Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 30. tammikuuta 2012

Joskus istun, mutta sydämessäni seison kuitenkin

jormas: Tänään oli työpalaveri aamusta. Tai ei oikeastaan, sillä kysymys on tehtävästä, jota olen tehnyt nimettynä toimitusjohtajana kohta vuoden ilman korvausta. Isot johtajat tai johtaja oli ensin sitä mieltä, että mennään syömään ja firma maksaa. Kun sitten lähtijöitä ei itseni lisäksi ollut montaakaan, big boss olikin sitä mieltä, että mennään vaan, mutta maksetaankin kukin omamme. Muut lounassetelillä ja minä omilla rahoilla. Ehkä'. Kaikki lähtijät olivat ainakin palkkatyössä ja saivat syämisestäkin palkan. Paitsi minä. Syötiin kuitenkin. Kuka hyvällä mielin ja minä vähemmän hyvillä mielin. Ajattelin, että litistämisen ja nitistämisen tapoja on monia. Lähes vuoden ilmaisen työn tekeminen ei ollut edes kebabin arvoista. Sitten ajattelin, että ehkä se oli ajattelemattomuutta. Ja kun sitä ajattelin, tulin siihen tulokseen, että moisella ajattelemattomuudella ei taida paljon olla rinnallakulkemisen tai myötäelämisen taitoja tai mahdollisuuksiakaan. Ja tulin tulokseen, että ehkä sitä ei tarvitakaan, jos haluaa olla muiden yläpuolella oleva johtaja. Ja jos ei siihen muuten eväät riitä, pitää litistää ja nitistää muita. Jotta on muiden yläpuolella. Sillä voi saada jotain, mutta ei kunnioitusta.
Sosiaalinen media on mielenkiintoinen ilmio, kun ajattelen vaikka tätä blogia. En onnistu juuri saamaan keskusteluja aikaiseksi. Toisin on kuitenkin esimerkiksi facebookissa. Kun sinne laitan viestin, että hoh hoh, taas on aamu tai jotain muuta yhtä syvällistä, niin jo joku laittaa viestin, että tykkään tästä tai kommentoi jotenkin muuten. Vastauksia on tuota pikaa puolenkymmentä. Mutta ehkä kasvokirja onkin sellainen nettiyhteisö, johon voi kokea kuuluvansa, vaikka ei olisi mitään asiaakaan? Ehkä ihmiset kokevat ja haluavat kokea kuuluvansa jonnekin ja se poistaa yksinäisyyttä. Mukava kuitenkin, että se on olemassa, vaikka ei minulla juuri koskaan ole ollut siellä juuri mitään sanottavaa. Joku tietenkin voi ajatella, että miten olisikaan, kun ei ole blogissakaan. Mutta onhan minulla. Ainakin omasta mielestä ja sehän on tärkeintä. Vai onko?

1 kommentti:

jorzza kirjoitti...

On on, veli Jormas! Olisit jättäny moiset kebabit tilaamatta, keväällä syödään lammasta, ei enää possua, jookos!