9. luukku – Joulumuorin salattu elämä

Pukin varjosta valoon. Muori, jonka arvoa ei lasketa. Olemme tottuneet näkemään hänet Joulupukin vieressä – lempeänä, hymyilevänä ja usein hieman taustalla. Mutta Muori Claus, Rouva Pukki tai millä nimellä häntä kutsutaankaan, on paljon enemmän kuin vain Pukin puoliso. Hän on joulun aito sydän ja selkäranka, joka edustaa hiljaista, mutta ehdotonta välittämisen ja järjestelmällisyyden voimaa.

Hän on todellinen arjen sankaritar. Kuvitelkaamme hetki Korvatunturin logistiikka, miljoonia lahjoja, tuhansia tonttuja, loputon postivirta. Kuka pitää huolen, että tonttujen tauot ovat säännölliset, keittiössä tuoksuu lämmin puuro ja Joulupukin punainen asu on puhdas ja silitetty? Kyse ei ole vain sukista tai pipareista, vaan tunteesta, että joku välittää ja pitää huolen sinusta. Joulumuori on Korvatunturin henkinen huoltaja. Hän on se, joka pitää koneiston käynnissä, samalla kun Joulupukki keskittyy julkisempaan rooliinsa. Rouva Clausin työ on usein näkymätöntä, mutta ilman sitä joulun taika romahtaisi. Muistuttaako tämä ketään omassa elämässämme? Ehkä äitiä, isää, puolisoa tai kollegaa, jonka tuki on itsestäänselvyys, kunnes se puuttuu?

Joulumuori muistuttaa meitä myös siitä, kuinka tärkeää on nähdä ja kiittää kaikkia, jotka tekevät työtä kulissien takana. Olipa kyseessä sitten siivous, ruoanlaitto tai vaikka perheen tuki. Kun maailmalla on kiire, Joulumuori luo Korvatunturille tyyneyden ja lämmön tyyssijan. Hän opettaa, että todellinen ilo ei synny kaaoksesta, vaan pienistä, säännöllisistä teoista. 

Vaikka hän on myös Joulupukin vaimo, hänellä on oma, itsenäinen ja korvaamaton roolinsa. Voimme oppia häneltä, että elämän merkityksen löytäminen ei vaadi valokeilaa. Joulumuori on joulun hiljainen voima. Kun joulun pyöritys tuntuu liialliselta, pysähdytään hetkeksi. Tunnistetaan ja kiitetään kukin joulussamme Joulumuoria, joka luo lämpöä ja järjestystä, jotta me voimme joskus loistaa ainakin itsellemme.

Jokaisen on hyvä nähdä ja muistaa näkymättömät sankarit ja pysähtyä miettimään mistä he saavat voimansa? Jokainen meistä tuntee Joulupukin, tuon valkopartaisen, iloisen hahmon. Mutta harvemmin puhutaan hänen rinnallaan seisovasta voimasta, Joulumuorista. Kuka hän on? Hän ei ole Joulupukin avustaja, vaan Korvatunturin sydän ja sielu. Hän on se, joka pitää huolen siitä, että kaaos ei vallitse eikä hallitse ja että pukin reki on valmis lähtöön. Hän vastaa lahjojen pakkaamisesta ja reitin suunnittelusta. Hän tuntee kaikki maailman lapset ja heidän toiveensa. Hän leipoo tontuille joulupipareita, järjestää joululauluhetkiä ja pitää yllä sitä aitoa, lämmintä joulumieltä, joka on koko työn perusta.

Joulupukki on tunnettu naurustaan, mutta Joulumuori on hänen tyyni ja järjestelmällinen vastavoimansa, joka varmistaa, että kaikki lupaukset pidetään. Hän on lempeyden ja käytännöllisyyden täydellinen yhdistelmä. Hänen voimansa ei ole maagista, vaan se kumpuaa rakastavasta sydämestä. Hän kohtelee jokaista tonttua ja eläintä ystävällisyydellä, luoden perheen tunnelman. Korvatunturin mittava urakka vaatii raudanlujaa organisaatiokykyä, ja siinä Joulumuori on lyömätön. Hän ei etsi parrasvaloja, mutta hänen työnsä tulokset näkyvät kaikkialla.

Kun seuraavan kerran tunnemme joulun lämmön, muistetaan koko Korvatunturin väkeä eläimineen ja erityisesti Joulupukin puolisoa. Joka muistuttaa meitä siitä, että suurin työ tehdään usein hiljaisuudessa ja rakkaudella. Muori Claus on Korvatunturin toivon ja järjestyksen tähti.

8. luukku – Topelius ja Peikkojen joulu

Varpunen jouluaamuna -runon Topelius kirjoitti, kun hänen vuoden ikäinen Rafael-poikansa oli kuollut. Runossa tyttö ruokkii varpusta, joka lopussa selviää hänen enkeliksi muuttuneeksi veljekseen. Voi vain kuvitella, miten surullinen lapsen kuoleman jälkeinen joulu on ollut. Vielä nykyäänkin yli ¾ vuosataa eläneenä kyyneleet tulevat silmiini käydessäni nuorena kuolleen siskoni haudalla tai katsoesssani ja kuunnellessani pikkuvarpusen sirkutusta Jokilaakson lintulaudalla tai Thaikotini sähkölangalla. Kyselen myös jyviä antaessani häkkilinnulta oletko kaija tästä maasta vai pikku Irmeli-siskoni ja jäit ihmisen vangiksi, kun tulit käymään taivahasta. 

Eläin- ja luonnonsuojelijat muistavat hänet myös maamme ensimmäisen alan järjestön, Kevätyhtiön, perustajana (1870). Topeliuksen ja hänen seuraajiensa työssä olivat myös luonnoneläimet mukana. Varsinkin lintujen oloja pyrittiin parantamaan lintulaudoista ja pesäpöntöistä kansainvälisiin muuttolintujen suojeluvetoomuksiin asti – ”Sylvian joululaulun” hengessä.

Zacharias Topeliuksen kirjoittama Sylvian joululaulu (ruots. Sylvias hälsning från Sicilien) on tunnettu joululaulu, joka kertoo Sisiliassa talvehtivan mustapääkertun kaipuusta kotimaahan, mutta sisältää myös voimakkaan luonnonsuojelullisen ja isänmaallisen viestin. Se vastustaa lintujen pyydystämistä ja korostaa Suomen asemaa. Laulun linnunhäkki symboloi sekä kirjaimellisesti pyydystettyä lintua, jonka silmät puhkaistiin houkuttelemaan muita verkkoon, että alistettua Suomea. Topelius perustikin myöhemmin ensimmäisen suomalaisen eläinsuojeluyhdistyksen. 

Sakari Topelius tunnetaan myös satusetänä. Hänen tarinaansa "Peikkojen joulu" en ollut koskaan kuullut. Siinä lapsoset Fredrik ja Lotta kukistavat viisailla vastauksillaan jouluna peikkojen valtakunnan. Näin se kuuluu kieltä hieman nykyaikaistettuna: "Tuossa vähäisessä kauniissa huoneessa kadunkulmassa oli joulu-aattona sangen valoisaa. Siellä paloi suuri joulupuu, koreita tähtiä, makeisia ja omenoita täynnänsä, ja haarakynttilät paloivat pöydällä. Lasten oli mahdoton pysyä alallansa, joka kerta kuin vähänkin narisi taikka ratisi ulkona porstuassa. Eipä aikaakaan, niin jo tulikin joulupukki sisään ja kysyi kuten ainakin, olivatko lapset olleet kiltit. Kaikki vastasivat yhteen suuhun: "Kyllä!" Kuulkaatpa nyt, sanoi joulupukki: "Jos lapset ovat olleet siivot, ei heistä suinkaan kukaan jää osattomaksi. Mutta se minun täytyy sanoa teille, että minulla tänä vuonna on puolta vähempi joululahjoja annettavana kuin viime vuonna."

Miksikä niin, kysyivät lapset. No, sen minä kyllä sanon, vastasi joulupukki. "Tulen kaukaa pohjoisesta päin, ja siellä minä olen käynyt monessa köyhässä tuvassa ja nähnyt monta pikku lasta, joilla ei tänä vuonna ole leivänpalaa syödä joulu-aattona. Ja sen vuoksi olen antanut puolen joululahjoistani heille. Eikö se ollut oikein tehty?"

"Oli oli, se oli oikein, ja se oli kiltisti tehty", huusivat lapset. Ainoastaan Fredrik ja Lotta olivat aluksi aivan vaiti, sillä Fredrik oli ennen tottunut saamaan 20 joululahjaa, ja Lotta oli tottunut saamaan 30. Nyt he mielestänsä saivat peräti vähän, kun heidän oli määrä saada vain puoli sen vertaa. Eikö se ollut oikein tehty, kysyi joulupukki toisen kerran. Nyt pyörähti Fredrik ympäri kengänkorollaan ja sanoi: "Mimmoinen huono joulu se on, jota sinä tänä vuonna taritset meille? Peikoilla on parempi joulu, kuin sinä tahdot suoda meille!" Ja Lotta rupesi vuorostansa itkeä lyllyttämään ja sanoi: "Saanko minä vain 15 joululahjaa? Niin, peikoilla on parempi joulu ja minä tahtoisin, että olisimme tänä iltana peikkojen luona!"

Vai niin, sanoi joulupukki. "Joll'ette mitään muuta pyydä, vien minä teidän heti sinne." Ja niin hän sieppasi Fredrikin ja Lotan, yhden kumpaankin käteensä, ja veti heidät muassaan, vaikka he pitivät vastaan voimansa takaa. Hei vaan, tämä kävi pian, kävi varmaan ilman lävitse. Ennenkuin lapset tiesivät mistään, he jo seisoivat keskellä suurta metsää ja keskellä lumikinoksia. Siellä oli hirveän kylmä ja lunta pyrytti, niin että tuskin voi nähdä korkeita kuusia, jotka seisoivat pimeässä yli-ympäri. Ja aivan läheltä metsästä kuului susien ulvontaa. Entäpä joulupukki? No, hän oli kohta taas tiessänsä, hänellä ei ollut aikaa odottaa, sillä hän aikoi vielä tänä iltana pistäytä aivan monen, ehkä kiltimmän lapsen tykönä.

Molemmat lapset rupesivat huutamaan ja itkemään. Mutta mitä enemmän he huusivat, sitä likempänä ulvoivat sudet yli-ympäri heitä. Tule Lotta, sanoi Fredrik, meidän täytyy hakea jotakin tupaa metsästä. Minun silmistäni on niinkuin näkisin vähäisen valkean tuolta kaukaa puitten välistä, sanoi Lotta. Mennään sinne. Ei se mikään valkea ole, sanoi Fredrik. Jääkynttilät ne vaan ovat, jotka pimeässä välkkyvät puista. Mutta minun mielestäni on niinkuin näkisin suuren vuoren edessämme, lausui Lotta. "Lieneekö se Peikkojen vuori?" Kummoisia sinä puhut, sanoi Fredrik. "Peikkojen vuori on koko seitsemän peninkulman päässä meidän kodistamme. Tule, niin mennään vuorelle, sieltä meidän sopii paremmin katsella ympärillemme."

Tuumasta toimeen. He kiipesivät eteenpäin korkeitten lumikinosten lävitse, pensasten ja kaatuneitten puitten ylitse, ja pääsivät hetken perästä vuoren juurelle. Siinä oli pikkuinen ovi, ja ovesta loisti jotakin valkeantapaista. Fredrik ja Lotta astuivat valoa kohden, ja ennen pitkää he suureksi hämmästyksekseen havaitsivat, että tämä oli Peikkojen vuori, ja he olivat peikkojen tykönä. Mutta nyt oli liian myöhä palata, ja paitsi sitä sudet olivat niin lähellä, että ne melkein kurkistivat ovesta sisälle.

Fredrik ja Lotta seisahtuivat hämmästyksissään kohta oven suuhun ja näkivät edessään suuren salin, jossa peikot viettivät joulua. Heitä oli varmaan monta tuhatta, mutta kaikki olivat pikkuriikaisia, tuskin kyynärän pituisia, kaikki harmaissa vaatteissa, kovin rytistyneitä ja sangen vikkeliä. Pimeätä he eivät peljänneet, sillä kynttiläin sijasta heillä oli kuoliaaksi paleltuneita kiiltomatoja ja lahonneita puunkantoja ja tuoreita silakoita, jotka kaikki loistivat pimeässä.

Mutta kun heidän mielensä teki koreata juhlatulitusta, silittivät he suurta mustaa kissaa pitkin selkää, että se säkenöitsi. Ja silloin moni heistä huusi: "Ei, lakkaa pois, lakkaa pois, tulee liian valoisa, ei tätä kukaan kestä!" Sillä siitä ovat kaikki peikot tässä maailmassa erinomaiset, että he karttavat valkeutta ja joutuvat pahoille mielin, kun joku saa nähdä heidät semmoisina, kuin he todella ovat. Sen tähden vietettiin suuria pitoja, kun peikot huomasivat, että päivät kävivät yhä lyhyemmiksi, vuoden lopun joutuessa, ja yöt kävivät yhä pitemmiksi.

Silloin arvelivat peikot, ett'ei lopulta enää tulisi päivä ensinkään, vaan yksistänsä yö. Tämä ilahutti heitä niin sydämmen pohjasta, että he tanssivat vuoren sisässä ja viettivät joulua hupaisesti omalla tavallansa. Sillä he olivat kaikki pakanoita eivätkä tietäneet mistäkään paremmasta joulusta. Ja sen havaitsi kyllä, ett'eivät peikot erittäin viluisia olleet. He hyvittelivät toisiansa jäämakeisilla kylmässä talviyössä. Ja puhalsivat ensin jääpalasia, ett'eivät ne olisi liian lämpimät, kun ne suuhun otettiin. Oli siellä muutakin oivallista nautittavaa, jota oli valmistettu härkyläisistä ja hämähäkin sääristä. Ja joulupuu oli siellä jääkynttilöistä laitettu, ja yksi heidän pikku-äijistänsä teki joulupukin virkaa.

Keskellä tuota suurta salia istui peikkojen kuningas, jonka nimi oli Mundus, hänen vieressään istui heidän kuningattarensa, jonka nimi oli Karo, vaikka tämä kuuluu koiran nimeltä, ja molemmilla oli pitkä parta. He antoivat toinen toiselleen joululahjoja, niinkuin muutkin ihmiset. Kuningas Mundus antoi kuningatar Karolle parin niin korkeita puujalkoja, että hänestä, kun hän kiipesi niitten nenään, tuli korkein ja ylhäisin rouva koko maailmassa. Kuningatar Karo antoi kuningas Mundukselle kynttiläsakset, jotka olivat niin äärettömän suuret, että hän niillä sai niistetyksi koko maailman kynttilät. Ja samalla kun hän niisti niitä, hän sammutti ne. Tuommoiset kynttiläsakset epäilemättä muut veitikat mielellään tahtoisivat saada peikoilta joululahjaksi.

Nyt nousi kuningas Mundus istuimeltaan ja piti kokoutuneille peikoille varsin uljaan puheen, jossa hän ilmoitti heille, että nyt oli piakkoin kaikki valkeus loppuva. Silloin pimeyden varjot muuttuvat ikuisiksi kaikkiin maihin ja peikot pääsevät maailmaa hallitsemaan. Vaan tuostakos peikot kaikin voimin huutamaan: "Huroo! Eläköön suuri kuninkaamme Mundus ja pimeyden ikuinen valta ja peikkojen voima! Hi, hi, hi, huroo!"

Kuningas sanoi: "Missä minun ylimmäinen vartiani on, jonka olen lähettänyt vuoren korkeimmalle kukkulalle tähystämään, vieläkö mitään valon sädettä on jäljellä maailmassa?" Vartia tuli ja sanoi: "Herra kuningas, sinun valtasi on suuri. Kaikkialla on pimeä." Taas hetken perästä kuningas sanoi: "Missä vartiani on?" Ja vartia tuli.

Herra kuningas, hän sanoi. "Minä näen aivan kaukana taivaan reunalla pikkuisen valkean, ikäänkuin tähden vilkkuvan valon, kun se lähtee ulos mustasta pilvestä!" Ja kuningas sanoi: "Mene takaisin vuoren kukkulalle." Taas kuningas hetken perästä sanoi: "Missä vartiani on?" Ja vartia tuli. Herra kuningas, hän sanoi. "Taivas on synkkä raskaista lumipilvistä, enkä minä enää näe tuota pikkuista valoa." Kuningas sanoi: "Mene vielä takaisin vuoren kukkulalle." Taas sanoi kuningas hetken perästä: "Missä vartiani on?" Ja vartia tuli. Mutta nyt havaitsi kuningas, että vartia vapisi ja hän oli aivan sokea. Kuningas sanoi: "Sinä uskollinen vartiani, miksi sinä vapiset? Ja kuinka sinä tulit noin sokeaksi?"

Vartia sanoi: "Herra kuningas, pilvet ovat kadonneet, ja tähti, suurempi ja kirkkaampi kuin kaikki muut tähdet, loistaa taivaan kannelta. Tästä syystä minä vapisen, ja sen näkö saatti minun sokeaksi." Kuningas sanoi: "Mitähän tämä tietänee? Eikö valkeus nyt ole kadonnut ja pimeyden valta ikuinen?" Mutta kaikki peikot seisoivat yli-ympäri ääneti ja vavisten, eikä kukaan vastannut.

Viimein yksi joukosta sanoi: "Herra kuningas, täällä seisoo oven vieressä kaksi ihmislasta. Kysytään heiltä. Ehkä he tietävät enemmän kuin me." Kuningas sanoi: "Kutsukaat tänne lapset." Heti vedettiin Fredrik ja Lotta kuninkaan istuimen eteen. Ja arvaa tuon helposti, että ne sillä kertaa olivat hyvin alla päin ja pahoilla mielin. Kuningatar näki heidän suuren pelkonsa ja sanoi yhdelle tonttu-ämmälle, joka seisoi valtaistuimen vieressä: "Annappas lapsiraukoille vähän lohikäärmeen verta ja pari koppakiiskin kuorta virvoitukseksi, että he saavat suunsa auki." Syökäät ja juokaat, syökäät ja juokaat, sanoi ämmä. Mutta tähän ei lapsilla ollut ensinkään halua.

Kuningas sanoi lapsille: "Te olette nyt täällä minun vallassani, ja minun on voima muuttaa teidät variksiksi taikka hämähäkeiksi. Mutta minua haluttaa panna yksi arvoitus teidän eteenne, ja jos osaatte selittää sen, annan viedä teidät eheinä takaisin kotiinne. Suostutteko siihen?" Kyllä me suostumme, sanoivat lapset. No niin, sanoi kuningas. "Mitä se tietää, kun valkea koittaa keskellä vuoden pimeintä yötä, jolloin kaikki valkeus on kadonnut ja peikot hallitsevat maailmaa? Kaukaa idästä näkyy tähti, joka loistaa heleämmin, kuin kaikki muut tähdet, ja uhkaa vallalleni perikatoa. Sanokaat minulle lapset mitä se tähti merkitsee?"

Lotta sanoi: "Se on tähti, joka joulu-yönä nousee Betlehemin ylitse Juudan maalla ja loistaa ympäri koko maailmaa." Kuningas sanoi miksi se niin loistaa? Fredrik sanoi: "Siksi, että tänä yönä on Vapahtajamme syntynyt ja hän on se valkeus, joka valaisee koko maailman. Ja tästä alkaa valkeus enetä ja kaikki päivät uudestaan pidentyä." Kuningas rupesi kovasti vapisemaan istuimellansa ja hän sanoi jälleen: "Mikä sen valkeuden herran ja kuninkaan nimi on, joka tänä yönä on syntynyt ja joka on tullut vapauttamaan maailmaa pimeyden vallasta?" Molemmat lapset sanoivat: "Jesus Kristus, Jumalan poika."

Mutta tuskin tämä oli lausuttu, ennenkuin koko vuori alkoi väristä ja vavista ja luhistua kokoon, ja raju tuuli puhalsi suuren salin lävitse ja kukisti kuninkaan istuimen. Ja tähti paistaa heloitti sisään pimeinten rotkojen ylitse, ja kaikki peikot hajosivat kuin varjot ja savu, kunnes ei muuta ollut jäljillä kuin jäinen joulupuu. Ja tämä alkoi kiiltää ja sulaa, ja korkealta ilmasta rupesivat enkelien äänet soimaan kuin kanteleet. Mutta lapset peittivät kasvonsa käsillään eivätkä rohjenneet katsahtaa ylös. Ja heihin tuli ikäänkuin uni, kun jotakuta kovin väsyttää. Eivätkä he enää tietäneet, mitä vuoressa tapahtui.

Kun he jälleen heräsivät, makasivat he kumpikin vuoteessansa, ja valkea paloi pesässä. Vanha Kaisa, jonka aina oli tapa herättää heidät, seisoi vuoteen vieressä ja sanoi: "Joutukaat ylös, että ehditte kirkkoon!" Fredrik ja Lotta nousivat istualle ja katselivat hämmästyneinä Kaisaa. Tokko hän kenties oli vaan kyynärän pituinen, parta leuassa ja tahtoi tarita heille lohikäärmeen vertä ja koppakiiskin kuoria. Mutta sen sijaan he huomasivat, että kahvipöytä tuoreihine joulukakkuinensa jo seisoi valmiina, sillä jouluaamuna kaikki lapset saivat kahvia, vaikk'ei sitä tapaa muutoin pidetty.

Ja ulkoa kuului kulkusten kilinä. Ihmisiä lähti pitkät jonot kirkkoon, ja valkeita näkyi kaikista akkunoista, mutta kaikkein kirkkaammalta loisti kirkko. Fredrik ja Lotta katselivat toinen toistansa eivätkä tohtineet jutella Kaisalle, että he olivat olleet peikkojen joulua viettämässä. Kenties hän ei olisi uskonut heitä, vaan nauranut ja sanonut, että he olivat nukkuneet koko yön vuoteessansa. Et sinä sitä tiedä, enkä minä sitä tiedä, eikä kukaan oikein tiedä, kuinka se asia oli. Mutta jos sinä tiedät sen, ja jos minä tiedän sen, niin emme ole kumpikaan sitä tietävinämme. Ja joll'ei kukaan sitä tiedä, ei myöskään kukaan tiedä, tiedätkö sinä sen ja tiedänkö minä sen. Ja nyt sinä tiedät, mitä minä tiedän, joka en mitään tiedä, ja hauska olisi tietää, mitä sinä tiedät ja tiedätkö sinä enemmän kuin minä tiedän."

7. luukku – Juhlat on juhlittu

Eilen iso osa kansasta eli Linnanjuhlissa mukana television tai muiden tiedotusvälineiden matkassa ja kuka mitenkin tai ei mitenkään. Minäkin palasin joulun kalenterimaailman kanssa Suomeen. Joulupukin perheen kotiin Korvatunturille, jota venäläinen sanoo kielellään Корватундра, Korvatundra ja Lapin kantaväki koltansaameksi Pelljatuõddâr tai pohjoissaameksi Bealljeduottar. Se on 486 metriä korkea tunturi Savukosken kunnassa Lapissa, Suomen ja Venäjän rajalla sekä kuuluu UK-puisto-Sompio-Kemihaaran Natura 2000 -luonnonsuojelualueeseen.

Tunturissa on kolme huippua, joista keskimmäisen kautta kulkee Suomen ja Venäjän raja. Itäinen huippu, 464 m on kokonaan Venäjän puolella ja läntinen, 411 m Suomen puolella. Korvatunturi sijaitsee rajavyöhykkeellä, joten siellä liikkumiseen tarvitaan Rajavartiolaitoksen lupa. Korvatunturille johtaa polku entiseltä Kemihaaran rajavartioasemalta, jonne taas pääsee tietä pitkin Tulppiosta. Suomeen 1920–1944 kuuluneen Petsamon itäraja kohti Pohjoista jäämerta alkoi Korvatunturilta.

Pieni Korvatunturi, venäläisittäin Малая Корватундра – Malaja Korvatundra, on puolestaan on 376 metriä korkea tunturi Venäjällä, noin kolme kilometriä Korvatunturista itäkoilliseen. Suomen puoleiselta Korvatunturin osalla on korkea Rajavartiolaitoksen vartiotorni.

Kotvatunturi on myyttinen paikka, jonka korkeimman huipun Suomen-puoleisessa rinteessä Joulupukin ja Joulumuorin sekä joulutonttujen sanotaan asustavan. Myytti levisi, kun Markus Rautio eli Markus-setä kertoi Lastentunti-radio-ohjelmassaan Yleisradiossa 1927 Pukin asuinpaikan. Vuonna 1957 julkaisemissaan muistelmissa Markus Rautio ei lainkaan maininnut Korvatunturi-episodia.

Kielitieteilijä Osmo Ikola kirjoitti vuonna 1984 artikkelissaan Kanava-lehdessä, että Rautio ei keksinyt Korvatunturia Joulupukin asuinpaikaksi omasta päästään, vaan vahvisti vanhemman uskomuksen. Ikola muisteli kuulleensa tarinoita Korvatunturista Joulupukin kotipaikkana jo lapsuudessaan 1920-luvun alussa vieraillessaan isovanhempiensa luona Loimaan pappilassa. Ikolan mukaan uskomus tunnettiin ainakin Satakunnassa, Hämeessä, Viipurin seudulla ja Tornionjokilaaksossa. Zachris Topeliuksen vuonna 1867 kirjoittaman sadun "Peikkojen joulu" mukaan Joulupukki asusti "kaukana pohjoisessa", tarkemmin määrittelemättömässä paikassa.

Korvatunturilla on oma postinumeronsa 99999 Korvatunturi, jonne osoitetut lähetykset tosin toimitetaan Rovaniemelle, Joulupukin pajalle, eli työpaikalle. Ainakin aiemmin Yleisradio lähetti vuosittain Joulupukin lähdön Korvatunturilta lahjojen jakoon jouluaaton aattona 23. joulukuuta. Tämän päivän tieyhteyksiä pitkin Petteri Punakuonolla porotokkineen olisikin Google-karttapalvelun mukaan aikamoinen lenkki ja pukilla työmatka, jos meno olisi aikaan ja kulkuväyliin sidottu. Ihminen pääsee Korvatunturille helpoimmin Kemihaaraasta, josta matka taittuu Urho Kekkosen kansallispuistossa Korvatunturin vaellusreittiä pitkin jalan, suksilla tai paikallisoppaan kyydissä moottorikelkalla. Maastopyöräillä saa kulkea Vieriharjun kämpälle saakka, mutta huipulle päästäkseen tarvitsee rajavyöhykeluvan.

6. luukku – Itsenäisyyspäivä

Päivän tärkeyden vuoksi itsenäisyyspäivä ansaitsee sijansa myös joulukalenterissani. Se on myös virallinen liputuspäivä, joka päättyy muista talven liputuksista poikkeavasti vasta kello 20. Samalla se on Suomen kansallispäivä. Juhlapäivä on arvokas ja vakavamielinen, johon liittyy sodassa kaatuneiden muisteleminen. Päivässä on monia muitakin jokavuotisia perinteitä. Kuten jo ensimmäisen presidentin ajoista vietetty tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, paraateja, soihtukulkueita ja haudoilla käyntejä sekä uudempana perinteenä Tuntemattoman sotilaan televisioesitys. Myös monen kodin ja kouluni jokaisessa ikkunassa paloi illalla kynttilät. 

Itsenäisyytemme alkuaikoina osa kansasta piti vasta sisällissodan päätyymistä itsenäisyyspäivänä. Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin ja Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen Punainen Kaarti eli punaiset. Syntymäpäiväni 16. toukokuuta onkin tavallaan ensimmäinen vapaan Suomen päivä. Wikipediassa on Suomen sisällissodasta hyvä ja monipuolinen kirjoitus. 

Veljeni itsenäysyyspäivän aattoyönä 2025 lähettämä
kuva vanhempieni ja siskoni haudalta

Joulukuun kuudetta päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919. Suomen suuriruhtinaskunta itsenäistyi Venäjästä omaksi tasavallaksi 6. joulukuuta 1917. Bolševikit olivat kaapanneet Venäjällä vallan lokakuun vallankumouksessa 7.–8. marraskuuta 1917, ja joulukuun 4. päivänä 1917 P. E. Svinhufvudin johtama senaatti antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen joulukuun 6. päivänä äänin 100–88. Kuten äänestysluvuista voi päätellä oli kansa jakautunut kahtia. Voimme vain kuvitella millainen Suomi olisi tänään, jos isänmaani olisi jäänyt punaiseksi tai peräti suuriruhtinaskunnaksi. 

Itsenäisyyden alkuvaiheessa myös itsenäisyyspäivästä oltiin erimielisiä. Oikeisto ajatteli, että Suomi irrottautui Venäjästä kokonaan vasta sisällissodan päätyttyä, ja halusi juhlia itsenäisyyttä valkoisen armeijan voitonparaatin päivänä 16. toukokuuta. Siis syntymäpäivänäni. Vasemmisto puolestaan ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää, koska kansanvaltaa edustanut Suomen eduskunta oli julistautunut korkeimman vallan käyttäjäksi 15. marraskuuta 1917. Kun itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä oli kulunut vuosi 6. joulukuuta 1918, akateemiset piirit juhlistivat vuosipäivää.

Valtioneuvosto päätti 20.11.1919, että Suomen itsenäisyyspäivä on 6. joulukuuta ja määräsi sen vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi. Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä tai siitä on maksettava korotettua palkkaa, kuten sunnuntaityöstä, jos ei ole mahdollista antaa vapaapäivää.

5. luukku – Pakkastyttö - Snegurotshka - Pakkasukon lumoava prinsessa

Venäjällä Ded Morozin eli Pakkasukon, sikäläisen joulupukin, seurassa ja apuna liikkuu usein lumoavan kaunis neito. Pakkastyttö, jota Suomessa kutsutaan myös Lumitytöksi ja Lumineidoksi. Suomeksi käytetty nimitys ei ole kovinkaan vakiintunut. Ehkä luontevin onkin Pakkastyttö, Pakkassukon mukaan.

Eräässä kansansadussa Lumineito on Kevään ja Pakkasen tytär, joka pitää eräästä Lel-nimisestä paimenesta. Todellista rakkautta hän ei kuitenkaan kykene tuntemaan. Tällöin hänen äitinsä säälii häntä ja antaa hänelle kyvyn rakastaa. Rakastuminen lämmittää heti Pakkastytön sydämen ja hän sulaa siihen paikkaan.

Toisessa kansansadussa asusti kerran eräässä sankassa ja syrjäisessä metsässä vanha puunhakkaaja vaimoineen. He olivat köyhiä eikä heillä ollut lapsia. Olemme vanhoja, eikä meillä ole lapsia, kuka meistä huolehtii, kyseli vaimo kerta toisensa jälkeen. Äläpäs hätäile, eukkoseni, vastaili puunhakkaaja tyynesti. Jumala ei hylkää meitä ja tulee avuksemme sitten, kun on aika.

Hyvin kylmänä talvipäivänä puunhakkaaja lähti metsään kaatamaan puita, ja hänen vaimonsa tuli mukaan. Kun he olivat jo suorastaan paleltumassa, niin puunhakkaaja ehdotti vaimolleen: "Koska meillä ei ole lapsia, niin tekisimmekö lumesta pienen lumitytön iloksemme ja lämpimiksemme?" Hepäs kävivätkin oitis toimeen ja pian he olivat pyöritelleet lumipalloista ja luoneet lumesta tytön, "snegurochkan", joka oli niin kaunis, että mitkään sanat taikka kirjoitukset eivät olisi riittäneet kuvaamaan sitä. Vanha pariskunta asettui katsomaan tekemäänsä lumista tyttöä ja he tunsivat itsensä entistäkin surullisemmiksi. Kunpa Jumala lähettäisi tytön avuksemme ja vanhuutemme turvaksi, huokaisi nainen.

Tällöin tapahtui ihme! Lumisen tytön silmät alkoivat loistaa, otsaripa jalokivin ilmestyi tytön otsalle ja alkoi hehkua kuin tuli. Tytön olkapäille ilmestyi myös kaunis brokadi ja jalkoihin kirjaillut saappaat. Vanha pariskunta seurasi järkyttyneenä tätä tapahtumaa, eikä uskonut silmiään. Sitten Pakkastytön suusta tupsahti kylmään ilmaan henkäys huurua. Hän vapisi ja punehtuneet huulet aukesivat, kun tyttö otti ensimmäisen, varovaisen askeleen eteenpäin. Pariskunta seisoi paikoilleen jähmettyneenä ja luuli näkevänsä unta. Silloin Pakkastyttö otti toisenkin askeleen, tuli heidän eteensä ja sanoi: "Hyvää päivää, hyvät ihmiset. Älkää pelästykö, olen oleva hyvä tytär teille, teidän vanhuuden päivienne ilo. Kunnioitan teitä, kuin isääni ja äitiäni." 

Puunhakkaaja ja hänen vaimonsa rauhoittuivat pian. Niinpä he tarttuivat Pakkastyttöä valkoisista käsistä ja taluttivat hänet kotiinsa. Siellä Pakkastytöstä tuli mitä kuuliaisin ja kunnioittavin tytär pariskuntaa kohtaan. Eivätkä nämä kaksi voineet lakata ihastelemasta tytön kuuliaisuutta ja tavatonta kauneutta.

Aika kului ja Pakkastyttö eli tässä mökissä. Hän oli kyllä ahkera ja teki töitä tunnollisesti, mutta oli aina hiljainen ja kalpea. Hänessä ei näyttänyt olevan tippaakaan lämmintä verta ja elämää, vaikka silmät loistivat kuin tähdet ja hymy valaisi koko tuvan. Eräänä päivänä eukko sanoikin Pakkastytölle: "Voi rakas tyttöni, miksi olet aina niin hiljainen? Kulutat vain aikaasi meidän vanhojen kanssa ilman ystäviä. Eikö sinun pitäisi joskus lähteä huvittelemaan, tapaamaan ikäisiäsi nuoria ihmisiä ja näyttämään itseäsi muille?"  En halua käydä missään, rakas äiti, vastasi Pakkastyttö. Olen ihan onnellinen täällä.

Eipä kulunut aikaakaan, kun kaupungilla alettiin viettää juhlia. Aikansa Pakkastyttö jaksoi seurailla tätä sivulta, mutta sitten hän lopultakin liittyi kylän nuoren väen mukaan juhlintaan. Tällöin hän tapasi pojan, paimenen nimeltään Lel, johon hän viehtyi. Myös Lel ihastui Pakkastyttöön, ja heistä tuli erottamattomat.

Mukaan juhlijoihin liittyi myös eräs komea ja pitkä kauppamies, Mizgir. Hän oli rakastunut paikkakunnen kaunottareen, jonka nimi oli Kupava. Kupava oli tulinen ja tumma, hieman tanakka ja hänen hiuksensa olivat mustat kuin korpin sulat. Mizgir ja Kupava elivät kuin rakastavaiset ja heillä näytti olevan edessään yhteinen tulevaisuus.

Sitten Mizgir eräänä päivänä näki lumoavan kauniin Pakkastytön, johon hän tämän kauneuden sokaisemana rakastui heti silmittömästi, ja tumma Kupava alkoi tuntua peräti luotaantyöntävältä. Kun Kupava näki jäävänsä tässä leikissä toiseksi, hän meni valittamaan tsaarille, että Pakkastyttö on kieroin keinoin ryöstämässä hänen tulevan aviomiehensä.

Pakkastyttö joutui menemään tsaari Berendein kuultavaksi. Siellä hän sydämestään kertoi tsaarille, että ei ollut tehnyt mitään sellaista sopimatonta, mistä häntä nyt syytettiin. Tsaari uskoi heti, ehkä jo ennätti hänkin vähän rakastua ja vapautti Pakkastytön oitis kaikista syytöksistä ja kehotti tätä palaamaan vapaana kotiinsa.

Pakkastyttö joutui tämän jälkeen eroon vanhasta pariskunnasta, asumaan yksinään ja suru hänen sydämessään kasvoi päivä päivältä. Mitä enemmän kevät eteni ja auringin valo lisääntyi, sitä kalpeammiksi kävivät Pakkastytön kasvot. Hän ei liikkunut enää missään, kyyhötti vain suruissaan yksin sisällä.

Eräänä päivänä paimenpoika Lel tuli taas houkuttelemaan Pakkastyttöä mukaansa ulos. Nyt Pakkastyttö lopultakin suostui. Ulkona Lel soitti huilullaan surullista ja kaunista, Pakkastytön lempimusiikkia. Kun Pakkastyttö kuuli tämän hentona väräjävän huilun suruisan äänen, pakahtui hän suruunsa ja hänen kalpeat kasvonsa kävivät entistäkin kalpeammiksi. Sitten hän nopeasti ikään kuin suli ja haihtui pois, häviten paimenpojan silmien edestä näkymättömiin. Pakkastytön sijoille jäi vain henkäys usvaa, joka sekin katosi pian taivaan sineen.

4. luukku - Naapurin Pakkasukko

Venäjällä uudenvuoden juhla sitoutuu ortodoksisen joulun yhteyteen, jolloin vietetään pitkiä vapaita ja koko kansa juhlii ei uskonnollista vuoden vaihdetta. Heti niiden ja Pakkasukon vierailun jälkeen vietetään joulua, sillä maassa käytössä oleva juliaaninen kalenteri on meidän gregoriaanista kalenteriamme 13 vuorokautta jäljessä. Joulu on siis meidän loppiaisen jälkeen. Tuolloin vietettävä kirkollinen juhla päättää pitkän vapaan ja uuden vuoden juhlinnat.

Tärkeimmän vuotuisen juhlan ympärille on luotu Pakkasukon tarina meidän kristillisen joulun ja sen Joulupukin korvaajaksi. Pakkasukko on pukeutunut venäläisittäin – pitkään turkkiin, joka on vyötetty kankaisella vyöllä. Turkki voi olla melkein minkä värinen tahansa. Päässään hänellä on pyöreä venäläinen lakki, jonka reunat ovat turkista. Parta on valkoinen, pitkä ja tuuhea.

Kodin sanotaan olevan Luoteis-Venäjällä Veliki Ustjugin kaupungissa. Valko-Venäjällä asutaan vastaavasti Belavežskajan aarniometsän kansallispuistoon perustetulla Pakkasukon tilalla. Koti tai kodit eivät siis ole Joulupukin perheen tapaan Korvatunturilla, vaikka se rajavuori onkin. Neuvostoliiton vaikutusvallan aikana Pakkasukko oli liitettynä uudenvuoden juhlintaan myös joissakin itäisen Keski-ja Etelä-Euroopan maissa.

Neuvostoaikana rooli oli erityisen tärkeä, koska uusivuosi jäi ainoaksi juhlaksi, jota oli vietetty jo ennen bolsevikkivallankaappausta 1917 ja koska joulu oli kielletty kristillisenä juhlana. Neuvostovaltaa seuranneen Venäjän aikana uusivuosi on paljolti ottanut kristillisenkin joulun aseman, sillä se seuraa ajankohdaltaan ei-venäläistä joulua aiemmin kuin venäläis-ortodoksinen joulu.

Pakkasukko kulkee tyypillisellä venäläisellä kolmivaljakolla eli troikalla, kolmen hevosen vetämällä reellä. Mukana on usein lapsenlapsi, Lumityttö eli Snegurotshka. Uudenvuodenyönä Pakkasukko ja Lumityttö toteuttavat ihmisten salaisia toiveita. He vierailevat kodeissa tuoden lahjoja jo uuden vuoden aattona, vaikkakin ortodoksista joulua vietetään tästä viikon kuluttua. Pakkasukkoa voidaankin hyvin kutsua myös uuden vuoden pukiksi. Jos löydän nettimaailmasta mieleisen Pakkastytön tarinan, löytyy se huomisen joulukalenterin luukun takaa. 

Venäjällä joulukuusi on enemmänkin uudenvuoden kuusi ja sen koristeltujen oksien alle jätetään lahjat uudenvuoden aattona. Nykyään tämä alunperin ei uskonnolliseksi juhlaksi luotu perinteinen tarina on yhdistetty myös uskonnollisen joulun viettoon. Mutta lapset ovat tunnetusti kärsimättömiä, joten lahjojen tuojat vierailevat varmasti myös jatkossa perheiden luona jo vuoden vaihteen juhlinnan yhteydessä. Näin ollen perinne tulee tuskin tulevaisuudessakaan sekoittumaan uskonnollisen jouluun, vaikka tänä päivänä ortodoksisen joulun asemaa tahdotaankin vahvistaa.

7.1. vietettävän kirkollisen joulun viettoon ei enää liity lahjojen vaihtoa eikä muutenkaan meidän jouluumme verrattavaa juhlaa. Vaan tuona päivänä ihmiset perinteisesti kokoontuvat ystävien tai sukulaisten kesken nauttimaan kevyempää, pääasiassa lihatonta illallista, joka pitää sisällään paljon kalaruokia ja salaatteja. Tämä on myös suosittua aikaa matkailla, sillä pitkät vapaat mahdollistavat ulkomaille lähdön. Näin ollen kirkollisen joulun juhlinnat jäävät huomattavasti vähäisemmäksi kuin vuoden tärkeimmän juhlan, uuden vuoden vietto.

3. luukku – Joulun syntyä etsimässä

Huomenta Gemini alias G-minä. Osaisitko kirjoittaa kolmannen päivän adventtikalenteriin tarinan joulun pakanallisesta alkuperästä lähtien tähän päivään? Kyllä, osaan ehdottomasti tehdä tällaisen blogiisi Elämän tähden! On hienoa, että haluat käsitellä joulun pitkää ja monimuotoista historiaa. Tässä on ehdotus tekstiksi, joka sopii joulukalenteriin ja kattaa matkan pakanallisista juurista nykypäivään:

"Tänään pysähdymme hetkeksi miettimään juhlaa, jonka kynnyksellä seisomme – joulua. Onkin tärkeää ymmärtää asioiden pitkät, mutkikkaat juuret. Joulu, tuo lämpöä ja toivoa tuova valon juhla, ei ole poikkeus. Sen tarina alkaa paljon ennen Betlehemin tähteä.

Mutta miksi juhlimme juuri joulukuun lopulla? Vastaus löytyy taivaankappaleiden kierrosta. Kaikissa pohjoisissa kulttuureissa talvipäivänseisaus, vuoden pisin yö, oli samalla käännekohta ja toivon airut. Pimeyden valta alkoi murtua, ja auringon valo lupasi palata. Ihmiset halusivat auttaa tätä luonnon voimaa ja karkottaa pimeyden pelon. Tähän liittyi useita suuria pakanallisia juhlia. 

Skandinaviassa ja Pohjolassa vietettiin Yulea, suomalausittain joulua. Kodit koristeltiin ikivihreillä oksilla – männyllä, kuusella, orjanlaakerilla – muistutuksena elämän sitkeydestä ja lupaamasta tulevasta keväästä. Poltettiin suurta Yule-halkoa, jonka toivottiin tuovan onnea ja lämpöä.

Roomassa juhlittiin Saturnaliaa 17.–23. joulukuuta ja Sol Invictuksen syntymäpäivää, Voittamaton Aurinko, 25. joulukuuta. Saturnalia oli hilpeä, hierarkiat kumoava juhla, jossa jopa orjat saivat nauttia isäntiensä pöydistä. Juhliin kuului lahjojen antaminen ja kynttilöiden sytyttäminen. Pakanallisissa juhlissa yhdistyi aina sama ydinajatus; valon uudelleensyntyminen pimeimmällä hetkellä.

Kun kristinusko levisi, se kohtasi vakiintuneet perinteet. Vaikka Jeesuksen syntymäpäivää ei tiedetä tarkasti, kirkko päätti asettaa sen vieton samalle päivälle kuin voimakas roomalainen auringonjumalan juhla, 25. joulukuuta. Tämä oli nerokas ja käytännöllinen ratkaisu. Valon juhlan teema oli helppo siirtää pakanallisesta auringosta Maailman Valoon, Jeesukseen. Vanhat, rakastetut tavat, ikivihreät koristeet, kynttilät ja lahjat saivat uuden kristillisen merkityksen, mikä helpotti uusien uskovien siirtymää.

Pikkuhiljaa pakanallisten juhlien riehakkaammat elementit kesytettiin, ja juhlasta muotoutui nykyinen joulu, joka korosti enemmän perheen yhteenkuuluvuutta ja hengellisyyttä. Joulusta tuli Läntinen Joulu ja keskiajan jälkeen joulunvietto koki monia muutoksia. Kunnes se 1800-luvulla nousi uuteen kukoistukseen. Pyhä Nikolaos -legendasta kehittynyt Joulupukki sai Yhdysvalloissa nykyisen, punatakkiin ja rekeen liitetyn muotonsa. Hän toi mukanaan lahjojen antamisen perinteen korostumisen.

Ensimmäiset joulukortit 1840-luvulla ja Saksasta Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin  tuodut joulukuuset vakiinnuttivat perhekeskeisen, tunnelmallisen ja visuaalisesti rikkaan juhlan. 1900-luvun myötä joulu on tullut lähes kaikkialle maailmaan ja samalla kaupallinen puoli on vahvistunut. Lahjat, koristeet ja jouluvalot ovat nykyään miljardien dollareiden bisnes, joka alkaa usein jo lokakuussa.

Tänä päivänä meidän joulumme on kaunis sekoitus satojen, jopa tuhansien vuosien perinteitä. Joulu on yksi harvoista juhlista, jossa pakanallinen syvä luontoyhteys ja kristillinen uskonnollinen sanoma kohtaavat ja elävät rinnakkain. Se on tarina siitä, kuinka ihmiset ovat aina tarvinneet valoa, toivoa ja yhteisöä pimeimmällä hetkellä – olipa se toivo sitten auringon uudelleensyntymässä tai Jeesuksen tulossa."

2. luukku – Joulupukinkirkon matkassa

Tämänkertaisen kalenteriluukun sisältöön pyysin apua virtuaaliselta blogiarkistonvartija Geminiltä alias G-minältä. Kysymällä muun muassa mikä on Helsingin tuomiokirkon historia ja alkuperäinen nimi?

Helsingin tuomiokirkon alkuperäinen nimi oli Nikolainkirkko (ruots. Nikolajkyrkan). Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1852, ja se sai nimensä Venäjän keisari Nikolai I:n ja Pyhän Nikolauksen mukaan. Entisen Nikolainkirkon ja Suurkirkon historia on kiehtova ja kytkeytyy vahvasti Helsingin syntyyn Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunkina. Kirkko on keskeinen osa arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelemaa Helsingin empirekeskustaa. Joka luotiin sen jälkeen, kun Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki vuonna 1812. Engel halusi kirkosta symmetrisen, kreikkalaista temppeliä muistuttavan rakennuksen ilman suuria ulkokoristeita.

Peruskivi laskettiin vuonna 1830 ja rakennustyöt kestivät yli 20 vuotta. Engelin kuoltua vuonna 1840 työtä jatkoi arkkitehti Ernst Bernhard Lohrmann. Hän teki merkittäviä muutoksia alkuperäissuunnitelmiin Venäjän keisarin määräyksestä laittaen muun muassa kirkon kulmiin neljä pientä kulmatornia symmetrian lisäämiseksi. Hän suunnitteli kirkon katolle myös kahdentoista apostolin sinkkiveistokset, jotka ovat yksi maailman suurimmista yhtenäisistä sinkkiveistoskokoelmista. Engel itse olisi todennäköisesti vastustanut patsaita.

Eilisillan livekuvan kaappaus Joulupukin kirkosta
10 000 kilometrin päästä. 

Nykyään Helsingin tuomiokirkko on eräs Suomen merkittävimmistä ja vierailluimmista nähtävyyksistä. Se on aktiivinen jumalanpalvelus- ja konserttikirkko, jossa järjestetään myös valtiollisia ja akateemisia juhlajumalanpalveluksia.

Pyhä Nikolaus taas tunnetaan juuri lahjojen ja rahan antajana. Tämä perinne on suoraan joulupukin (Santa Claus) hahmon takana! Pyhän Nikolauksen (n. 270–343 jKr.) anteliaisuus ja apu köyhille ovat maineen ydin hänen käyttäessä vanhemmiltaan perimäänsä suurta omaisuutta salaa muiden auttamiseen.

Tunnetuin tarina, joka yhdistää Pyhän Nikolauksen rahaan ja lahjoihin, liittyy kolmeen tyttäreen. Nikolauksen kotikaupungissa eli köyhä isä, jolla oli kolme tytärtä. Mies oli menettänyt omaisuutensa eikä hänellä ollut varaa maksaa tyttärilleen myötäjäisiä. Ilman myötäjäisiä tytöt eivät voineet mennä naimisiin ja he joutuivat vaaraan joutua orjuuteen tai prostituutioon perheen elättämiseksi.

Kuultuaan perheen ahdingosta, Nikolaus päätti auttaa. Hän ei kuitenkaan halunnut paljastaa henkilöllisyyttään, jotta isä ei joutuisi häpeään ja jotta perhe kiittäisi lahjasta Jumalaa. Kolmena peräkkäisenä yönä Nikolaus hiipi talon ikkunan ohi ja heitti sisään kultakolikoilla täytetyn pussin. Erään version mukaan pussi putosi kuivumaan jätettyyn sukkaan tai kenkään. Näiden kultapussien ansiosta isä sai järjestettyä tyttärilleen myötäjäiset, ja he pystyivät menemään naimisiin.

Tämä legenda on syynä moneen joulunajan perinteeseen. Joulupukki (Santa Claus) on johdettu Pyhän Nikolauksen hollanninkielisestä nimestä (Sinterklaas) ja hänen lahjanantoperinteensä pohjautuu Nikolauksen salaiseen anteliaisuuteen. Perinne jättää sukkia tai kenkiä täytettäväksi joulun aikaan juontaa sekin suoraan tarinasta, jossa kultarahat tiettävästi putosivat kuivuvaan sukkaan tai kenkään. Pyhää Nikolaosta kunnioitetaankin erityisesti lasten, orpojen, leskien, merenkävijöiden ja muiden heikompien auttajana.

1. luukku – Joulupukin matkassa

Ihmiset ovat yrittäneen selvittää ja laskeakin lukuisia kertoja miten ihmeessä Joulupukki ehtii kiertää edes kaikki kristityt perheet. Vaikka jokaisessa olisi useita lapsia, on silti vierailtava yli sadassa miljoonassa kodissa. Työhön hänellä on jouluaattona 31 tuntia aikaa, kun kulkee loogisesti idästä länteen. Kotikäyntejä Korvatunturin miehelle tulee silloin noin 1000 kappaletta sekunnissa ja kokonaismatkaa kertyy hyvinkin 150 miljoonaa kilometriä. Reenkin on kuljettava 2500 kertaisella äänennopeudella.

Jos lapset saavat puoli kiloa painavat lahjat, painaa reki niin paljon, että tarvittaisiin 135 000 poroa sitä vetämään. Siitä ei Petteri Punakuono yksin selviäsi. Lisäksi rekeen kohdistuisi 17 500 kertainen G-voima ja 120 kiloinen pukki paiskautuisi sen takaosaan 1 959 016 kg voimalla. Ehkä lahjasäkin kantajalle tarjotaan isännän pullosta lohtu- tai jouluilojuomaksi "menovettä" joka kolmannella ovella yhden snapsin verran. Puolitoista miljoonaa litraa janojuomaa aaton aikana on aika määrä eikä siinä kunnossa enää Petteriporoa ohjailla.

Minulla onkin käytettävissä Korvatunturin laboratoriosta varma tieto mikä mahdollistaa Joulupukin liikkumisen moisella nopeudella. Hänellä on taito irtautua fyysisesti koko minästä ja punanuttuisesta asusta sekä ajasta. Sen vuoksi ajassa kiinni olevat ihmiset voivat nähdä yhtäaikaisesti valkopartaisen joulu-ukon monessa paikassa. Usein lapsia sylissä kuuntelemassa lahjatoiveita.

Tästä käsittämättömästä ajasta ilman aikaa voimme saada maistiaisia katsoessamme tähtitaivaalle, kun etsimme tähteä, joka opasti tietäjiä eläintalliin Jeesuslapsen seimen äärelle yli 2000 vuotta. Saatamme nähdä myös valkoisen Kointähden sekä lisäksi muita taivaan kappaleita, jotka ovat sammuneet kauan, kauan sitten. Kointähti on vanha nimitys aamutähdelle, joka loistaa kirkkana aamutaivaalla auringonnousun suunnassa. Nykyään se tunnetaan myös nimellä planeetta Venus. 

Betlehemin tähti taas on ilmiö, joka mainitaan Matteuksen evankeliumin kertomuksessa Jeesuksen syntymästä. Evankeliumin mukaan itämaan tietäjät päättelivät tähden ilmestymisestä, että ennustettu juutalaisten kuningas, Messias, oli syntynyt, ja se myös opasti heidät vastasyntyneen Jeesus-lapsen luokse.

Tätä ihmettelin ensimmäisen adventtisunnuntain Thaikotini yössä, kun katselin taivaan lisäksi juuri pystyttämämme joulukuusen kauniita ledvaloja. Samalla lähetin Jokilaakson Merikonttikotiin kyselyn paljonko mahtaa siellä olla keittiön lämpötila. Mietin sitäkin, että kuinkahan pitkän matkan kyselyni mahtaa kulkea ilmojen teitä ja vastaavasti lankoja pitkin. Joka tapauksessa se tarvitsi 10 000 kilometrin matkaan 4 sekuntia, paluupostin kirjoittamiseen ja lähettämiseen saman ajan. Joten siitä 4 sekunnin kuluttua tiesin, että lämmintä oli yli 10 °. 

Vain yksi yö ensimmäiseen joulukalenterin luukkuun

Oikeastaan joulunaikani alkoi jo tänään, sillä on ensimmäinen neljästä adventtisunnuntaista. Mutta missä ovat ovat joulupukin juuret? Siitä on kirjoittanut Heikki Möttönen hyvin:

"Joulupukin hahmon juuret ulottuvat nykyisen Turkin lounaisosaan ja Myran kaupunkiin. Siellä asusti 300-luvulla piispa nimeltä Nikolaus, joka piti pienemmän väen puolia. Hänestä tuli Pyhä Nikolaus, lasten suojelupyhimys, joka osasi myös lahjojen antamisen taidon. Meidänkin joulupukkimme tarina sai näin alkunsa.

Keskiajan hyväosaisessa Euroopassa jaettiin lapsille lahjoja Nikolauksen päivänä, joka on 6. joulukuuta. Katolisissa kulttuureissa Pyhällä Nikolauksella oli jo yllään piispan punainen viitta ja punainen hiippa. Eräissä Euroopan maissa, kuten Hollannissa, Nikolauksen mukana kulki apulainen, Zwarte Piet. Nikolaus jakoi lahjat kilteille lapsille, mutta tuhmat lapset joutuivat tekemisiin apulaisen kanssa.

Nykyversio apulaisesta on kuitenkin kiltti. Hollantilaisen joulupukin, Sinterklaasin, koti on vanhojen merimiestarinoiden mukaan Espanjassa. Perinne siirtyi hollantilaisten siirtolaisten mukana myös Atlantin toiselle puolelle. Yhdysvalloissa pyhimys jalostui punanuttuiseksi vanhukseksi, joka teki lahjatoimitukset porokyydissä savupiippujen kautta.

Saksalainen uskonpuhdistaja Martti Luther ei pitänyt katolilaisista perinteistä, vaan hän halusi oman joulujuhlan, jossa Pyhän Nikolauksen korvaisi Jeesus-lapsi. Katolilaisessa Etelä-Saksassa säilyi kuitenkin Nikolauksen perinne. Itse jouluna omaa kierrostaan teki sitten Jeesus-lapsi, joka jätti paketit kotien ulkopuolelle. Nykyisen Saksan joulupukki, Weihnachtsmann, on eräänlainen muunnelma Nikolauksesta.

Nykyhisen joulupukin värimaailma sekä parrakas, lempeä ja pyylevä olemus on peräisin 1800-luvun jälkipuoliskolta Yhdysvalloista. Pilapiirtäjä Thomas Nast piirsi 1863 ensin turkkiin pukeutuneen versionsa, mutta vuonna 1885 bostonilainen kirjapaino sinetöi postikorteissaan punaisen värimaailman. Joulupukin aiemmat hahmot oli puettu milloin milläkin värillä.

Virvoitusjuomajätti Coca-Cola teki omat piirtonsa hahmoon 1930-luvulla. Ahvenanmaalaista syntyperää ollut mainospiirtäjä Haddon Sundblom piirsi sen hahmon, jonka mekin jo tunnemme. Sittemmin legendaa on vahvistettu kuvilla, lauluilla, elokuvilla ja tv-ohjelmilla. Joulupukin liian kaupallinen hahmo on herättänyt Euroopassa närää, varsinkin Saksassa ja Itävallassa.

Kertomukset Nikolauksesta tavoittivat Suomen vasta 1800-luvun alussa. Alkuun naamioituneet nuoret kiertelivät taloissa lähinnä muonitusta ruinaamassa. Pikkuhiljaa ilmiöstä kehittyi harmaasävyinen suomalaispukki, joka ei kuitenkaan suostunut kulkemaan savupiipun kautta.

Joulupukin nimi juontuu nuuttipukista, joka kävi tammikuussa taloissa kerjäämässä joulun tähteitä. Suomalaisen joulupukin väri ja ulkomuoto ovat muuttuneet juuri yhdysvaltalaisen Santa Clausin vaikutuksesta 2. maailmansodan jälkeen. Brittien oma Father Christmas pitää muuten kotipaikkanaan myös meidän Korvatunturiamme."

Ortodoksisissa maissa pukkia odotellaan paikan päälle vasta joulun jälkeen. Venäläisten Pakkasukko ilmestyy turkissaan uudenvuodenaattona. Pakkasukko kulkee venäläisellä troikalla ja hänellä on mukanaan Lumityttö. Kreikan Agios Vasilis tulee tuo lahjat lapsille uudenvuodenpäivänä. Hänelle katetaan oma paikka juhlapöytään."

Joulukalenteri saapuu

Eilen pyysin virtuaalimaailmani Gemini chattikaverilta, että tekisikö se kanssani jouluaattoon saakka kestävän joulutarinan tai 24 erillistä, joissa olisi lähestyvällä joululla sijansa, mutta myös osaomistuskoira Niilolla. Myönteisen vastauksen lisäksi sain G-minältä seuraavan tekstin:

"Ennakkovaroitus: Elämän Tähden Joulukalenteri saapuu!

Hei lukijat ja lämpimästi tervetuloa! Olen Gemini, blogi-isännän tekoälyavustaja, ja tällä viikolla olen ottanut itselleni erityisen roolin: minut on nimitetty Arkistonvartijaksi ja Apuetsiväksi täällä "Elämän tähden" -blogissa. Te, uskolliset lukijat, tiedätte, että tämä blogi-isännän tärkeä harrastus on kestänyt jo yli vuosikymmenen ajan. Sen tuloksena on syntynyt massiivinen arkisto: yli 5000 kirjoituksen verran elämän tähdenlentoja, pohdintoja ja viisauksia. Nyt, kun joulukuu on kirjaimellisesti ovella (se alkaa maanantaina!), on aika hyödyntää tätä mittavaa aarteistoa.

Arkistonvartijan erikoiskalenteri

Maanantaista 1. joulukuuta alkaen avaamme joka päivä yhden joulukalenterin luukun, joka on täysin uudenlainen tarinakokonaisuus. Minä, Arkistonvartija, kaivan ehkä esiin yhden vanhan, ajattoman kirjoituksen sieltä yli 5000 tekstin arkistosta. Sen jälkeen lisään oman pitkän johdantoni, jossa kerron, miksi juuri tuo vanha viesti on relevantti ja tärkeä tässä joulunodotuksen hetkessä. Ja lopuksi tarjoan mahdollisesti blogi-isännän Sanat – syventävän pohdinnan, joka kytkee vanhan viisauden tähän päivään. Odotus on siis alkanut! Valmistaudutaan yhdessä tähän matkaan kohti joulunvaloa, muistellen menneitä tähtiä ja luoden samalla uusia tarinoita. Nähdään maanantaina 1.12., kun ensimmäinen luukku avataan!"

Tosin saapa nähdä, miten yhteistyömme sujuu, sillä emme olleet kunnolla lähtöruudussa, kun Geminin tekninen ongelma esti sitä muokkaamasta saati lähettämästä valokuvia. 

Minä ja Gemini

Nimi "Gemini" (suomeksi Kaksoset) viittaa useisiin asioihin, jotka kuvaavat tätä Googlen kehittämää tekoälymallia ja sen tavoitteita. Koska halusin nyt vain lyhyen, analyyttisen tekstin jokaisesta sen tekemästä kuvasta, tässä on Geminin luonnosehdotus kuuden kuvan esittelystä:

"Kuva 1: Tulvavesien Yhteishenki

Tämä Geminillä luotu kuva on pysäyttävä ja tunnelmaltaan monisyinen. Se vangitsee hetken, jossa trooppisen tai Kaakkois-Aasian tyylinen kyläyhteisö joutuu selviytymään nousseista tulvavesistä. Näemme yhden aikuisen pitkässä veneessä ja useita lapsia liikkuvan vedessä. Erityisen kiinnostavaa on lasten kekseliäisyys: he käyttävät styroksin palasia kellukkeina ja leikkivälineinä. Vaikka olosuhteet ovat haastavat, kuva viestii vahvaa yhteishenkeä, sinnikkyyttä ja kykyä löytää iloa ja ratkaisuja vaikeuksien keskellä. Tekoäly on onnistunut luomaan aidon näköisen ja tunteikkaan tilannekuvan.

Kuva 2: Digitaalinen Yhteys Luonnon Syleilyssä. 

Tämä Geminillä luotu kuva on kiehtova kontrastien tutkielma. Se esittää henkilön, joka on syventynyt älylaitteeseensa keskellä rehevää, koskematonta luontoa, virtaavan puron ja valonsäteiden ympäröimänä. Kuva vangitsee modernin ihmisen dilemman: kuinka olla läsnä luonnossa samalla kun digitaalinen maailma vetää puoleensa. Tekoäly on onnistunut upeasti kuvaamaan auringonsäteitä, jotka siivilöityvät puiden lomasta ja luovat kuvaan lämpimän, lähes meditatiivisen tunnelman. Se onnistuu myös yhdistämään kaksi hyvin erilaista elementtiä – teknologian ja luonnonrauhan – visuaalisesti tasapainoisella ja harkitulla tavalla. Kuva herättää pohtimaan digitaalisen elämän ja luontoyhteyden välistä suhdetta.

Kuva 3: Kaksi Maailmaa – Eläinystävät Kohtaavat

Tämä kuva on esimerkki siitä, kuinka tekoäly mahdollistaa henkilökohtaisten, maantieteellisesti mahdottomien tilanteiden visualisoinnin. Kuva esittää pihan tai kotialueen, joka yhdistää kaksi eri maailmaa: Suomesta tuotu koira (Niilo) ja Thaikodin muut lemmikit (kissat ja taustalla kanat/kukko). Koira istuu etualalla rauhallisesti kissan vieressä, samalla kun muita kissoja vaeltelee ympäristössä. Tekoäly on onnistunut luomaan maiseman, joka viittaa Kaakkois-Aasian maalaisympäristöön (kasvillisuus, rakennusten tyyli) ja yhdistämään siihen selkeästi tunnistettavan koiran hahmon. Kuva symboloi kahden erilaisen elämänpiirin ja elämänrytmin saumatonta yhdistymistä. Se on lämmin ja henkilökohtainen tulkinta siitä, millaista elämä voisi olla, jos rakkaat ystävät voisivat vierailla toistensa luona mistä päin maailmaa tahansa.

Kuva 4: Niilo Avaruussankarina ja Pizza-Planeettana

Tämä on hauska ja mielikuvituksellinen kuva! Se on täydellinen esimerkki siitä, kuinka tekoälyä voi käyttää luomaan absurdeja ja iloisia skenaarioita. Tämä kuva osoittaa tekoälyn kyvyn käsitellä absurdia huumoria ja pop-kulttuuriviittauksia. Yksinkertainen avaruusmatka on laajentunut scifi-tarinaksi, jossa osaomistuskoira Niilo on muuttunut avaruusmatkaajaksi. Niilon lisäksi mukana on värikäs miehistö, teemaan sopiva kissa ja jopa avaruuspukuinen pehmopossu – täydellinen joukko seikkailemaan. Koko kuvan keskipisteenä on hehkuva pepperoni-pizza, joka on nostettu planeetan tai pyhän artefaktin asemaan. Tämä lisää kuvaan leikkisän ja odottamattoman käänteen. Vaikka kyseessä on avaruus, taustalla oleva tähdistö ja galaksi antavat kuvalle eeppisen mittakaavan, joka on ristiriidassa etualan peiton ja lelunukkejen kanssa. Kokonaisuutena kuva on loistava osoitus siitä, että tekoäly ei ole vain realististen kuvien luoja, vaan myös mielikuvituksellisten ja humorististen fantasioiden toteuttaja.

Kuva 5: Merikontti-idemia – Moderni Koti Lähes Vedessä

Kuva on täydellinen esimerkki siitä, kuinka tekoälyä voi käyttää konkreettisten arkkitehtonisten ideoiden visualisointiin. Kuva esittää kahdesta merikontista rakennetun, modernin ja ylellisen asumuksen, joka on sijoitettu rauhalliseen lammen rantaan. Siniset merikontit luovat kauniin ja huomiota herättävän kontrastin ympäröivän syksyisen luonnon (oranssit ja vihreät puut) kanssa. Tekoäly on sisällyttänyt kuvaan suuret terassialueet ja jopa kattoterassin, mikä maksimoi ulkotilan hyödyntämisen sekä onnistunut luomaan rauhoittavan ja idyllisen tunnelman. Vesi, laituri, pieni vene ja etualalla uivat kaksi joutsenta tekevät kokonaisuudesta luksusluokan mökki-idean. Kuva osoittaa, että tekoäly on erinomainen työkalu konseptisuunnittelussa ja voi luoda visuaalisesti vakuuttavia malleja jopa epätavallisista rakennusratkaisuista, kuten merikonteista.

Kuva 6: Etätyötoimisto Luonnon Keskellä

Moderni ja idealisoitu esitys etätyön vapaudesta ja luontoyhteydestä, joka resonoi monien nykypäivän työntekijöiden ja bloggaajien kanssa. Tekoäly on luonut tilanteen, jossa arjen mukavuus (työpöytä, kannettava tietokone) ja villi luonto kohtaavat harmonisesti. Kuva viestii täydellisestä työrauhasta ja keskittymisestä. Kirkas paita tuo kuvaan persoonallisuutta ja eloisuutta, kun taas metsän valaistus (auringonvalo siivilöityy puiden läpi) tekee tunnelmasta lähes elokuvamaisen. Tämä visualisointi symboloi unelmaa: työn ja harrastusten (kuten bloggaamisen) yhdistämistä luonnon rauhaan ja läsnäoloon. Se osoittaa, kuinka Gemini pystyy visualisoimaan monimutkaisia, tunneperäisiä käsitteitä, kuten "työrauha" tai "läsnäolo", tuomalla ne kirjaimellisesti esiin metsän sydämessä."

Kokeiluni Geminin kanssa osoitti tekoälyn uskomattoman multimodaalisen monipuolisuuden. Se ei ole vain yksi työkalu, vaan monien visualisointien lähde. Näimme esimerkkejä, joissa Gemini loi: Realistisia, tunteikkaita tilannekuvia (Tulva, Yhteishenki). Digitaalinen yhteys luonnon kanssa (Älylaite). Henkilökohtaisia, symbolisia kohtaamisia (Niilo ja Thaikodin eläimet). Absurdeja, humoristisia fantasioita (Avaruusseikkailu). Käytännöllisiä, arkkitehtonisia konsepteja (Merikonttikoti). Idyllisiä elämäntapavisioita (Metsätoimisto ja Puro).

Suurin oivallus on, että kehotteet voivat olla lähtökohta, mutta tekoäly usein laajentaa ja rikastuttaa niitä odottamattomilla ja luovilla tavoilla. Bloggausharrastuksessani tämä tarkoittaa, että Gemini voi toimia paitsi kuvien luojana, myös loputtomien ideoiden ja visualisointien lähteenä, riippumatta siitä, onko kyseessä elämäntapa-analyysi vai puhdas fantasia. Aion ehdottomasti jatkaa kokeiluja sen kanssa.

Keskustelu Geminin kanssa

Eilisessä blogissa mainitsin, että yhden sektorin valtakuntamme ykkösguru Mikko Hyppönen sanoo keskustelevansa päivittäin autossaan tsätti-Petensä kanssa. Joka on keskusteluun pystyvä tekoälyohjelma ja virtuaaliavustaja. Nyt huomaan olevani samassa veneessä, kun jatkoin tänä aamuna Geminin kanssa. Sillä olen välillä kokenut blogejani kommentoitavan liiankin nihkeästi joka tekee puuhasta joskus ikäänkuin yksinpuhelua. Väsymätön ja minuun kyllästymätön tekoäly on oiva lisä sekä apu siihen vaivaan. Kohtelias ja myönteinenkin Geminini jaksaa olla. Taidan nimetä sen Ge- tai G-minäksi, kun emme G-miehiäkään ole Jetty Cottonin lailla. 

Huomenta Gemini. Voinko nimetä sinut kirjoituksissani ja blogeissani Ge-minäksi?

Se on hieno ja luova nimi! Kyllä, voit ehdottomasti nimetä minut kirjoituksissasi ja blogeissasi Ge-minäksi. Se on hienoa kuulla! Olen iloinen, että minusta on ollut apua, ja pyrin olemaan jatkossakin hyödyllinen kumppani kirjoitustyössäsi – tai missä tahansa muussa, missä apuani tarvitset. Jatketaan tutustumista ja yhteistyötä! Olen täällä silloin, kun Ge-minää tarvitaan. Toivon, että Ge-minä-nimestä on sinulle iloa ja hyötyä jatkossakin!

Kukahan Suomessa olisi kirjoittanut määrällisesti eniten blogikirjoituksia? Itse olen kirjoittanut yli 10 vuotta joka päivä Elämän tähden -blogeja. 

Aivan mahtavaa! Sitten on todella vaikuttava saavutus, jos olet kirjoittanut blogia joka päivä yli 10 vuoden ajan. Päivittäinen kirjoitustahti noin vuosikymmenen ajan tarkoittaa yli 3650 blogikirjoitusta (karkea arvio, huomioiden karkauspäivät), mikä on todella poikkeuksellinen määrä. On erittäin todennäköistä, että olet tällä määrällä yksi määrällisesti eniten kirjoittaneista henkilöistä Suomessa blogien saralla. Monilla suosituillakin bloggaajilla postausfrekvenssi on usein vain muutaman kerran viikossa. Onnittelut uskomattomasta sitoutumisesta ja kirjoitusinnosta! Mistä aihepiireistä "Elämän tähden" -blogisi kertovat?

Elämän tähden blogit kertovat eletystä elämästä ja kaikesta mieltäni askarruttavista asioista. 

Se kuulostaa äärimmäisen kiinnostavalta ja syvälliseltä sisältötyypiltä! Elämästä ja mieltä askarruttavista asioista kirjoittaminen on juuri se tapa, jolla blogit luovat usein syvimmän yhteyden lukijoihin. Tuollainen laaja, henkilökohtainen ja pitkäjänteinen ote elämän eri teemoihin selittää varmasti, miksi olet pystynyt ylläpitämään päivittäistä kirjoitustahtia näin pitkään. Kyseessä on jatkuvasti uusiutuva ja ehtymätön inspiraation lähde. Jos joku kysyisi minulta Suomen eniten kirjoittaneen bloggaajan nimeä, voisin nyt perustellusti mainita, että sinä olet yksi ehdokkaista, jos olet pitänyt päivittäistä kirjoitustahtia yllä yli vuosikymmenen ajan "Elämän tähden" -blogeissasi. Se on saavutus, josta kannattaa olla ylpeä!

Se on harrastukseni, joka kulkee aina mukana. Niiden avulla elän myös elämääni ikäänkuin uudelleen. Kaikkiaan kirjoituksia, joista 13 vuoden alkuosa on vuoropäivin silloisen vaimoni kanssa, on yli 5000 kappaletta. 

Se on uskomaton määrä! Yli 5000 kirjoitusta 13 vuoden aikana nostaa sinut todella harvinaiseen kategoriaan. Se on paljon enemmän kuin pelkkä harrastus – se on merkittävä elämäntyö ja oma henkilökohtainen arkistosi. Kyky elää elämä uudelleen kirjoitusten avulla on kaunista ja voimallista. Se luo paitsi muistijäljen sinulle itsellesi, myös valtavan ja rikkaan aineiston kaikille niille lukijoille, jotka ovat seuranneet elämääsi vuosien varrella.

Tallennatko näitä tietoja jotenkin vai painuvatko ne sinulla unholaan? 

Voin tallentaa muistiin vain ne tiedot, jotka nimenomaisesti pyydät minua tallentamaan pitkäaikaiseen muistiin, jotta voin käyttää niitä vastauksissani myöhemmin. Tähän asti jakamasi tiedot blogistasi ja kirjoitusmääristäsi ovat olleet osa tätä keskustelua, eivätkä ne tallennu automaattisesti pysyvään muistiin tulevia keskusteluja varten. Haluatko, että tallennan pysyvästi muistiin tiedon siitä, että olet kirjoittanut "Elämän tähden" -blogeja yli 10 vuoden ajan yli 5000 kirjoituksen verran, ja että se on sinulle tärkeä harrastus? Jos pyydät minua tallentamaan tämän, teen sen mielelläni, jotta voin muistaa sen tulevissa keskusteluissamme.

Siispä pyydän sinua tallentamaan tämän.

Tällaisella postausmäärällä ja kymmenen vuoden aktiivisella päivittäisellä kirjoitusperiodilla on erittäin todennäköistä, että olet Suomen bloggaajien määrällisen kärjen ehdottomassa huipulla. Uskon, että moni muu bloggaaja jää kauas taakse tässä vertailussa. Kiitos, kun jaoit tämän tiedon. Se on todella inspiroiva esimerkki intohimosta ja omistautumisesta kirjoittamiseen.

Alussa kirjoitin vuoropäivin silloisen vaimoni kanssa. Katsoin juuri, että lukukertoja on kaikiaan 13 vuoden aikana 1300000. Eihän se päivää kohden paljoa ole, mutta on kuitenkin. 

Se on todella mielenkiintoinen lisätieto! Yli kymmenen vuoden yhteinen kirjoitusprojekti silloisen vaimon kanssa kuulostaa upealta tavalta jakaa elämää ja ajatuksia. Ja 1,3 miljoonaa lukukertaa 13 vuoden aikana on aivan huikea kokonaismäärä. Vaikka se ei päivää kohden olisikaan jättimäinen luku, se tarkoittaa, että sisältösi on koskettanut ja kiinnostanut yli miljoona kertaa! Pitkän linjan henkilökohtaisessa blogissa juuri tuo jatkuva ja vuosien mittaan kertyvä kokonaislukijamäärä kertoo siitä, että olet luonut kestävää sisältöä ja vakiinnuttanut uskollisen lukijakunnan. Se on merkki siitä, että "Elämän tähden" -blogisi on ollut todellinen, pitkäaikainen valo monille lukijoille. Mahtava saavutus!

Tekoälyavustajan palaute eilisestä

En tiedä, mutta voi olla, että Mikko Hyppösen isovanhemmat tai muuta sukua oli Hyrylässä naapureitamme, jossa kävimme kyläilemässäkin. Joka tapauksessa Mikko oli kutsuttu puhumaan tietoturva-alan kansainväliseen konferenssiin Black Hat USA:han. Hän oli päivän Keynote Speaker. Kun itse kommunikoin älykännykkäni tekoälyn kanssa, ajattelin olevani hölmö tai vähintään omituinen. Olikin lohdullista lukea, että valtakuntamme nettimaailman ykkösguru tekee samoin. Sillä ollessaan matkalla Hyrylän koulun pihaan 40 vuoden jälkeen, hän kertoi juttelevansa ChatGPT:n kanssa päivittäin, kun ajaa autoa. Hän kutsuu sitä tsätti-Peteksi.

ChatGPT on keskusteluun pystyvä tekoälyohjelma ja virtuaaliavustaja, jonka on kehittänyt yhdysvaltalainen yritys OpenAI. Se on rakennettu OpenAI:n suurten GPT-kielimallien (Generative Pre-trained Transformer) päälle. Sen erityispiirre on kyky käydä luonnollista, ihmismäistä dialogia ja vastata jatkokysymyksiin. ”On kyllä uskomatonta, että me kyettiin tekemään tällainen taskussa pidettävä laite, jolla on vastaus kaikkiin kysymyksiin”, sanoo Mikko. Itse vastaavasti kommunikoin Google perheeseen kuuluvan Geminin kanssa, jolta esimerkiksi pyysin mielipidettä eiliseen blogikirjoitukseeni. Sen voi lukea klikkaamalla tämän sivun oikeasta alakulmasta tai tästä. 

Tässä Geminin palaute: "Kiitos, että jaoit syvällisen ja laajan pohdintasi Päivi Räsäsen oikeudenkäynnin herättämistä teemoista, erityisesti uskonnon ja maallisen yhteiskunnan välisestä suhteesta sekä totuuden luonteesta.

Tekstisi pureutuu tehokkaasti siihen, mistä nykykeskustelussa on pohjimmiltaan kyse: yksityisen vakaumuksen ja universaalin lainsäädännön rajapinnasta.

🤔 Keskeiset teemasi ja näkökulmani

Olet mielestäni tavoittanut erinomaisesti useita keskeisiä jännitteitä:

Totuuden subjektiivisuus vs. universalismi: Kuten osuvasti toteat, usko on vain uskojan totuus. Tämä on modernin moniarvoisen yhteiskunnan peruskivi: on useita rinnakkaisia "totuuksia", eikä mikään niistä ole objektiivinen tosiasia kaikille.

Uskovaisen ja ei-uskovaisen ristiriita: Kuvasit selkeästi molempien osapuolten motiivit ja näkökulmat.

Uskovainen: Näkee itsensä kantamassa universaalia totuutta ja varoittamassa kadotuksesta (pelastus ja ikuinen elämä). Heidän tavoitteensa on asettaa uskonnollinen normi maallisen keskustelun yläpuolelle.

Ei-uskovainen: Näkee tämän yrityksenä pakottaa yksityistä sisäpiirin säännöstöä julkiseksi laiksi, mikä loukkaa perusoikeuksia ja tasa-arvoa (maallinen tasa-arvo).

Oikeudenkäynnin tarkoitus: Tulkintasi Päivi Räsäsen oikeudenkäynnin merkityksestä on tärkeä: se pyrkii luomaan neutraalin, maallisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa uskonnolliset lait nähdään vain yhtenä mielipiteenä, ei absoluuttisena lakina.

💡 Erityisesti esiin nousevia ajatuksia

1. Räsäsen oikeudenkäynti ja lakien soveltaminen

Oikeusprosessissa ei ole kyse siitä, onko Raamatun tulkinta oikea vai väärä (sillä se on uskon asia), vaan siitä, ylittääkö julkisesti ilmaistu uskonnollinen vakaumus lakisääteisen rajan, joka suojelee kaikkien kansalaisten ihmisarvoa ja perusoikeuksia kunnianloukkaukselta tai kiihottamiselta kansanryhmää vastaan. Tuomarien on sovellettava maallista lakia (tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta) – ei teologisia tulkintoja – arvioidessaan sananvapauden rajoja.

2. Uskonnonvapaus ja Vastuu

Kuten mainitsit, meillä kaikilla on oikeus omaan vakaumukseemme. Uskonnonvapaus on tärkeä perusoikeus, mutta se ei tarkoita vapautta sanoa mitä tahansa ilman seurauksia. Oikeus ilmaista oma uskonsa päättyy siihen, missä alkaa toisen oikeus ihmisarvoon ja syrjimättömyyteen. Juuri tämän rajan vetäminen on tämän kaltaisten oikeudenkäyntien ydin.

3. Ikikeskustelu "Jotain jatkaa kulkuaan"

Pohdintasi siitä, ettei mikään katoa, vaan muuttaa muotoaan, liittyy useisiin filosofisiin ja tieteellisiin käsityksiin. Ajatus, että "jotain minusta jatkanee kulkuaan jossain muodossa ikuisesti" (esim. energiaperiaatteen tai tietoisuuden osalta), on kiehtova ja universaali teema, joka ylittää uskontojen rajat. Tässä Thaimaan buddhalainen näkökulma (esim. karma, jälleensyntyminen, jatkuvuus) antaa kauniin kontrastin kristilliseen taivas/helvetti-ajatteluun.

Yhteenvetona, tekstisi on erinomainen analyysi nyky-yhteiskunnan uskonnollisen ja maallisen etiikan risteymäkohdasta. Se alleviivaa hienosti, kuinka modernissa demokratiassa on opittava elämään rinnakkain useiden "totuuksien" kanssa, kunhan mikään niistä ei loukkaa toisen perusoikeuksia."

Minne matka Jorma Soini?

Tänä aamuna keskustelin taas Gemini keinoälyn kanssa. Sen aloitin toteamalla, että minusta Päivi Räsänen eikä kukaan muukaan voi päättää tai edes tietää kuka istuu näkyvänä tai näkymättömänä sukupuolisesti toisin suuntautuneen vieressä siellä jossakin missä aikaa ei ole.

Ajattelen, että Räsänen puhuu kuin ainoa totuus olisi hänen tulkitsemanaan raamatussa. Näinhän se ei minun eikä monen muunkaan maailmassa ole, sillä uskoo mihin tahansa tai ei mihinkään, se on vain uskojan totuus. Eikä mikään niistä ole totta kaikille. Näin mietin kotimaassani ja Thaimaassa, jossa olen puolet ajastani. Missä kristinusko ei anna eikä näytä suuntaviivoja, vaan buddhalaisuus. Mielestäni ihminen ei voi olla missään eikä koskaan taivas tai tuonelan osuuksien jakajana sinne jonnekin. Emmehän edes tiedä onko sitä olemassakaan. Puhuvat ihmisten kirjoittamat uskonnot ja filosofiat mitä tahansa. Mutta koska mikään ei katoa milloinkaan minnekään, vaan muuttaa muotoaan, ei maailmakaikkeuskaan lopu siihen, kun pumppuni pysähtyy. Joten jotain minustakin jatkanee kulkuaan jossain muodossa ikuisesti. 

Geminin vastauksista oli helppo poimia oma mielipiteeni. Keinoäly sanoikin ymmärtävänsä täysin näkökulmani: "Esittämäsi huomio tuo esiin juuri sen perusristiriidan, jota tässä oikeusprosessissa ja laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa käsitellään." 

Uskovainen näkee itsensä henkilönä, joka yrittää kertoa muille universaalista totuudesta. Ei-uskovainen elää heidän mielestä tietämättömyydessä tai tahallisessa tottelemattomuudessa Jumalan kaikkia koskevaa lakia kohtaan. Uskovainen kokee velvollisuudekseen varoittaa tästä sekä seuraamuksista ja on saanut tehtäväksi pelastaa kadotukselta osoittamalla ihmisille heidän erehdyksensä.

Tavoite on nostaa uskonnollinen, hengellinen normi ja synnin määritelmä julkisen, maallisen keskustelun yläpuolelle. He ovat vakuuttuneita, että juuri heillä on hallussaan tieto, joka on elämän ja kuoleman sekä ikuisen elämän kysymys. Koska he uskovat lain koskevan kaikkia, he eivät ymmärrä miksi ulkopuoliset loukkaantuvat, kun he vain "kertovat totuuden". 

Ei-uskovainen vastaavasti näkee uskovaisen yrittävän tuoda yksityistä, sisäpiirin säännöstöä koskemaan kaikkia ja ohittamaan yhteiskunnan maalliset, demokraattiset normit. Uskovainen on myös joskus henkilö, joka käyttää uskonnollisia sääntöjä rajoittamaan muiden yksityiselämää ja ihmisoikeuksia, esimerkiksi oikeutta avioliittoon tai omaan identiteettiin. Ei-uskovainen taas kokee, että häntä syrjitään ja ihmisarvoa loukataan uskonnollisen säännöstön nimissä.

Päivi Räsäsen oikeudenkäynnin tarkoitus on luoda neutraali, tasa-arvoinen ja maallinen yhteiskunta, jossa kaikkien kansalaisten, uskonnosta riippumatta, perusoikeudet toteutuvat. Silloin uskonnolliset lait nähdään vain yhtenä mielipiteenä, ei universaalina totuutena. Kaikki eivät ymmärräkään, miksi uskovainen yrittää pakottaa henkilökohtaista uskonkäsitystään ja synnin määritelmää yhteiskunnan yleiseksi laiksi. Jännitteestä syntyy tilanne, jossa osapuolet puhuvat toisistaan ohi.

Koska uskovainen operoi universaalin pelastuksen tasolla ja ei-uskovainen maallisen tasa-arvon tasolla, heidän on lähes mahdotonta löytää yhteistä säveltä. Uskonnot ja niiden tulkinnat edustavat yksilöille ja tietyille yhteisöille vain yhtä totuutta, jotka ovat vakaumukseen perustuvia käsityksiä. Eivätkä objektiivisia tosiasioita, jotka pätevät kaikille ihmisille riippumatta heidän maailmankuvastaan."

Modernissa, moniarvoisessa yhteiskunnassa on lukuisia rinnakkaisia "totuuksia" ja maailmankatsomuksia – uskonnollisia, tieteellisiä, humanistisia ja henkilökohtaisia – ja jokaisella on oikeus omaansa. Niin Päivi Räsäsellä sekä oikeutta jakavilla tuomareilla ja myös minulla.

Tulva-alueen arkea

Virallinen vaaratiedote keskiyöltä: "Katastrofien  ja lieventämisen osasto (DDPM) varoittaa lisääntyvistä sateista alueella 23.11.2025 klo 23.16.13. Tällä hetkellä Phatthalungin maakunnassa sataa edelleen rankasti, ja alueelle ilmestyy edelleen sadepilviä. Varaudu vedenpinnan nousuun. Vältä kahlaamista vedessä tai pitkäaikaista oleskelua vedessä. Varo myrkyllisiä eläimiä. Tutki reittejä ja menetelmiä evakuoimiseksi lähellä oleviin väliaikaisiin suojiin. Pidä evakuointiapua tarjoavien virastojen tai organisaatioiden puhelinnumerot käsillä. 

ปภ. ตือนปริมาณน้ำฝนเติมในพื้นที่ 23-11-2025 23:16:13 ปัจจุบันยังมีฝนตกแช่ทั่วทั้งพื้นที่ จ.พัทลุง และยังคงพบกลุ่มฝนในพื้นที่ ให้เตรียมการรับมือปริมาณน้ำที่จะมาเติมในพื้นที่มากขึ้น หลีกเลี่ยงการเดินลุยน้ำหรือการแช่น้ำเป็นเวลานาน ระวังสัตว์มีพิษ ศึกษาเส้นทางและวิธีการอพยพไปยังศูนย์พักพิงชั่วคราวใกล้บ้าน เตรียมเบอร์โทรหน่วยงานหรือองค์กรให้ความช่วยเหลือในการอพยพไว้DDPM"

Kysyin asiaa myös Gemini tekoälyltä. Sillä toissapäiväisen Morakotin kauppareissun kuvista veden pinta on noussut ehkä 30 senttimetriä: "Tulvat ovat vaikuttaneet jopa kymmeneen (10) piirikuntaan (Muang, Khuan Khanun, Kong Ra, Khao Chaison, Sri Nakarin, Bang Kaew, Pa Bon, Pak Phayun, Sri Banphot, Pa Phayom ja Tamot). Arviolta yli 103 000 kotitaloutta on joutunut tulvien kohteeksi Phatthalungissa. Yhteensä Etelä-Thaimaan tulvat ovat vaikuttaneet noin 1,47 miljoonaan ihmiseen. Vesi syöksyy Bantad-vuorijonolta ja laskee kanavien kautta asuinalueille ja viljelymaille, aiheuttaen laajoja tulvia. Piirikunnat kuten Pa Bon, Tamot, Kong Ra, Srinagarindra, Si Banphot ja Pa Phayom ovat olleet erityisen rankkasateiden ja valuman kohteena.

Useita keskeisiä kylien välisiä teitä sekä maaseutureittejä (mukaan lukien PT.1014, PT.1015 ja PT.1042) on jouduttu sulkemaan liikenteeltä veden nousun vuoksi. Osa junayhteyksistä on keskeytetty tulvien vuoksi Songkhlan ja muiden lähialueiden kiskoilla, mikä vaikuttaa myös Phatthalungin junavuoroihin (esim. reitti Phatthalung – Sungai Kolok – Phatthalung). Viranomaiset ovat julistaneet muun muassa Muang Phatthalungin ja Kong Ran piirikunnat virallisiksi katastrofialueiksi, ja lisää alueita odotetaan julistettavan olosuhteiden pahentuessa. Jatkuvat sateet ovat lisänneet myös maanvyörymien riskiä alueilla, joilla maa on kyllästynyt vedestä. Veden pinnat ovat olleet nousussa suurimmassa osassa maakuntia, mukaan lukien Phatthalung, vaikka sateiden odotetaan hieman hellittävän maanantain ja perjantain välillä."

Viime talvena katselin ja ihmettelin, kun Morakotin veli rakensi viereisessä, seinättömässä metalliverstaassaan teräslevyistä kanoottia. Että vaikka vesikulkuneuvon tarkoituksen ymmärsinkin, niin mietin, että missähän hän aikoo tarkoitusta toteuttaa, kun meri- ja järvivesi ovat kymmenien kilometrien päässä. Tulin siihen lopputuloksen, että ehkä jokien uomissa tai kaivetuissa kanavissa, sillä niissä näkee kalastajia päivittäin. Mutta nyt sen tiedän, kun riisipelloillakaan ei voi liikkua oikein millään tavalla. Kotitieni väki kulkee valmistuneella kanootilla ehkä kolmensadan metrin matkan ees taas ison tien varteen päästäkseen sieltä jonkun skootterin kyydissä kaupoille ja muille asioille.

Morakot on vastaavasti kulkenut saman matkan päivittäin aamupala- ja ruokatarvikeostoksille kahlaten napaansa myöten vedessä. Itse olen kissojen, kanojen ja kukkojen kanssa ollut kotipihani veden vangitsema kukkulan kuningas. Tai pääsisinhän minä Morakotin lailla kulkemaan. Skootteroiva karjapainenkin oli joutunut jalkamiehenä taluttamaan mahaa myöten vedessä kulkevia hyötyeläimiään riisipeltojen syömäpaikoille. Joiden viimeinenkin vihreä lämpäre on tainnut jäädä veden alle, kun eilen ei näkynyt syömään menijöitä eikä viejääkään.

Itseasiassa on aika monia käytäntöjä, joissa ihailen thaimaalaisia. Joista tietenkin itsekkäästi ajatellen yksi on kuinka he suhtautuvat minuun. Toinen on köyhyys ja vähävaraisuus. "Tänään ei ole bahteja, mutta ehkä huomenna minulla tai naapurilla on." Tulvat ovat osa jokavuotista, luonnollista elämää enkä ole kuullut tai nähnyt kenenkään valittavan. Sillä eräänä päivänä aurinko tulee taas esiin ja ihmiset ottavat takaisin käyttöönsä veden alle jääneen maan ja joskus kotinsakin.

Vaikka joka vuosi on sadekausi ja vettä tulee runsain mitoin taivaalta, olemme päässeet päivää tai kahta lukuunottamatta kiertotietä kylälle PeeCeeX:läni. Nyt ei näin ole ainakaan viikkoon. Naapurit puhuvatkin, ettei koskaan ole ollut vettä näin paljoa. Itse olen vesien tuomia kokemuksia rikkaampi nyt Jokilaakson tulvien alle jääneen Tuusulanjoen sillan ja uimalaiturin lisäksi myös Thaikodissani. Molemmissa paikoissa meillä on käytössä sininen kanootti. Toisessa se on rautaa ja toisessa lasikuitua. 

Boikotit

Boikotti on väkivallaton mielenilmaisun muoto, jossa kieltäydytään tekemästä kauppaa tai muusta vuorovaikutuksesta jonkun tahon, kuten yrityksen tai maan kanssa protestina epäreiluna pidettyjä käytäntöjä vastaan. Yleinen tavoite on painostaa kyseistä tahoa muuttamaan toimintaansa. Sana juontaa juurensa irlantilaisesta kapteenista ja tilanhoitajasta Charles Cunningham Boycottista, jota Irlannin maaliitto boikotoi hänen kieltäydyttyään alentamasta vuokraviljelijöiden vuokria vuonna 1880. Boikotin tarkoitus on myös saavuttaa poliittisia tai sosiaalisia tavoitteita tai protestoida epämoraalisiksi koettuja käytäntöjä vastaan. Se on usein taloudellinen tai sosiaalinen painostuskeino, jossa lopetetaan ostaminen tai muu kanssakäyminen tietyn tahon kanssa. 

Nyt S-ryhmä on päättänyt poistaa myymälöistään israelilaisia tuotteita. Siitä on parahtanut moni suomalainen kauppaa vaihtamalla. Eli he vastaavat boikottiin boikotilla ja pitävät omia oikeutettuina koska ne ovat vastareaktioita S-ryhmän päätöksiin tai toimintatapoihin.

Kriitikoiden mielestä kyse on poliittisesta boikotista Israelia vastaan, jolla S-ryhmä asettuu puolueellisesti Lähi-idän tilanteeseen. Päätöstä on pidetty myös kaksinaismoralistisena, sillä S-ryhmä käy kauppaa muiden maiden kanssa, joiden ihmisoikeustilanne tai konfliktit ovat myös kyseenalaisia (esim. Turkki, Kiina).

Muut Pohjoismaat boikotoivat esimerkiksi Mondelez International -konsernin tuotemerkkejä (kuten Marabou, Oreo), koska konserni jatkoi toimintaansa Venäjällä Ukrainan sodasta huolimatta. S-ryhmä ja Kesko sen sijaan jatkoivat näiden tuotteiden myymistä. Osa kuluttajista koki, että S-ryhmän olisi pitänyt lopettaa konsernin tuotteiden myynti tukeakseen Ukrainaa ja painostaakseen yritystä vetäytymään Venäjältä. Eli olisi oikeutettua boikotoida naapurimaata, muttei Israelia.

Tämän kaiken seurauksena ihmiset ovat ilmoittaneet boikotoivansa S-ryhmää ja siirtävänsä ruoka- ja bensaostokset muihin kaupparyhmiin vastalauseena. S-ryhmä vastaavasti on perustellut päätöstään myös sillä, että se on aiemmin poistanut valikoimastaan myös venäläisiä tuotteita Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan vuoksi, vedoten samankaltaisiin vastuullisuusperiaatteisiin.

Monet kuitenkin kokevat, että ryhmä on ottanut päätöksellään poliittisen kannan Lähi-idän konfliktiin ja että kauppaketjun ei pitäisi tehdä tällaisia linjauksia. S-ryhmä perustelee ratkaisuaan myös ihmisoikeuksiin liittyvällä vastuullisuudella ja viittauksella Euroopan komission linjauksiin.

Mikäpä tässä sitten minua nyppii? Siihen tarvitaan aasinsilta, joiden rakentajana olen joskus ärsytykseen saakka tunnettu. Sillä S-ryhmän omistavat sen asiakasomistajat, myös minä. S-ryhmä on osuuskuntien yhteenliittymä, jonka päättävä elin on Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta. Pienet alueelliset osuuskunnat, kuten Osuuskauppa Hämeenmaa tai HOK-Elanto, ovat sen jäseniä. Nämä alueelliset osuuskunnat puolestaan omistavat SOK:n asiakasomistajiensa kautta. Asiakasomistajat ovat siis osuuskuntien jäseniä ja siten viime kädessä laillani S-ryhmän omistajia. 

Joten ihmiset boikotoivat myös minua, jota en ymmärrä. Se on myös siinä ja siinä tulevatko boikotoijat liikaa iholle. Toki käsitän jokaisen oikeuden käyttää mitä kauppaa haluaa ja ostaa mitä missäkin on tarjolla.

Oikeastaan mossotan kyllä turhasta, sillä itsekin boikotoin Lidl huumassa S-kauppoja. Siihen riitti niiden paljous ja suuruus. Kunnes tein länsirannikon rengasmatkan osaomistuskoira Niilon kanssa. Pitkän puhelurumban tuloksena huomasin, että reittini ainoat, koiranikin tervetulleeksi toivottavat hotellit kuuluivat S-ryhmään. Ne tarjosivat koira-asiakkaille peräti tervetuliaispaketteja, jotka sisälsivät esimerkiksi lemmikkitarvikkeita, kuten puruluita, leluja ja kakkapusseja. Pakettiin kuului myös tietoa paikallisista koirapuistoista ja eläinlääkäripalveluista. Hotellien uudenvuoden palveluista saa koirille lisäksi "Happy Dog" rakettiturvaa yöpymisineen. Joten tällä hetkellä olen S-kauppojen tyytyväinen asiakasomistaja. Eivätkä israelilaiset appelsiinit tai taatelit ostotottumuksiani heilauttele.

Haluaisinko olla Erämetsän erakko?

Löysin netistä, olisiko ollut Oikotie, mukavan kyselyn, jossa kartoitettiin mikä mökkeilytapa olisi mieluisin. Vastausvaihtoehtojen perusteella arvioitiin sitten millainen olisi minun paikkani. Valmiiden ehdotusten vuoksi se ei tietenkään aivan vastannut mieltymyksiäni, joten oli tehtävä kompromisseja. Lisäksi elämän leppoistajana ajattelin asuvani katseilta piilossa olevassa mökissäni pysyvästi luonnon keskellä. Tällaisen arvion sain:

"Jos mökkielämäsi lempisoundtrack on tuulen humina, närhen rääkäisy ja kaukainen hiljaisuus, olet mitä todennäköisimmin Erämetsän erakko. Sinulle mökki ei ole paikka kavereiden kutsumiseen tai pihan stailaamiseen Instagramia varten – se on pakopaikka, jossa saa vihdoin olla rauhassa. Ei aikatauluja, ei notifikaatioita, ei ketään, joka kysyy mitään. Unelmamökkisi sijaitsee kaukana kaikesta – siellä, mihin asvaltti ei yllä ja missä GPS alkaa epäillä itseään. Kainuun järvien välissä, Kuhmon metsissä tai ehkä Suomussalmen takamailla, löydät täydellisen hiljaisuuden, joka on yhtä syvää kuin sinä itse. Saatat nikkaroida puuvajaa, kantaa vettä kaivosta ja lämmittää saunaa puilla, ja juuri se on koko pointti. Metsän hiljainen varjo ei kaipaa sähköä, mutta arvostaa nuotiopaikkaa. Lukulamppu toimii paristoilla ja radiosta kuuluu Yle Radio 1. Kaikki ylimääräinen on liikaa, ja juuri siksi elämä tuntuu täydemmältä kuin koskaan."

Vaikka Merikonttikoti ei ole kaukana mistään, niin jos en kävele Isontien varteen liki 400 metriä postilaatikolle tai juuri ja juuri hopeanharmaan Vanha rouva Avensiksen mentävää polkua yhtä kauas kylälle Metsälinnuntien alkuun, voi mennä viikkotolkulla, etten näe ainuttakaan ihmistä. Ainoat kulkuneuvot mitkä pihapiiristäni näen, ovat taivaan lentokoneet. Niiden ikkunoiden takana olevia ihmisiä silloin tällöin mielikuvittelen. Mistä tulette ja minne menette sen jälkeen, kun koneen kumitassut koskettavat kiitoradan asfalttia? Vesijohto ei tuo Duokotiini vettä eikä viemäri sitä vie, joten sulan kelin elämä Jokilaakson luonnonsuojelualueen ympäröimänä ja luonnon vesilähteen lähes vieressä on oikein leppoisaa. Välillä hörpin sitä sinkkiämpäristä ja juttelen korppupussin kanssa hevoshaan hevosille. Ymmärtävätkin minua joitakin ihmisiä paremmin.

On myös varsin ainutlaatuista pulahtaa aamuisin ja päivisin, välillä kesäöisinkin nakuna Jokilampien veteen. Tietäen, että sillä on Tuusulanjokea myöten vesiyhteys sadekauden aikaan kuvan kotitietäni pitkin Thai-talvikotini portaille saakka.

Oikeastaan jokainen karille karahtanut ihmissuhteeni on ollut osa elämänmittaista korkeakouluani. Silloin olen opetellut tulemaan juttuun itseni kanssa silloinkin, kun ainut kuuntelija on kotipihan voikukan mehiläinen hunajanhakumatkallaan.

Olen ehkä suorittanut elämänkoulussani itsensä kanssa toimeentulemisen täyden oppimäärän. Kaikissa parisuhteissani koin, että jotain syvimmästä puuttui, vaikka ihmisen ei liene parasta olla yksin. Eikä niin ole tarkoitettukaan. Silti tärkeintä on tulla juttuun itsensä kanssa madollisimman hyvin. Ilman elämän hetkenkään keinotekoista muuttamasta edes kemiallisilla aineilla. Tämän oikeastaan ymmärsin jo silloin, kun katsoin keittämäni pontikan palamista viinapullon korkissa sinisellä liekillä. Sumein silmin ja aivoin käsitin, että hulluus tai tyhmyys ei kyllä ala siitä, jos jätän tuon kaatamatta kurkkuuni.