Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Profiloitu vaihtoehto

jormas: Vuosia olen välillä suu vaahdossa puhunut profiloidun alkoholittoman vaihtoehdon puolesta. Näin olen tehnyt bogissanikin. Ja ihmetellyt miksi ne, jotka käyttävät alkoholia tuntuvat vastustavan ajatusta eniten. He taas ovat pääsääntöisesti pitäneet hyvänä, että alkoholimainoksia on olemassa. He siis haluavat kuitenkin profiodun alkoholillisen vaihtoehdon näkyvän. Vaikka he eivät minua ymmärräkään, selviän tästä voittajana, sillä alkoholiton profilointi tulee. Sitä eivät kuitenkaan aja päihdetyöntekijät vaan markkinat. Kuten jo aikoinaan Ari Vatanen ja Valion maito sekä baaritiskiEilen otin viereisen kuvan Sininauhaliiton toimitalon vieressä olevasta K-kaupasta. Oli muuten Musta-Pekka nimeltään. Saapa nähdä koska ne, jotka tietävät mielestäään rasismista minua enemmän, puuttuvat asiaan. Mutta hekään eivät pysy kuin perässä, sillä kansan oivallukset ovat vertaansa vailla. Vai mitä mieltä oletta yhtyeestä Permut? Ai, että mikä se on? No. Perusmustalaiset tietenkin. Mutta Mustassa-Pekassa jopa henkilökunta ja osa asiakkaista tuli päiviksen ja minun kanssa keskustelemaan aiheesta kuvauksen aikana. Vaikka kyseessä ei ollut kuin kamerakännykkä, oli kauppiaskin oikein hyvillään, että hänen profilontinsa sai melkoisen huomion.
Samalla reissulla myös saunottiinb Sininauhatalolla ja oli oikein mukavaa. Ja kunnostettiin uutta työhuonetta. Saan oikein hyvän ja arvostamani työtoverinkin, mutta siitä tiedottaminen ei ole minun asiani.
Saattaa muuten sauna olla ollut hieman vähällä käytöllä, sillä löylykiulussakaan ei ollut pohjaa lainkaan. No löylykauha oli ja pukuhuoneessa veden pitävä, muovinen roska-astia. Tuli nostalgiset muistot mieleen, sillä päiviksen kanssa asuimme jonkun kuukauden Matkakodissamme kadun varressa. Otettiin Liiton pihasta sähköä ja langatonta nettiyhteyttä, kadun varressa olevasta kaivosta vettä, luettiin aamusella Liittoon tullutta Hesaria ja saunottiin sekä suihkuteltiin sopivina annoksina Sinihauhatalon alakerrassa. Sininauhaliiton saunaa käytämme toistekin. Siellä on myös Päivi Valkoniemen suunnittelema oikein kaunis ja viihtyisä saunatupa, jossa tulen pitämään myös saunapalavereja, Joten tervetuloa palavereihin.

Ei kommentteja: