohjoisen ihmisiä ja vähän etelänkin. Olemme asuneet kerran aikaisemminkin keskitalvella Matkakodissa, mutta silloin ei muistaakseni ollut näin kylmä. Pahimmillaan Tuusulan Myllykylässä mittari näytti aamulla 31 astetta. Kylmää torjuaksemme pakkasen noustessa olemme lisänneet lämmittimiä ja hyvin tai ainakin kohtuullisesti olemme tarenneet, välillä on ollut turhankin lämmintä.

Tänään tuntui hetken aikaa, että tarkenemisemme on ollut vain hyvän tuurin ansiota. Kun tulimme työpäivän jälkeen Jokilaaksoon, osa lämmittimistä oli pois päältä, telkkari pimeänä, kahvinkeitin samoin ja jääkaappi toimi kaasulla. Jorma näpräsi ulkona sulakekaappia ja jokaisesta yrityksestä laittaa automaattisulake päälle seurasi pieni pamahdus. Auton sisällä oleva laite, jonka nimeä en tiedä, mutta se liittyy kuitenkin Matkakodin omaan sähköjärjestelmään, oli mennyt jotenkin oikosulkuun. Omin avuin sitä ei saa kuntoon ja Lahelasta matkailuautohuollosta apu on tulossa vasta maanantaina.


Led-lyhtykin pääsi tositoimiin.
Mikä siis avuksi? Evakkoon vai kotaan yöksi ja sähköpatterit päälle? Ei, vaan jatkojohtoja ja kohdevaloja kodasta. Kaikkeen on varauduttu, vaikka kodassa olevia spotteja ei aikaisemmin ole tullut ajatelleeksikaan Matkakodissa tarvittavina valaisimina. Nyt tarvitaan ja valoa on jopa enemmän kuin omilla valoilla, jotka eivät kovin kauaa tuikkisi, sillä niiden käyttö kuluttaisi nopeasti akut loppuun. Lisänä on yksi Tarjoustalosta juuri viime viikonloppuna hankittu led-lyhty, joka sekin valaisee kummasti. Sen ostettiin näyttämään valoa sosiaalikonttikäynneille. Tosin nyt on ollut monta kirkasta täysikuun iltaa ja yötä. Lyhtyä ei juurikaan ole tarvittu.

Ei kommentteja: