Eilen tuli tehtyä pitkänpuoleinen kirjoitus, joten olkoon tämänpäiväinen lyhyenläntä sille vastapaino.
Otsikon ilmiötä kutsutaan psykologiassa myös Baader–Meinhof-ilmiöksi eli frekvenssiharhaksi. Se toimii suunnilleen niin, että kun jokin asia tulee itselle tärkeäksi tai ajankohtaiseksi, aivot alkavat kiinnittää siihen tavallista enemmän huomiota. Esimerkiksi raskaana oleva nainen alkaa huomata odottavia äitejä kaikkialla. Uuden auton ostaja havaitsee yhtäkkiä, että samanmerkkisiä ja -värisiä autoja tuntuu olevan liikenteessä joka puolella ja uuden talon hankkinut huomaa ympärillään taloja, remontteja ja asumiseen liittyviä asioita. Uuden patankkiharrastuksenkin aloittanut näkee pelaajia kaikkialla.
Mielenkiintoista on, ettei näiden asioiden määrä ympäristössä välttämättä ole lisääntynyt lainkaan. Oma huomiointimme on vain muuttunut. Tähän kiinnitin huomiota kai tietoisesti ensi kerran, kun minulla todettiin reipas vuosi sitten runsaanpuoleinen eturauhasen liikakasvu. Sen jälkeen olen kokenut törmääväni ikäisteni tai vähän nuorempienkin seurassa samaan ilmiöön tai syöpäsairauteen jatkuvasti.Asiassa on vielä yksi kiinnostava lisäulottuvuuskin. Ihminen ei näe ympäristöään pelkästään silmillään, vaan myös ajatustensa ja kiinnostuksen kohteidensa kautta. Ehkäpä se on yksi syy siihen, miksi kaksi ihmistä voi kulkea samaa katua ja nähdä aivan eri maailman. Voisikohan sama ilmiö selittää senkin, kun jokin tietty ongelma tai huolenaihe tuntuu yhtäkkiä olevan kaikkialla ympärillämme?
Tämä on oikeastaan aika syvällinen havainto ihmisluonnosta. Sillä mihin kiinnitämme huomiota, alkaa helposti hallita myös sitä, millaisena koemme ympäröivän maailman. Joskus tämä on hyödyksikin, kun huomaamme mahdollisuuksia, joita emme aiemmin havainneet. Joskus taas se voi lisätä huolia, kun alamme nähdä saman ongelman kaikkialla. Vanha sanonta sopii tähän hyvin: "Sitä näkee, mitä etsii." Tai ehkä vielä osuvammin: "Joskus näemme myös sitä, mitä mielessämme kannamme."






















