Haluaisinko olla Erämetsän erakko?

Löysin netistä, olisiko ollut Oikotie, mukavan kyselyn, jossa kartoitettiin mikä mökkeilytapa olisi mieluisin. Vastausvaihtoehtojen perusteella arvioitiin sitten millainen olisi minun mökkini. Valmiiden ehdotusten vuoksi se ei tietenkään aivan vastannut mieltymyksiäni, joten oli tehtävä kompromisseja. Lisäksi elämän leppoistajana ajattelin asuvani piilotuvassani pysyvästi luonnon keskellä. Tällaisen arvion sain:

"Jos mökkielämäsi lempisoundtrack on tuulen humina, närhen rääkäisy ja kaukainen hiljaisuus, olet mitä todennäköisimmin Erämetsän erakko.

Sinulle mökki ei ole paikka kavereiden kutsumiseen tai pihan stailaamiseen Instagramia varten – se on pakopaikka, jossa saa vihdoin olla rauhassa. Ei aikatauluja, ei notifikaatioita, ei ketään, joka kysyy mitään.

Unelmamökkisi sijaitsee kaukana kaikesta – siellä, mihin asvaltti ei yllä ja missä GPS alkaa epäillä itseään. Kainuun järvien välissä, Kuhmon metsissä tai ehkä Suomussalmen takamailla, löydät täydellisen hiljaisuuden, joka on yhtä syvää kuin sinä itse. Saatat nikkaroida puuvajaa, kantaa vettä kaivosta ja lämmittää saunaa puilla, ja juuri se on koko pointti.

Metsän hiljainen varjo ei kaipaa sähköä, mutta arvostaa nuotiopaikkaa. Lukulamppu toimii paristoilla ja radiosta kuuluu Yle Radio 1. Kaikki ylimääräinen on liikaa, ja juuri siksi elämä tuntuu täydemmältä kuin koskaan."

Vaikka Merikonttikoti ei ole kaukana mistään, niin jos en kävele Isontien varteen liki 400 metriä postilaatikolle tai juuri ja juuri hopeanharmaan Vanha rouva Avensiksen mentävää polkua yhtä kauas kylälle Metsälinnuntien alkuun, voi mennä viikkotolkulla, etten näe ainuttakaan ihmistä. Ainoat kulkuneuvot mitkä pihapiiristäni näen, ovat taivaan lentokoneet. Niiden ikkunoiden takana olevia ihmisiä silloin tällöin mielikuvittelen. Mistä tulette ja minne menette sen jälkeen. kun koneen kumitassut koskettavat kiitoradan asfalttia? Vesijohto ei tuo vettä eikä viemäri sitä vie, joten sulan kelin elämäni Jokilaakson luonnonsuojelualueen ympäröimänä ja luonnon vesilähteen vieressä on oikein leppoisaa. Välillä hörpin sitä sinkkiämpäristä ja juttelen korppupussin kanssa hevoshaan hevosille. Ymmärtävätkin minua joitakin ihmisiä paremmin.

On myös oikein mukavaa pulahtaa aamuisin ja päivisin, välillä kesäöisinkin nakuna Jokilampien veteen. Tietäen, että sillä on Tuusulanjokea myöten vesiyhteys sadekauden aikaan kuvan kotitietäni pitkin Thai-talvikotini portaille saakka. Oikeastaan jokainen karille karahtanut ihmissuhteeni on ollut osa elämänmittaista korkeakouluani. Silloin olen opetellut tulemaan juttuun itseni kanssa silloinkin, kun ainut kuuntelija on kotipihan voikukan mehiläinen hunajanhakumatkallaan.

Olen ehkä ehkä saavuttanut korkeakoulussani itseni kanssa toimeentulemisen täyden oppimäärän. Kaikissa parisuhteissani koin, että vaikka ihmisen ei liene parasta olla yksin tai niin ei ole kaikille tarjoitettukaan. Silti tärkeintä on tulla juttuun itsensä kanssa madollisimman hyvin. Ilman elämän herkenkään keinotekoista muuttamasta edes kemiallisilla aineilla. Tämän oikeastaan ymmärsin jo silloin, kun katsoin keittämäni pontinan palamista viinapullon korkissa sinisellä liekillä. Sumein silmin ja aivoin käsitin, että hulluus tai tyhmyys ei kyllä ala siitä, jos jätän tuon kaatamatta kurkkuuni.

Blogeja ja rakkauskäsityksiä

Yli 5000 kirjoitusta, yli 10 vuotta ja paljon enemmän kuin miljoona lukukertaa. Se on paljon samalle alustalle ja samalla Elämän tähden -nimellä. Tietysti työkseen kirjoittavat tai joku julkisuuden henkilö saattaa saada kerralla satojatuhansia lukijoita. Mutta kirjoittaa vuosia joka päivä, siinä on haastetta ja tavoitetta kenelle tahansa.

Vaikka kirjoitankin etupäässä itselleni ja puran sillä tavoin mieltäni tarpeellisesta ja tarpeettomasta, on jokainen lukija, lukukerta ja varsinkin palaute tärkeä, sillä ne kaikki ovat arvokkaita. Siispä kiitos Marjut "viime öisestä" 🙃. Blogisivujeni oikeassa reunassa on kaksi palkkia – Tunnisteet ja Blogiarkisto, joita klikkaamalla pääsee lukemaan tai silmäilemään kirjoituksia vuosien varrelta. Itsekin niitä silloin tällöin luen uudelleen mitä mieltä olen jostakin ollut vaikka kymmenen vuotta aiemmin. Sen perusteella en edelleenkään ole takinkääntäjä, vaan näkemykset ovat pysyneet samoina.

Toki joskus joku onnistuu avartamaan ja varsinkin perustelemaan luutuneitakin käsityksiäni. Sanomansa muuttaminen, sen kirjottaminen tai muu tunnustaminen myös muille ei ole helppoa. Toki heitäkin on, joilla ei moneen asiaan ole omaa näkemystä lainkaan. Mielipiteitteni muokkaamisen piikkipaikalla on Päivis, jonka kanssa jaoin yli 10 vuotta vuoteen ja paljon muutakin maailman menosta. Ehkä hän ei itseään tästä tunnista, sillä silloin tällöin joku sanoo minua änkyräksi tai kinaajaksi. Toki olen sitäkin, sillä perustelematta en kästyksiäni toiseen saati huonompaan vaihda. Joskus siihen ei kuitenkaan tarvita kuin oikeaan osunut ehdotus, joista kerron nyt yhden.

Kun kirkkoni päättäjät päättivät keskustella samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, mietin, ​että jos kirkkoni siihen ryhtyy, taidan ottaa avioeron. Sillä silloisessa maailmassani avioliitto papin siunaamana oli tarkoitettu vain naisen ja miehen välille. Ajattelin ja ehkä sanoinkin Päivikselle, että varautuu tulevaan. Joka tapauksessa kerran hän sanoi minulle tämän tapaisesti: "Olet Jorma suureen ääneen mainostanut suvaitsevaisuuttasi, mutta onko se ollut pelkkää puhetta ja sanojen helinää tai pitäisikö sinun myös hieman tarkastella omia kantojasi?"

Menin itseeni, tuli ahdasta, mutta en lähtenyt pois. Vaan ryhdyin työhön korvien välin ja sydämeni kanssa, sillä avioliiton koossa pitäviä voimia ovat pakon ja järjen lisäksi rakkaus sekä sen tunne. Sitten näin mielikuvissani silmien edessä mustakantinen kirja kaunalossa kulkevat taivaspaikkojen jakajat, jotka sanovat olevansa Herran asialla. Minulle he eivät sitä ole omiessaan tehtäviä tuonpuoleisesta. Siihen leiriin en halunnut enkä halua edelleenkään kuulua.

Silti yllättäen huomasin kuitenkin olevani samassa veneessä kurttuotsaisten kanssa avioliittokäsityksineni. Joten jouduin kysymään itseltäni, että jos ei ihmiselle kuulu taivaspaikkojen tai manalan menolippujen kauppaaminen saati jako, niin kuuluuko kuitenkin päättää muiden rakkauksista? Oli oikeastaan pakkokin ymmärtää, että ei todellakaan kuulu. Enkä asialle mitään voisikaan, vaikka Suomessakin ammoisina aikoina vanhemmat mielellään naittivat jälkikasvua mieleisellään tavalla.

Miesten ja muidenkin päiviä

Kansainvälisenä miestenpäivänä alkoi viimein sadekausi ilmojen osalta Phatthalungissakin. Sateita olen seurannut kuitenkin jo jonkin aikaa netin välityksellä päivästä toiseen muun muassa Phuketissa ja Pattayalla. Niillä seuduilla vettä onkin tullut isän kädestä kuin saavista kaataen. Minun ihmetellessä thaikotikaupunkini varsin aurinkoisia päiviä: "Missä viivvyt Esteri, sinä tyttö sadepisarain?" 

Eilisestä lähtien on älykännykkäni viimein vastaanottanut varoituksia myös Phatthalungissa: "ปภ.เตือนฝนตกหนัก 20-11-2025 04:01:23เกิดฝนตกหนักในพื้นที่ อ.เมืองฯ อ.ปากพะยูน จ.พัทลุง และยังคงพบกลุ่มฝนในพื้นที่ ระวังน้ำท่วม ดินโคลนถล่ม ในพื้นที่ริมคลอง/ลำน้ำ ที่ลุ่มต่ำและที่ลาดเชิงเขา ให้ยกของขึ้นที่สูง เก็บทรัพย์สินมีค่าและเอกสารสำคัญ ระวังไฟฟ้าดูด ดูแลกลุ่มเปราะบาง."

Ja sama kotimaan kielellä miestenpäivänä: "Katastrofien ehkäisyn ja lieventämisen osasto (DDPM) antoi varoituksen rankkasateista 19. marraskuuta 2025 kello 15.43.30. Rankkasateita odotetaan Muangin ja Khuan Khanunin alueilla Phatthalungin maakunnassa, ja sadepilvien ilmestyminen alueelle jatkuu. Varo tulvia kanavien/jokien varsilla, matalilla alueilla ja rinteillä. Siirrä tavarasi korkeammalle, säilytä arvoesineet ja tärkeät asiakirjat ja varo sähköiskuja. Huolehdi haavoittuvista ryhmistä."

Thaikotikaupungissani tänä vuonna sadekauden aloittanutta miestenpäivää vietettiin eilen. Tai en minä tiedä juhiiko sitä täällä kukaan muu. Vuonna 1999 syntynyttä tapahtumaa muistetaan kuitenkin nykyään monissa järjestöissä kaikissa maanosissa ja sillä on myös Unescon tuki. Miestenpäivä on esillä jollain tasolla yli 80 valtiossa ja sillä on vuosittain vaihtuva teema. Tällä kertaa vuorossa on miesten ja poikien juhliminen. Eikä tarkoitus ole edellenkään kilpailla naistenpäivän kanssa.

Tapahtumaa on juhlittu nykymuodossaan osassa maailmaa 1990-luvulta asti. Tavoitteena on muun muassa korostaa myönteistä miesroolimallia. Miestenpäivä ei ole Suomessa virallinen juhlapäivä, vaikka tapahtuman kampanjasivujen mukaan miehet ympäri maailmaa ovat vaatineet jo 1960-luvulta lähtien omaa kansainvälistä päiväänsä. Pitkälti vaatimukset liittyvät siihen, että naisilla on oma päivänsä, jota vietetään maaliskuun kahdeksantena päivänä. 

Isänpäivä ja miestenpäivä ovat eri päiviä. Isänpäivää juhlitaan Suomessa vaihtuvana päivänä, mutta aina marraskuun toisena sunnuntaina, kun taas miestenpäivää vietetään aina saman kuukauden 19. päivä. Sen alkuperä on Trinidadissa ja Tobagossa, josta se leviää vuosi vuodelta yhä enemmän maailmalla. Tavoitteena on nostaa esiin miesten terveyttä ja roolia yhteiskunnassa. Vastaavasti isänpäivä on virallisesti vakiintunut juhlapäivä Suomessa, jolloin muistetaan isiä.

Naistenpäivä ja äitienpäivä ovat molemmat naisia juhlistavia päiviä, mutta niiden painopisteet eroavat. Naistenpäivä 8. maaliskuuta keskittyy naisten oikeuksiin ja tasa-arvoon, kun taas äitienpäivä Suomessa toukokuun toinen sunnuntai on suunnattu erityisesti äitiyden ja äitien kunnioittamiseen. Se on myös perinteisempi perhejuhla.

Kansainvälinen muunsukupuolisten päivä on 14. heinäkuuta, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta muunsukupuolisista ihmisistä sekä heidän kohtaamistaan yhteiskunnallisista ongelmista. Päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Katje van Loonin aloitteesta. Päivämäärä valittiin, koska se osuu täsmälleen kansainvälisten naistenpäivän ja miestenpäivän puoliväliin.

Sukupuolettomien päivä on 19. toukokuuta. Silloin lisätään tietoisuutta ja näkyvyyttä sukupuolettomien ihmisten identiteetille ja olemassaololle.

Lesbojen päivää vietetään 8. lokakuuta, jolloin juhlistetaan lesboyhteisön historiaa, monimuotoisuutta ja kulttuuria sekä jaetaan tietämystä lesbojen elämän haasteista.

Homotkin ovat saaneet oman päivänsä. Kansainvälinen homofobian, transfobian ja bifobian vastainen päivä on vuosittain 17. toukokuuta. Se oli ensimmäisen kerran vuonna 2005.

En kyllä oikein tiedä lisääkö eri leireihin jakaminen tasa-arvoa vai ei. Kun olin pieni, minulla oli pippeli, joten olin poika. Kun siskollani ei ollut, hän oli tyttö ja sillä siisti. Saunassa äidin ja isän kanssa huomasin ja arvelin, ettei Irmelille kai kasva pippeliä myöhemminkään.

Elämäni on ollut jo kauan Ilmarisen ja muiden sponsoroimaa

Jatkoin keskustelua Gemini tekoälyn kanssa: "Olen nyt 76-vuotias, aloittanut työnteon 16-vuotiaan ja jäänyt eläkkeelle 63-vuotiaana. Silloin palkkani oli noin 4500 euroa kuukaudessa. Milloin olen käyttänyt työeläkevakuutusyhtiölle maksamani eläkerahat?" 

Mielestään lyhyt tekoälyn antama vastaus on sekin pitkä, joten lyhentelin sitä lisää: "Et ole käyttänyt työeläkevakuutusyhtiölle maksamiasi eläkerahoja – ne on käytetty jo kauan sitten. Siksi, että näin on Suomen työeläkejärjestelmässä. Kun olit työelämässä ja sinulta perittiin työeläkevakuutusmaksuja, niitä ei kerätty henkilökohtaiselle säästötilillesi, josta sinä nyt nostaisit rahaa. Sen sijaan sinun ja muiden sillä hetkellä työssä olevien maksut käytettiin lähes välittömästi sen ajan, esimerkiksi isovanhempiesi sukupolven eläkkeiden maksamiseen.

Nyt kun olet itse eläkkeellä, eläkkeesi maksetaan niillä eläkemaksuilla, joita nykyinen työssä käyvä sukupolvi tällä hetkellä maksaa. Vaikka järjestelmä on pääosin jakojärjestelmä, siinä on myös rahastoitava osa, noin 25-30 %. Tämä tarkoittaa, että osa maksuista sijoitetaan tulevaisuutta varten, jotta työssä käyvien maksutaakka ei olisi liian suuri, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle. Nämä sijoitukset, kuten pörssiosakkeet ja kiinteistöt, ovat työeläkeyhtiöiden yhteistä varallisuutta, ei kenenkään henkilökohtaisia säästöjä. Niiden tuottoa käytetään tulevien vuosikymmenten eläkkeiden rahoittamiseen.

Eläkevakuutusyhtiö ei ole siis säilyttänyt eurojasi, jotka maksoit. Vaan maksuillasi rahoitettiin edellisen sukupolven eläkkeet, ja nyt sinun eläkkeesi vastaavasti rahoitetaan nykyisen työssä käyvän sukupolven maksuilla. Kyseessä on sukupolvien välinen sopimus ja solidaarisuus."

Sitten esitin lisäkysymyksen: "Haluaisin silti tietää kaunko maksamani eläkerahat kestäisivät, jos olisivat vakuutusyhtiöllä tallessa, kun eläkkeeni on 2800 euroa?"

Ja taas lyhentämäni vastaus: "Tämä on erinomainen tapa lähestyä asiaa, jotta saa käsityksen omien maksujen suhteesta maksettuun eläkkeeseen. Vaikka, kuten edellä todettiin, maksuja ei ole tallessa, voimme laskea, kuinka kauan ne olisivat kestäneet puhtaasti teoreettisesti.

Laskelma on suuntaa-antava, sillä se ei ota huomioon sijoitustuottoja, inflaatiota, verotusta eikä eläkemaksujen todellista määrää eri vuosina. Lasketaan ensin kuinka paljon eläkemaksuja olet karkeasti arvioiden maksanut 47 vuoden työurasi aikana. Työeläkemaksujen osuus on vaihdellut vuosikymmenten aikana, mutta käytetään nyt arviota 4% keskipalkasta, mikä on suuntaa antava työntekijän keskimääräisestä maksuosuudesta vuosien varrelta. Todellinen kokonaismaksu on ollut korkeampi, kun mukana on työnantajan osuus, mutta keskitytään nyt vain sinun itsesi maksamaan osuuteen. 

Tämä on myös erittäin karkea yhteenveto. Todelliset palkat olivat työurasi alussa paljon pienemmät ja maksuprosentti on noussut ajan myötä. Todellinen summa voisi olla 70 000 €−150 000 € riippuen todellisesta palkkakehityksestäsi. Käytetään laskelmassa nyt summaa 101520 €.

Jos työntekijän itsensä maksamat eläkemaksut olisivat olleet vakuutusyhtiöllä tallessa ilman sijoitustuottoja ja korkoja, ne olisivat kestäneet eläkkeenäsi noin 3 vuotta ja 1 kuukauden. Koska olet ollut eläkkeellä jo 13 vuotta (76 - 63 = 13 vuotta), olet saanut eläkettä noin nelinkertaisen ajan verrattuna siihen, kuinka kauan omat maksamasi varat olisivat kestäneet. Tämä havainnollistaa hyvin, miksi eläkejärjestelmän pitää olla jakojärjestelmä, jossa työnantajien työssäkäyviä huomattavasti suurempi maksuosuus sekä rahastoista saatavat tuotot ovat välttämättömiä eläkkeiden maksamiseksi.

Haluaisitko vielä tarkistaa, mikä on ollut työntekijän eläkemaksun osuus viime vuosikymmeninä? Voin etsiä tiedon, mutta muista, että Gemunii voi tehdä virheitä, joten tarkista sen vastaukset."

Gemini tekoäly

Viime yönä kysyin Geminiltä voitko kertoa jotain itsestäsi? Osan ymmärsin ja osaa en:

"Selvä! Kerron mielelläni sinulle. Gemini-tekoäly on Googlen kehittämä tehokas ja monipuolinen suuri kielimalli (Large Language Model, LLM). Joka on suunniteltu olemaan luontaisesti multimodaaline. Mikä tarkoittaa, että se pystyy käsittelemään, ymmärtämään ja yhdistelemään tietoa eri muodoista samanaikaisesti.

Merikonttikoti laskeutuu kuukaudeksi Hyvinkään Asuntomessuille. 

Se voi käsitellä tekstiä, koodia, kuvia, ääntä ja videota. Eikä sen tarvitse käyttää erillisiä komponentteja eri modaliteeteille, vaan se näkee ja ymmärtää kaiken yhtenä kokonaisuutena alusta alkaen. Malli on suunniteltu osoittamaan vahvempaa päättelyä ja ongelmanratkaisukykyä kuin edeltäjänsä.

Gemini pystyy ymmärtämään, selittämään ja luomaan korkealaatuista koodia useilla ohjelmointikielillä. Geminiä on julkaistu kolmessa eri koossa eri käyttötarkoituksiin: Gemini Ultra on kaikkein suurin ja tehokkain malli monimutkaisiin tehtäviin. Gemini Pro taas on suunniteltu skaalautumaan laajasti erilaisiin tehtäviin. (Tämä malli on nykyisen keskustelukumppanisi ytimessä). Gemini Nano on omassa laitteessasi. Se on tehokas ja pienempi malli, joka on optimoitu toimimaan suoraan laitteilla, kuten älypuhelimissa.

Google-sana itsessään taas on johdettu termistä "googol". Se on matemaattinen termi, joka tarkoittaa lukua 1, jota seuraa 100 nollaa ($10^{100}$). Google-hakukoneen perustajat, Larry Page ja Sergey Brin, valitsivat nimen symboloimaan heidän tavoitettaan järjestää valtava määrä tietoa."

Aamuyöstä Nukkumatti lähti taas etsimään töppösineen ja unihiekkakuormineen unisempia silmiä. Itse jäin työskentelemään Geminin kanssa, sillä se ei hermostu eikä nuku koskaan. Siksikin se on minulle pitkämielisyyksineen oiva keskustelukaveri. Se myös osaa vastata thaiksi, vaikka kysyisin suomenkielellä.

Olen asunut yli 10 vuotta Merikonttikodissani ja sanonut, että vieläkään en muuttaisi mitään, vaan pidentäisin ehkä ainoastaan ovien ja ikkunoiden sadelippoja. Nyt kuitenkin pyysin jeesiä, että minkälaisen kodin suunnittelisimme yhdessä. Jopa Jokilampiemme joutsenpariskunnan ja varastetun kumiveneen saimme mukaan. 

Geminin kanssa sunnittelemamme merikonttikoti kahdesta kontistani.

Pari päivää sitten en osannut selittää Morakotille suomalaisesta kummeudesta. Joten kysyin sitäkin Geminiltä ja tässä sen vastaus: "Tämä on hieman monimutkainen kysymys, koska suomalainen kummijärjestelmä liittyy perinteisesti kasteeseen ja kristilliseen uskonnon harjoittamiseen, ja Thaimaa on pääosin buddhalainen maa.

Länsimainen/kristillinen kummijärjestelmä: Kummijärjestelmä, sellaisena kuin se Suomessa usein ymmärretään (vastuu lapsen kristillisestä kasvatuksesta, usein kasteessa), on olemassa Thaimaassa vain maan kristillisissä yhteisöissä (katolisissa, protestanttisissa jne.), jotka muodostavat vähemmistön väestöstä. Näissä yhteisöissä noudatetaan vastaavia perinteitä kuin länsimaissa.

Buddhalainen perinne: Buddhalaisessa kulttuurissa ei ole samanlaista, uskontoon sitoutuvaa kummi-instituutiota kuin kristinuskossa. Sen sijaan perheen sisällä ja yhteisössä on vahvat siteet ja käytäntöjä, joissa iäkkäämmät sukulaiset ja kunnioitetut henkilöt tukevat ja ohjaavat nuorempia. Voi olla olemassa:

Seremonioihin liittyviä tukijoita: Erilaisissa elämänvaiheen seremonioissa, kuten lapsen syntymän tai munkiksi vihkimisen yhteydessä, voi olla henkilöitä, joilla on tietyt seremonialliset roolit ja vastuut.

Vahva sukuside: Lapsen kasvatuksen ja tukemisen vastuu jakautuu laajemmalle perheelle (isoäidit, tädit, sedät, jne.), mikä on usein sosiaalisen tuen perusta.

Kummina toimiminen järjestöissä: Hakutuloksissa mainitaan myös kummilapsiohjelmat (esim. Interpedia), joissa ihminen ryhtyy rahallisesti tukemaan lasta Thaimaassa, usein koulutuksen tai toimeentulon auttamiseksi. Tämä on kuitenkin hyväntekeväisyyttä/kehitysyhteistyötä, eikä se vastaa sitä perinteistä, uskonnollista tai sosiaalista kummijärjestelmää, jota Suomessa tarkoitetaan.

Yhteenvetona: Suomalaiseen tapaan, nimenomaan kristilliseen kasteeseen liittyvää kummijärjestelmää ei ole Thaimaan valtaväestön eli buddhalaisten keskuudessa. Vastaava järjestelmä löytyy ainoastaan kristillisistä yhteisöistä. Sen sijaan buddhalaisessa kulttuurissa on vahva sukulaisten ja yhteisön rooli lapsen tukemisessa.

Haluatko, että etsin tarkempaa tietoa Thaimaan kristillisten kummijärjestelmistä vai kenties buddhalaisista seremonioista, joissa on vastaavia tukijan rooleja? Gemini voi tehdä virheitä, joten tarkista sen vastaukset."

Vähintään pidän monista...

Olen ikäisteni ihmisten, pienten lasten ja eläinten ystävä. Niille kaikille, Morakotille sekä itselleni on aikaa joka päivä tuntitolkulla. Jopa käsivarresta verta hyttyslapsilleen imevä, tuleva äiti saattaa saada myönteisenä hetkenä armon ja lisäpäiviä, kun jätän surmanläpsäytyksen tekemättä.

Tarinoita aiheesta riittäisi kirjan jos toisenkin verran. Blogissani syvennyt nyt kuitenkin tällä kertaa sen viiteentoista kuvaan. Joten tervetuloa mukaan muutaman minuutin luku- ja katselu- sekä mielikuvituksen siivittämälle elämysmatkalle.

Kissojen ei pitänyt enää koskaan luikerrella sydämeeni uudelleen, sillä en meinannut mitenkään päästä tasapainoon sen kanssa, kun ne surmaavat pikkulintuja ikäänkuin huvikseen. Mieltäni avarsi Suomessa naapurin koira, joka niin ikään huvikseen, luonnon lakien sanelemana nitisti puolet vapaista kanoistani. Sekä kaiken maailman tekosyillä eläimiä huvikseen ja luonnon lakien vastaisesti tappavat ihmiset, jotka kehtaavat sanoa olevansa metsä- tai kalamiehiä. Nykyisin kai hekin ovat metsä- ja kalahenkilöitä. 

1. Vasemman reunan yläkuvan pieni pentu ilmestyi jostain Thaikotimme pihaan, kun se oli kuolemaisillaan. Toinen silmä oli muurautunut kiinni eikä se juuri kyennyt kävelemään ja hengityskin kulki vain vaivoin. Mutta se selvisi. Little Catin nimen saaneen Pikku Katin vuode on nykyisin avokeittiomme rikkalapiossa, jossa se on välillä kuin raato konsanaan.

2. Viereisessä kuvassa on monen Pattayan kävijän tuttu, Jomtien Saunan kilpikonna, joka saattaa helposti elellä ihmisiän. Menoissaan se on jopa minua loivaliikkeisempi.

3. Kun Suomen byrokraatit sallivat joku vuosi sitten koirat ravintoloihin ja ruokakauppoihin, toi se tullessaan Hyrylän K-Supermarket Hyrrään koirakulkuneuvot. Ja Keravan ravintola Onnelliseen Kanaan nelijalkaisten ruokalistat. Siellä Niilokin on lounastanut jonkun kerran kanssamme.

4. Thaikotimme pihan pienikokoinen äiti, Tricolor pitää roska-astiasta sisältöineen. Sitä en tiedä minne sen jokainen pentu katosi. 

5. Kaikkea mahdollista liikkuvaa ja liikkumatonta pelkäävä Securitydog käy sekin päivittäin lounastamassa pihassamme. Lähes kaikki koirat Thaimaassa ovatkin irti eivätkä ne juuri ole tottuneet ihmisten silityksiin.

6. Sen sijaan kotitiellä kulkevia ja lepääviä karjaeläimiä rapsuttelen silloin tällöin korvien takaa. Ja toisin kuin ihmisiä, taputtelen päälaelta. Tosin sitäkin teen joskus lapsille ja loruttelen: "Tillin tallin tasapää, älä kasva enempää..."

7. Osaomistuskoira Niilo, jonka isä oli jackrusselinterrieri ja äiti tuhannen tarinan tyttö Tallinnan kadulta, on saanut elää pitkän ja hyvän elämän. Sekin on Jokilaaksossa ollessaan vapaa koira muiden siellä asuvien eläinten lailla.

8. Kun naapureiden vapaat kanat ja kukot tulevat ruokailemaan, tulee lounaspaikalta kissoille lähtö. Vain koirat uskaltavat uhmata siipikarjalaumaa ja syömäjärjestystä.

9. Kotitietä kulkee senkin sorttisia karjaeläimiä, jotka eivät rapsutuksia kaipaa. Eikä siihen riittäisi kanttikaan. Täällä näkee karjan syömämatkolla myös moottoripyöräileviä karjapaimenia.

10. Jokilaaksossa kävi lampaisiin tutustumismatkalla useampana kesänä apilalounaalla myös Tuusulan Pormestarikani.

11. Thaimaassa rotukoira on harvinaisempi kuin rotujen koira. Monella on vielä Niilonkin äitiä kirjavampi sukutaulu tai -puu. 

12. Toinen Pikku Mirrin lempipaikka on Tatan Giornon satulan päällä. Monesti yöllä kurkkaan makuuhuoneemme ikkunan verhojen raosta sen nukkumista. 

13. Etana, etana naytä sarves onko huomenna poutaa. Kuvan etana asui aikansa suihkuhuoneessamme. Kunnes Morakot kuljetti sen pihan puutarhaan. Sanoi siellä olevan sille enemmän ruokaa.

14. Viime kesänä Pormestarikani viihtyi myös sylissäni. Syksyn mittaan se siirtyi vihreämmille niityille, joilla voikukatkin ovat keltaisempia. 

15. Moni naapureiden usean tai ensimmäisen kerran kissaäiti pitää pihamme avokeittiötä nurkkineen turvallisena paikkana synnyttää ja imettää poika- ja tyttösiään. Kunnes äidille tulee yön hiljaisuudessa aika siirtää jälkikasvu sinne missä on niiden tuleva kotikin.

Tavararalli

Vihreiden Sofia Virta piti kohtuullista palkkaa nauttivana merkkivaatteineen palopuheen eduskunnassa sinällään oikeasta asiasta, jota hän nimitti Temuralliksi. Samalla sanalla koko puhe löytyy Googlesta, mutta tässä siitä pätkä:

"Temuralli on lähtenyt käsistä – ja nyt siitä maksaa kovaa hintaa niin turvallisuus, ympäristö kuin kotimaiset yrityksetkin. Hommaan on saatava järki ja homma kuriin. Tullin pääjohtaja totesi aiemmin tänä syksynä Ylellä osuvasti, että Temun kaltaiset kauppapaikat lisäävät ylikulutusta – suuntaa, johon jätteisiin jo nyt hukkuvaa planeettaa ei todellakaan pidä viedä. Kiinalaiset verkkokaupat tuottavat valtavat määrät jätettä. Tulli haluaisi kieltää tuotteiden suoran toimittamisen kolmansista maista kuluttajille."

Aika usein ostan ruokani Vantaan Jumbon Prismasta ja K-Citymarketista, jollaiset ovat myös Hyrylän kotikylääni tulossa. Monesti hyllyjen välissä mietin katsellessani mittavien, erilaisten maitotuotteiden tai niiden tapaisten eri laatuja ja määriä, ​että tarvitsemmeko tosiaan näitä kaikkia ja ketkä tämän kaiken ostavat ennen viimeistä käyttöpäivää? Työmaata olisi siis omallakin pihalla ilman nettikauppojen vähävaraisten asiakkaiden pienten ilojen viemistä. 

Närästystäni lisää viikonlopun kauppareissun kotitieni katsoessani sen ojaan taas kerran tuotua jätekuormaa. Jota mikään jätehuolto ei saa hoidettua sinne minne pitäisi. Vaikka pormestarilta ja muilta kunnan päälliköltä se olisi yhden puhelinsoiton takana. Kyseisen siistimisen olen tehnyt peräkärryni kanssa omalla kustannuksellani kolmesti, koska henkilöautoa tarvitsen kuitenkin. Sillä viikonloppuisin Tuusulan lounaisimmassa kylässä ei joukkoliikenne kulje. Kun maanomistaja ei maksanut edes polttoaineita, lopetin yhteiskuntavastuun kantamisen tältä osin. Nykyinen olematon valtani ei riitä saamaan yhteiskunnan koneistoa poistamaan kyseisiä jätteitä, vaikka se lain ja asetusten mukaan sille kuuluu. 

Oman roska-astiani tyhjentämisen pari kertaa vuodessa sen sijaan otti kunnallinen Kiertokapula asiakseen ja pakotti asiakkaakseen. Sille ei enää kelvannut, että veisin pussukkani entiseen tapaan kauppareissulla kylän Senkkerin kiviainestehtaan roska-astiaan. Tai olisi kelvannut, jos olisin silti maksanut Kier(t)okapulalle tyhjästä. Sinällään toimiva jätehuolto on kuitenkin nykyisin välttämätön. Koska ilman sitä hukkuisimme kirjaimellisesti paskaan tai roskiimme ilman kiinalaisten halpatuontiakin. Sen huomaa katsellessa vaikkapa nakkikioskien ympäristöjä niiden sulkeutuessa viikonloppuyönä tai festarialueita hauskanpidon jälkeen. Lisäksi ihmiset vievät akkuja, renkaita, muita romuja ja kokonaisia auton raatoja pitkin luontoa lähes tiettömien taipaleiden taakse, vaikka Hyryläkin on lähes pullollaan ilmaisiakin vastaanottopisteitä. 

Keskustelupalstoilla onkin nyt käyty innokasta ja kiivastakin keskustellua Sofia Virran Temurallista puolesta ja vastaan. Tästä esimerkkinä on Pia Enrothin kirjoitus, joka ei kyllä rahassa kylve: "Suosittelen kokeilemaan elämään 500€ kuukaudessa. Ja miettimään ostanko talvitakin Suomesta joka maksaa 80€ vai Kiinasta joka maksaa 20€. Kun on sairas eikä voi tehdä töitä, Kela tai vakuutusyhtiö tai kassa maksaa niin helvetin pientä määrää rahaa, että sillä ei tule toimeen. Joten sadattuhannet ihmiset Suomessa joutuvat miettimään mistä saa halvimmalla sen talvitakin. Ja liki aina nämä upeat Suomi brändit on tehty ihan samoissa hikipajoissa  kun Temun krääsä 

Että oikeasti, vittu hoh hoijaa. Helppoa on huudella, kun tienaa yli 5000€ kk. Kokeile 500€ per kk. Siitä maksat ruuat, lääkkeet, vaatteet, sähkön, veden ynnä muun. Että TODELLAKIN OSTAN TEMUSTA. Eikä mua juuri tällä hetkellä kiinnosta paskan vertaa sellaisen ihmisen ininä, joka ei joudu joka vitun kuukausi miettimään, syödäänkö tänään vai ei. Sellaista joutuu miettimään ihan helvetin iso joukko suomalaisia."

Onkin kummallista, kun vihreissä on edelleen aika liuta perinteistä palkkatyötä vieroksuvia, vähävaraisten asialla olemme silti aivan liian harvoin. Ehkä juuri raha, valta ja sen halu ovatkin muuttaneet Vihreitä kaikkein eniten. On kuljettu pitkä matka Oulun kokouksesta, jossa helluntaiseurakunnalta vuokratussa teltassa päätettiin lähes pakkausyön jälkeen puolueen tai oikeastaan useammankin perustamisesta. Vihreä takki istuukin harteilleni vuosi vuodelta yhä huonommin. Silti minusta ei ole ollut takinkääntäjäksi, vaikka silloin tällöin joku on tarjonnutkin erivärisiä puolueiden palttoita.

Tapaus Vornanen

Tähän ikään olen ehtinyt olla poliisien ja muiden elämäni madonlukijoiden kanssa tekemisissä mukavissa ja vähemmän mukavissa asioissa. Mukavimpia muistoja on, kun ajettiin Lemmenjoelta luvan kanssa rajavartijoiden reittiä moottorikelkoilla Haltin laaksoon liki sadan kilometrin matka. Sen sijaan lupaa ei ollut ajaa tunturin päälle, vaikka sielläkin kävin laittamassa nimen vieraskirjaan. Poliisiystäväni jäädessä lämmittämään autiotupaa yötä varten. Eikä ollut lupaa myöskään koukkia rahapyykkejä Norjan puolelta. Rajaloukkauksista vastasimme myöhemmin Kilpisjärvellä oikeudessa, jossa meitä pantiin herrojen nuhteeseen tuntuvien sakkojen voimalla.

Ikävimpiä örvellysvuosien muistoja on, kun virkavalta vei ensin ajoluvan ja toisella kertaa luvan sen hankkimiseen useammaksikin vuodeksi. Mukava ei ollut silloinkaan, kun poliisimiehet hakivat minut ampuma-aseineni parempaan talteen ja yöksi pahnoille sekä pyssyt ikiajoiksi valtiolle. Jotka kuitenkin sain vuosien kuluttua takaisin, sillä sukulaiseni olivat lunastaneet ne. Kun ryhdyin myöhemmin enemmän siivosyntiseksi, sain nimismieheltä luvan hommata aseet itselleni nurkkaan pölyttymään. Kokoelmaa täydensin vielä revolverilla.

Aikonaan valtakuntamme nuorimpana ja ikänsä poliisina toiminut sanoi minulle kerran viisaasti: "Jokaisella virka nousee hattuun. Useimmilla se palautuu joskus oikealle paikalle, mutta joillakin ei koskaan." Vornanen taitaa kuulua jälkimmäiseen joukkoon, jolle lisäksi kansanedustajan pesti kiikutti korvien väliin sinkkiämpärillisen kusta. Tietysti jos Arkadianmäellä istuvien tulisi olla läpileikkaus kansasta, niin toki joukkoon silloin yksi Vornanenkin mahtuu tai peräti kuuluu.

Hän on minulle irvokas pelle, joka olettaa olevansa lain yläpuolella vielä silloinkin, kun puolipainii yöllä ravintolassa ja ampuu taskuaseellaan sen jalkeen humalapäissään keskellä Helsingin katua. Lähes täydellistä tolloutta tai ylimielisyyttä osoittaa, että nähtyään videot, hän totesi harkintakyvyn olleen koko ajan kohdallaan. Tavalliselle tallaajallekin vaarallisen miehen harhainen elämä sai jatkoa, sillä julkisuus myy lehtiä ja mainostilaa yrittäjille. Joten Vornanen käy nyt omaa oikeudenkäyntiään tiedostusvälineiden avulla oletuksena, että syvien rivien persvakomiesten sympatiat ovat hänen puolellaan.

Mutta onhan siinä kansalla pohtimista antaako irtopisteitä kännisen soittajan avunpyynnön hyllyttäneelle, virkatyötä tekevälle poliisille vai ravintolapainia ja ampumista öisellä kadulla harrastaneelle virkavapaalla olevalle virkaveljelle. Joka ei edes käsitä tehneensä mitään väärin. Kun joku nyysi minulta Jokilaaksossa merkittävän määrän rahaa tai kunnon kumiveneen ja joku ampui pihan grillikotani ikkunan lasin sirpaleiksi, oli turha odottaa valtion virkahenkilöitä paikalle. Hyvä kun ottivat jossain kirjoituspöytänsä takana Vornasen tapauksen lailla ilmoituksen vastaan. Jos vaikka vakuutusyhtiöltä heruisi sen ansiosta joku kolikko.

Thaikotielämää

Morakotin rakentama ja rakennuttama 15 vuotta vanha omakotitalo sijaitsee tekopitäjäni kokoisessa Phatthalungin kaupungissa, eteläisen Thaimaan kapinoivien maakuntien naapurissa lähellä Malesian rajaa. Seutu ei ole lainkaan varsinkaan länsimaalaisten eikä englannin kieltä taitavien turistien suosiossa. Vaikka vuoren sisään kaivettu kokonaisuus hieno ja puhutteleva onkin ja vetää puoleensa aasialaisia matkailijoita. Kotitieni väki täällä sanookin, että "this is not tourist town" ja jatkavat thain ja englannin sekoituksella: "We have hele only two falang, Belgium man and Jolma."

Viisi kilometriä kaupungin ytimestä sijaitseva Merikonttikotia suurempi Tatan ja vähän minunkin kotini ei ole koskaan tullut aivan valmiiksi. Sen valmistumista olen tuuppinut maaliin muun muassa suht vaatimattomalla eläkkeelläni. Esimerkiksi suurimmassa huoneessa oli vain vesikatto, vaikka olikin asuttavassa kunnossa.

Tämän talven merkittävin osio olikin sisäkaton teko, sen maalaus ja sähkötyöt. Kuvien jobi puolen tusinan miehen voimin maksoi kaikkinensa tarvikkeineen ja töineen 10 000 bahtia eli alle 300 euroa. Kun siitä vähentää metalliset runkopalkit, termiiteille kelpaamattomat kattolevyt ja maalit sekä sähkövermeet kaksine valaisimineen, ei loppurahalla firman kautta tilattu ensimmäinenkään ammattimies tuo Suomessa edes työkaluja työmaalle. Mutta täällä Jumalan ja Buddhan selkien takana sillä rahalla oli mukava ilman työlupaa olla pari päivää mukana rakentamishengessä sohvalla istuen Morakotin kanssa. Joka jo minulle totuttuun tapaan oli koko jengin ylin työnjohtaja. Minua tarvittiin vain Tatan selän takana iskemässsä hymyssä suin silmää rakennusmiehille valaakseni pitkää mieltä ja ymmärrystä. Nyt on työ kuitenkin tehty. Ehkä ensi talvena hommaamme huoneeseen ilmastointilaitteen, jos Morakot suostuu vaihtamaan nykyisen makuuhuoneemme suurempaan.

Pihan uusi vihreä hyötykasvimaakin etenee hissun kissun. Joskaan reviirijako ei ole naapurin kanalauman kanssa kukkoineen tullut aivan selväksi, vaikka neuvotteluvalttinani on lasten pieni vesipistooli. Kurkuntaimien lehdetkin näyttävät kelpaavan myös noin millin kokoisille kasvissyöjille. Joten voi olla, että suurin hyöty ja ilo on tulevaisuudessakin muiden pihassa viihtyvien elämien seuraaminen.

Anteeksi pyytämisen ja antamisen sietämätön vaikeus

Kauan sitten asuin perheineni Palokan Heikkilässä, kun vaimoni soitti minulle töihin ja kertoi poikamme tehneen jonkin kolttosen tai muuten väärin. En enää muista tarkemmin. Siitä paikasta lähdin kuitenkin ajamaan kotia kohti mieli täynnä pyhää vihaa tai ainakin kiukkua. Pihaan päästyäni näin oviaukossa itkua tuhertavan, syyllisen näköisen pojan. Ennen kuin hän ehti sanoa mitään, koppasin pikkumiehen syliini ja toistin oma kiukku sulaneena useamman kerran hänen korvaansa: "Annettu jo, annettu jo...". Myös omat silmäni kostuivat, sillä rakastin ja rakastan poikaani, jo aikuista miestä yhä mittaamattoman paljon.

Mutta anteeksi pyyntöjäkin on montaa sorttia. On sellaisia, joissa on mukana tai täynnä aitoja kyyneleitä ja niitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän kyyn eleitä. Kelan pääjohtajan anteeksipyyntö on sukua jälkimmäiselle, sillä hän ei pyydä anteeksi mielipidettään, vaan sitä miten se tuli sanottua. On vissi ero myöntää olleensa väärässä tai pyytää anteeksi ainoastaan huonoja sanavalintoja. Kuinka tuttua onkaan työpaikan menettämisen tai muiden vaikeuksien uhatessa sanomisistaan pyytää anteeksi sanoja, muttei mielipidettä. 

Moni on kertonut, että maailman pisin matka on kävellä toista puoleen väliin vastaan. Kylläkin usein ketunhäntä kainalossa, sillä jos toinen ei liikahda paikaltaan, kääntyy puoleen väliin tullut entistä kiukkuisempana takaisin ja palaa lähtöruutuun. Oikeassa elämässä pisin matka vasta alkaa siitä. Kävellä toisen luo koko matka tai antaa sydämessään anteeksi, vaikkei toinen tietäisi sitä koskaan tai ei ymmärtäisi tehneensä väärin ja loukanneensa.

On sitten kristitty tai ei, on hyväksi muistaa mitä sanoi mies, jolla oli vaikeuksia risti selässä. Hän ei pyytänyt kuoleman edessäkään mitään itselleen, vaan antamaan anteeksi naulitsijoille: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." On jotenkin ahdistavan helpottavaa ajatella, että Taivasten valtakuntaan ei olisi asiaa anteeksiantamattomin sydämin. Vaan että jossain ajattomuuden portilla on vastassa päätuomari, joka sanoo: "No niin Jorma, sillä se on nimi, jolla sinut tunnen ja kutsun. Asiasi, jotka luulit jättäneesi taakse, ovatkin nyt edessäsi, tielläsi ja esillä. Onko sinulla sanottavaa tai peräti ehdotuksia?"

Nettikommunikointi ja keinoäly robotteineen

Elämä opettanut, että on hyvä olla varsinkin matkoilla arjen käyttövälineitä mahdollisuuksien mukaan parit kappaleet. Kuten kelloja, älylaitteita sekä silmälaseja jne. Toinen rannekelloni, kuvan kahden eri ajan Casio, japanilaisen surfarin signeerauksella on sen verran monimutkainen nousuvesien korkeuksineen ja askelmittareineen, ettei ulkomaankieliin huonosti taipuva järkeni osannut antaa riittäviä ohjeita kuinka laitan Suomen ja Thaimaan ajat kohdalleen. Vaikka netistä löysinkin hyvät englanninkieliset ohjeet kielenkääntäjineen.

Sitten muistin, että olen ostanut kellon 4-5 vuota sitten netin välityksellä Tuurin kylän Keskisen Kellosta, valtakuntamme suurimman kyläkaupan naapurista. Löysin kännykästäni mainitun kellokaupan yhteystietoineen, joten chattasin sinne Phatthalungin kaupungin laidalta, 10 000 kilometrin päästä. Tuota pikaa joku Jarkko vastasikin kysyen: "Miten voin auttaa?" Selitin pulmani ja todella ystävällinen, asiansa osaava kellomies vastasi, että onko kyseessä Casio G-Shock Kanoa Igarashi Limited Edition GBX-100KI-1ER? No, sehän se on ja Jarkko kirjoitti suomenkielellä ohjeet, jotka minäkin ymmärsin sekä osasin välittää yhdelle sormelleni.

Neiti Aika ei kuitenkaan löytänyt Helsinkiä. Ehkä osin hartsista tehty aikarautani kävelee nyt myös hieman omaa aikaani verkkaisemmin ja kaupunkina on Dubai. Joten voi olla, että parin vuoden seisomisen jälkeen, se tarvitsee hieman tuumailuakin jalkojensa oikomiseen ja vetreyttämiseen. Mutta jos ei vauhti palaa entiselleen, Casio saa palata yöpöytäni laatikkoon surfailemaan omia aikojaan seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Sen ajan arvelen uusien pattereiden antavan energiaa. Ehkä kelloni kuitenkin on nyt ainut maailmassa, jossa Dubaissa on sama aika kuin Jokilaaksossa. 

Nettimaailma on pullollaan ihmisten huonosti opettamia robottimaatteja, jotka kysymyksillään ja vastauksillaan kiusaavat tietoa etsiviä. Ymmärtäen kyllä melkein aina lopulta kysyä, että haluatko keskustella ihmisasiakaspalvelijan kanssa? Lähes kaikkiin sähköisen maailman kummallisuuksiinkin yritän sopeutua, sillä muutakaan en voi, jos tahdon vastauksia vaikka kuvaristikkopulmiini. 

Jarkon kaltaiset asiakaspalveluhelmet valavat kuitenkin uskoa netti-, digi- ja keinoälymaailmaan, jotka ovat joka tapauksessa tulleet keskuuteemme jäädäkseen. Varsinkin, kun olen tuhansien kilometrien päässä tarvitsemastani avusta ilman ilmaispuhelumahdollisuuksia, on nettimaailma verraton apu. Jota kyllä huonosti osaavat älymaatit heikentävät. 

Kun aikoinaan tietokoneet tulivat tavallisen tallustajan ulottuville kotikäyttöön, oivalsin oitis, että ne valtaavat vuosi vuodelta enemmän jalansijaa. Päätin hypätä kelkkaan ja pysyä myös siinä. Nyt, 40 vuoden jälkeen, yli 75-vuotiaana olen yhä reessä. Päätös on ollut yksi arkeni merkittävimmistä rikastuttajista. Kielenkääntäjineen on mukava ja joskus hyödyllistäkin seikkailla ympäri maailmaa milloin minkäkin jonnin joutavankin parissa. Kysellä vaikka aikansa kuluksi vastausta Hawaijin osavaltion Honolulun pääkaupungista heidän kielellään isäänikin pikku lauantaikekkulissa askarruttanutta asiaa: "Voiko tyhjyydessä olla sattumaa?"

Koti- ja hyötyeläinten elämää

Eilisen isänpäivän muistelun vuoksi kuljetti Nukkumatti viime yönä minut ja mieleni Tyrnävän mummolaan yli 70 vuoden taakse. Siellä kanat kukkoineen ja minä juoksimme pihamaalla kesäisin ilman huomisen huolia. Kerran pelmahdin saunan taakse juuri, kun isä löi kirveellä pölkyn päällä yhdeltä kanalta kaulan poikki. Ja sanoi minulle, että ole Jorma huoleti. Kana on niin iso, ettei se mahdu muuten kassiin, kun se viedään uuteen kotiin. Siellä pää laitetaan sitten takaisin paikoilleen. Monesti silloin mietin onkohan se totta. Sen puolesta puhui vahva usko siihen, ettei isä valehtele, sillä hän sanoi oikean joulupukinkin asuvan Korvatunturilla.

Muistelen pappani olleen harvasanainen eikä muistissa ole juuri juttuhetkiä. Mutta yhden muistan. Tullessani pihan ulkokäymälästä, oli vaarini pihalla ja kysyi onko maha sekaisin? Ja jatkoi, että vaikka hän on vanha, on hänellä tarkka kuulo. Sen jälkeen yritin tehdä mummolassa tarpeeni aina oikein hiljaa. Välillä taisin odottaa vessaan menoakin, kunnes pappa meni päivänokosille.

Thaikotini pihapiirissä on paljon mummolan oloista vapaine eläimineen. Vaikka täällä on laitumia, on karjalle laitettu naru tai oikeastaan köysi sierainten läpi, jonka avulla niitä kuljetetaan pitkin autoteitäkin syömäpaikoille. Joskus niitä karkailee myös pihallemme.  Oma lajinsa on kylän joka viikkoinen härkien keskinäinen taistelu tuhannen neliön aitauksessa. En tiedä onko kyseessä vain huvi, kasvattajan kunnia tai joku muu ja kuuluuko mukaan esimerkiksi vedonlyönti.

Riisipeltojen monipuolista käyttöä olen ihaillut ja miettinyt. Kun sato on korjattu ja vesi valtaa pellot, on ankkojen aika, jotka tuodaan auton tai traktorin lavalla monikerroksisissa häkeissä. Kun veräjä aukeaa, ne kipittävät luiskaa myöten tien laidasta tietäen tarkkaan suunnan aikamoisen pulinan saattelemana. Eläessään pelloilla, ankat lannoittavat sitä ja osaltaan takaavat tulevan riisisadon. Ne myös saattavat munia riisipelloilla, mutten tiedä korjaako niitä kukaan sieltä ja miten ihmisten tarpeisiin. Enkä sitä onko veden ympäröimillä saarekkeilla ankkojen munintapaikkoja. Oma aikansa on kuivempaan aikaan myös karjaeläimillä, joita olen nähnyt samoilla pelloilla lauduntamassa. Keinolannoitteita taidetaankin käyttää vähän ja harvoin.

Kun riisisato on valmis ja korjattu, se kuivatetaan pressujen päällä usein kuuman auringon paisteessa maanteiden reunassa. Jotkut arjen asiat maaseudun tapoineen ovat Thaimaassa erilaisia kuin Suomessa, jossa tienvierustoilta ei suositella poimittavaksi ja heinänkorteen pujotettavaksi edes ahomansikkaa saati muuta suuhun pantavaa. 

Täällä sanotaan ainakin minulle, että kaikki ankan munat ovat valkoisia ja kanan ruskeita. Naapureiden monen värisiä, ikäisiä ja näköisiä kanoja kukkoineen on meidän pihapiirissä päivittäin kymmenen ja enemmänkin. Ne ovat oppineet samalle ruualle kuin naapureiden kissat. Tarjoamamme murkina on tällä hetkellä erityisessä suosiossa lohenmakuineen. Kaikkea pelkäävä Securitydogiksi ristimämme kylän kuvan koira mukaan luettuna.

Itse pidän joskus syömä- ja nokkimisjärjestystä yllä aikani kuluksi lasten vesipyssyn avulla. Muuten pihassamme söisivät vain kanat kukkoineen, joiden tieltä on kissojenkin väistyttävä. Ja niiden tieltä pikkuvarpusten, jotka pysyäkseen elossa elelevät sähkölangoilla ja pesivät ainakin vesikattomme tai olemattomien räystäiden alla.

Tämänkertaisesta Thaimaan talvestani on muodustamassa kaikkien velttoilujen äiti, josta saattaa vielä tulla lasku maksettavaksi, jos en palauta päiviini ruumiillista rasistusta. Siihen liittyvän mukavan uutisen luinkin hiljattain, kun Jenkessä olivat tutkineet, että 4000 askelta pari kertaa viikossa on jo hyvä torjuntakeino sydänvaivoille.

Suomen Jokilaaksossa se tarkoittaisi paria uimamatkaa Jokilammille ja saman verran juomamatkoja luonnonlähteelle sekä sen viereen naapuriniityn hevoshakaan korppupussin kanssa. Olenkin joutenolon täysinopinut mestari, joka Thaimaassa päätän kuinka aloitan kuntoilun Suomessa ja Suomessa kuinka aloitan sen Thaimaassa 🤣. 

Isänpäivä

Eilen oli ja vietettiin kaikkien isien päivää heidän kunniaksi ja muistoksi. Se on Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta sekä Virossa marraskuun toisena sunnuntaina, puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Ajankohta ei ole sattumaa, sillä jouluakin vietetään Suomessa noin puoli vuotta juhannuksen jälkeen.

Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa isänpäivää vietetään kesäkuun kolmantena sunnuntaina. Muualla maailmassa ajankohta vaihtelee. Meidän isänpäivän ajankohta on hyvin kaupallinen, sillä 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia. Sitä sen sijaan en tiedä miksi eilinen ei ole äitienpäivän lailla genetiivin monikkomuoto eli isäinpäivä.

Isäni puolelta isovanhempia en ehtinyt koskaan nähdä saati tavata, mutta äitini puolelta mummun ja papan kylläkin. Heidän ryppyiset kasvotkin palaavat elävästi mieleen muistellessani. Niissä hetkissä ymmärrän itsekin näyttäväni lasten silmissä samalla lailla ryppyiseltä.

Kun Marko tuli 6-vuotiaana perheeseemme, olin maan perusteellisesti hukassa itseltäni, vaikka jo monta vuotta olimme toivoneet lasta. En yksinkertaisesti osannut mallata itseäni oikealle paikalle Markon elämässä, sillä Liisalla ja minulla oli vain päätös huoltajuudesta ja holhouksesta. Muistan kun puhuin kadoksissa olevasta roolistani rouva Hongistolle, joka kuunteli, läpsäytti käsiä yhteen ja huudahti: "Voi kuinka suuri siunaus on saada lapsi, joka tarvitsee vanhempia. Yleensähän se on toisinpäin, ja vanhemmat tarvitsevat lasta."

Siitä hetkestä lähtien tiesin mitä olemme Liisan kanssa Markolle. Olemme kaksi läheisintä ja turvallista aikuista, jotka toivon jokaiselle lapselle. Adoptiosta halusimme Markon itse päättävän kasvettuaan ja tultua aikuisemmaksi. Liisalle ja minulle olikin suuri päivä, kun Marko ylioppilaspirskeittensä tietämissä ilmoitti haluavansa adoptoida meidät äidiksi ja isäksi. Oli sitten syy perintöosan varmistaminen tai mitkä tahansa. Minusta tuli kuitenkin isä, johon ei kai kukaan ole eikä tule täysin oppineeksi. 

Luulen yhden elämän vaikeimmista asioista olevan, kun vanhempien, lasten silmissä täydellinen rakkaus näyttäytyy vuosi vuodelta vajavaisempana. Vasta siskoni sekä isän ja äidin haudalla rakkaus lapsiaan kohtaan on tullut uudelleen täydelliseksi. Siellä olen sisäistänyt, että tekivät he sitten mitä tahansa, he rakastivat lapsiaan: "Joten hyvää isänpäivää sinulle isä sinne jonnekin. Ehkä myös huomaat, että harharetkieni jälkeen myös minusta tuli vastuullinen aikuinen ja vanhempi? Koska olen liki 10 000 kilometrin päässä, niin uskon, että veljeni Reijo sytytti kuvan toisen lyhdyn sinulle minunkin puolesta."

Marko on tehnyt isänpäiväni todeksi ja ainutlaatuiseksi, sillä hän on saanut valita vanhempansa. Osani olen hoitanut niin hyvin, että juhlapäivän muistamisen odottelu oli tänäkin vuonna turhaa. Mutta Markon ja hänen vaimonsa ansiosta olen juridisesti myös isoisä, josta olen hyvin kiitollinen. Eilen, yksin hiljaisuudessa isänpäivää viettäen, lähetin pyynnön sinne jonnekin. Että lapsenlapseni rakkaus vanhempiaan kohtaan kestäisi karikkoisetkin elämän vaiheet. Sillä vaikka joskus tuntuu, ettei kaikkensa antaminenkaan riitä, niin lähes poikeuksetta vanhemmat yrittävät parhaansa rakastaakseen lapsiaan.

Lentäminen on oikeastaan halpa tapa liikkua ja aika ympäristöystävällistäkin

Kysyin Gemini keinoälyltä: "Haluaisin tietää paljonko maksaa polttoaine henkeä kohden matkustaessani Helsingistä Bangkokiin, jos lentokone on täynnä? 

Ja lyhennetty vastaus: "Voin antaa sinulle arvion polttoainekustannuksista matkustajaa kohden Helsingin ja Bangkokin välisellä lennolla, jos matkan pituus on 7 800 km ja lentokoneena Airbus A330/A350. Nykyiset laajarunkokoneet kuluttavat pitkillä reiteillä noin 2,5–3,5 litraa / 100 km / matkustaja (Jet A-1 eli kerosiini). Joten kustannus matkustajaa kohden on 234 litraa×1,00 € eli 234 €."

Sitten yritin löytää autoreittiä samalle välillä, mutta ainakaan Google Mapsini ei siihen kyennyt. Sen sijaan jalkapatikalle se löysi varsin suoran väylän, jonka tallustaminen 30 kilometriä vuorokaudessa kestäisi vuoden. Jos taas lähtisin matkaan hopeanharmaalla, Vanhalla rouvalla samoja jälkiä, niin pelkät polttoainekustannuksetkin suht janoisella ja ikäisellä Avensiksella olisivat 1200 euroa.

Kysyinpä vielä Geminiltä, että paljonko maksaa mennä junalla sama matka? "Hei! Junamatka Suomesta Thaimaahan on mahdollinen, mutta se on useiden junien, mahdollisesti bussien ja muiden kulkuvälineiden yhdistelmä, sillä suoraa junayhteyttä ei ole. Verkosta löytyvän tiedon mukaan yhdistetty junamatka Suomesta (Helsinki) aina Thaimaahan (Chiang Mai) saakka saattaisi maksaa alkaen noin 366 euroa. Halvimmat matkat ovat kylläkin olleet 650 eurosta ylöspäin, joten kokonaishinta riippuu monista tekijöistä.

Reitti kulkee usein Siperian rataa myöten Venäjän halki ja sieltä eteenpäin Aasiaan. Matka sisältää silloin junamatkoja Venäjän, Mongolian ja Kiinan kautta, josta jatketaan Kaakkois-Aasiaan sekä Vietnamin ja Kambodžan läpi Thaimaahan. Matka-aika on vähintään pari viikkoa, ja hinta riippuu paljon valituista junaluokista, reiteistä ja siitä, kuinka aikaisin liput varaa."

Tulipa selailtua samalla Suomi-kotiin paluuajankohdan lentolippujenkin hintoja ensi maaliskuulle. Sillä edelleen on karsittava menoja, jos aion jatkaa elämää kuten Matti Nykänen sanoi fifty-sixty. Kohdallani se tarkoittaa puolet vuodesta Pohjolassa ja toinen puoli Aasiassa. Mainitulle päivälle Finnairin 12 tunnin lento maksaa karvalakkiosastollakin tuplaten kuin halvin vuorokauden lento muilla firmoilla ja kahdella vaihdolla. Säästöä tulisi palkkarahoina pelkästään istumisesta bruttona 60 euroa tunti. Siispä taidan istua maaliskuussa puoli vuorokautta ekstraa kelvollisella palkalla. Sillä ja Merikonttikodin ja -saunan 10 asteen peruslämmöillä, puhelinparkissa ja seisomassa olevilla netti- ja puhelinliittymillä sekä saman ajanjakson Vanhan rouvan seisontavakuutuksen säästöillä maksan kummasti lentoni molempien päiden taksimatkoineen.

Elämäni sijoitukset, osa 2

Kirjoittaessani eilen ensimmäistä osaa Elämäni sijoituksista sanoin jatkavani tänään. Sijoituksista, joissa on ollut vähemmän tai ei lainkaan järkeä, mutta sitäkin enemmän tunnetta. Monesta on jäljellä tai ollutkin koko ajan vain symbolinen arvo, joskus arvetkin sekä ajan yhä syventämät muistot. Yksi tälläinen on perustamani Elämän tähden ry, jonka omistukseen ja hallintaan olen siirtänyt syystä ja monestakin jotain omaa. Punakirjaimisen linkin takana on viime vuotinen kirjoitus yhdistyksen logon synnystä. Myös muista samanvärisistä aukeaa jotain sijoituksistani. 

Seukka ry on laukaalainen yhdistys, jonka jäsen olen ollut iät ja ajat. Sillä on Lapissa tien varrella piilopirtti, joka on kaikkien nähtävänä ja josta minulla on pieni Tapojoki-osuus. Samoin on Salon Kruusilan kylän Ystävyyden Majatalosta.

Jokilaakson luonnonsuojelualue tai Rapula-tila Jämsässä eivät ole ainoat luontoa suojelevat sijoitukset. Salossa oli kerran myytävänä osuuksia monen sadan hehtaarin merialueista, joiden keskellä on muun muassa Teijon kansallispuistoon kuuluva Isoholman saari. Kun saarta ei ollut mahdollista eikä rahaakaan ostaa, sijoitimme meriveteen. Saaren ympärillä olevan veden lisäksi Elämän tähden, me tai minä on sijoittanut sen rannalla kahteen taatusti Suomen pienimpään rantapaikkaan. Satamaparkki Oy:n 3x6 ja 3x8 metrin alueet ovat Matildan Marinan pihapiirissä.

Joku vuosi sitten Pattaya Suomi-Seura hurahti jäsenistön kannustamana hankkimaan omia tiloja Thaimaasta. Ne se ajatteli rahoittaa myymällä omistusosuuksia, joihin kuului kylkiäisenä rajaton talon katolla olevan saunan käyttöoikeus uima-altaineen. Sellaiset mekin hankimme. Seuran omien tilojen siivet eivät kantaneet, joten jäljellä on vuokralla olon lisäksi pari kertaa viikossa saunavuoro, jos sitäkään. 

Vuosikymmenten aikani useammastakin sijoituksesta on jäljellä vain muistot, sillä aika ja muuttunut omakin elämä on tehnyt tekoja ja tekosiaan. Yksi sen tapainen on Syrjäntakanen ja toinen on Seven Seas, jonka Päiviksen omistamaan osakehuoneistoon sijoitin rahaa. Tosin silloin ajattelin vain lainaavani. Nykyisin kerrotun mukaan se onkin huono sijoitus. Ehkä silläkään ei mielen pahoittumisen lisäksi ole muuta väliä.

Viimeinen satasen sijoitukseni on viikon takaa, kun ostin osuuden omasta reissujunasta, joka joskus on totta tai sitten ei. Samassa junassa näyttää olevan myös  Onnibus Möttö ja Angry Birds Vesterbacka. Joka puuhaa Jokilaakson naapuriin Tallinna-tunnelin Suomen päätä. 

Kerran vielä menen ylös savuna, sieluna tai molempina, matojen murkinaksi maan uumeniin, merten syvyyksiin vesieläjien herkuksi tai en minnekään. Jäljelle nahkapukuni sisällöstä jää vain muistot ainutlaatuisesta mitättömyydestäni. Eräänä päivänä viimeinenkään minusta jotain tiennyt tai muuten muistanut ei ole enää kysymässä mitään. Vaan sen jälkeen joku tuntematon, jonkin minuun liittyvät nähdessään tai kokiessaan saattaa kysyä: "Kuka tai mikä Jorma Soini?" Tai ehkä kukaan ei enää silloin mieti yksin eikä muiden kanssa minusta milloinkaan mitään.

Elämäni sijoitukset, osa 1

Elämäni sijoituksissa on ollut hyvin vähän, jos lainkaan taloudellista järkeä. Esimerkiksi omistamani JS-Kotikeskus hankki Jyväskylästä kunnostettavan omakotitalon ja yksi lopputuloksista oli, etten ole missään syönyt niin kalliita mansikoita kuin sen puutarhassa. Samoin kävi Las Palmasissa Cafereria Helsingin kanssa. Siellä olen vastaavasti nauttinut elämäni hinnakkaimmat lounaat. Rahan tavoittelussa on tullut takkiin paljon enemmän kuin kymmeniä tuhansia. Tärkeimpien sijoitusteni määräävä tekijä onkin ollut tunne, joka edellä elän edelleen. Se on minuudelle rikasta, kun enää ei tarvitse yrittää hukuttaa viinaan iloja tai suruja eikä sitä, kun ei tapahdu mitään. Järjelle on silti sijansa vain silloin, jos sille on jäänyt joutilasta tilaa tai rahat loppuvat. Tällä kaikella olen saanut kaikkea muuta kuin tasapaksua, harmaata elämää. Josta osakiitos lankeaa puoli- tai neljäsosahulluudelle ja tyhmyydelleni. 

Ehkä olen maksanut liikaa tunteella myös parisuhteissa ja isänä. Ne kaikki pitävät sisällään paljon iloa, mutta myös murhetta. Luonteeseeni kuuluu kantaa koko eletty elämä mukana eikä jättää taakseen mitään. Sitä ei tee helpommaksi, kun selkärepussa on muillekin aiheutetut tuskat. Oli parisuhteen päättymisiä tai poikaani ajatellessa armahtavaista ja anteeksi antavaa käsittää, että aina ei riitä, vaikka yrittäisi parhaansa kaikkensa antaen. Tämän olen sisäistänyt ja painanut sydämeeni vanhempieni ja siskoni haudalla.

Olen sijoittanut myös itseeni lopettamalla esimerkiksi yli 40 vuotta sitten päivittäisen alkoholinkäytön ja tupakoinnin. Ilman tapojeni inventaariota en olisi ehtinyt kokea sydäninfarktia, en pieniä aivoverenvuotoja, enkä sepelvaltimotautia. Sitä kannan liikakilojeni kanssa lääkkeiden avulla maaliin saakka. Tautitaakan ja vaivojeni kanssa auttaa Meilahden sairaalaan sydänvalvomossa, elämä hiuskarvan varassa saatu ymmärrys, että ainakaan kiire ja kaiken maailman muidenkin murheiden kantaminen ei lisää elonpäiviä. Joskus ajattelenkin, että siunattu sepelvaltimotauti. Ilman sitä en luultavasti olisi löytänyt elämäni jarrupoljinta, vaan ajanut täyttä vauhtia Manalan seinään. Nyt ajattelen monesti, että teen jonkun huomenna, ensi vuonna tai ehkä en koskaan. 

Kolmen vuoden ajan on tärkein sijoitukseni ollut jouluaattona kihlaamani Morakot alias Tata. Toivon, että kiville karahtamiset ovat takiaisen lailla kiinnittäneet turkkilaiseen  kylpytakkiini sen verran uutta pitkämielisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä, jotta voimme tallustaa yhdessä maaliin saakka Buddhan ja Big Bossini ohjauksessa ja suojeluksessa. Ehkä silti rakkaimpieni antama merkittävin matkaeväs on, että ei ole olemassa kahta samanlaista rakkautta, vaan ne kaikki ovat erilaisia kuin lumihiutaleet. 

On tärkeää, että kaikki koettu työntää minua milloin minkäkin vastamäen ylös saakka. Sillä koirat haukkuvat, karavaani jatkaa kulkuaan ja ensimmäisestä vankkurista on paras näköala. Silloin voi kulkea omia polkuja eikä tarvitse seurata muita. Vaan mennä välillä metsään ja kuivaakin kuivempaan erämaahan aivan omin nokkineen.

Kun aloitin aamuyöstä vuoteessani, Tatan tuhistessa vieressä elämäni miettimisen, ajattelin blogista tulevan  mitäänsanomattoman. Ehkä se sitä muille onkin. Minulle muistelu oli yllättävän tärkeää, josta jatkan huomenna. Kirjoitan muista kuin ihmissijoituksista.

Viime vuosien muistoja tuhansien valokuvien joukosta

Kuva kerrallaan:

Eräänkin kerran olen nyssyköineni odottanut milloin milläkin asemalla lähtöä milloin minnekin.

Ensimmäinen oma pyörä Thaimaassa oli Honda Phantom, joka jatkaa elämää Kaimani kodissa.

Ja kallein ikinä on ollut Harley Davidson, väriltään Black Tempest, jonka koti on nykyisin Arkista elämää Rautiaisen asuinhuoneiden alla.

Päiviksen ja vähän minunkin pyörä on hänen uutena hankkima Honda Zoomer, jonka koti on Pattayan Jomtienilla.

Joukkoliikenne onkin tullut tutuksi lavatakseissa, busseissa ja raiteilla Bangkokin Skytraineja myöten sekä veneissä, laivoissa ja lentokoneissa.

Sadekauden aikaan kotitieni toimii myös lasten vesileikkien ja uimaharjoittelun paikkana.

Sianinlahden toisella rannalla kävin Morakotin kanssa tutustumassa suomalaisuuteen. 

Nykyisin kuljen tekomaassani usein paikasta toiseen sinisestä Merikonttikodista hopeanharmaalla Vanha rouva Avensiksella, jossa silloin tällöin myös yövyn.

Joskus elon keskellä uni vie voiton paikasta riippumatta. Vaikka kesken Itä-Suomen ystävävierailun.

Kissat ovat valloittaneet osan sydämestäni uudelleen. 

Jos en viime kesänä olisi mennyt silmäleikkaukseen, ei virkavalta olisi enää uusinut ajolupaani.

Välillä on osaomistuskoira Niilon kanssa nautittu merellä veneajelustakin.

PeeceeX:n tuulilasin alareunassa on Malesian rekisterikilpi muistona ulkomailta ulkomaille tehdystä moottoripyörämatkasta.

Thaikotitietäni tarvitsee ja käyttää ihmisten lisäksi moni muukin.

Loppuun laitan muiston Koh Changin moottoripyörämatkasta eri kuvana, jos sillä tavalla välttäisin Facebookin mielivaltaisen sensuurin. Kuvasta näkee senkin muiston, että vasen olkapääni on alempana pudottuani Liisan nimissä olleen Jesse hevosen selästä. Jonka seurauksena solisluu katkesi.

Elämän suojelua elämän tähden

Ajattelen, että kaikki elämä on tavalla tai toisella suojelemisen arvoista, vaikka ymmärrän myös esimerkiksi niin sanotut rottien hävitystalkoot alkuunlaittokuntani Tuusulan Riihikalliossa, jonka vieressä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Kerran luin ulkomaan saaresta, jossa kissayhdyskunta oli ihmisten toimesta päässyt pursuamaan niin suureksi, että saarelta olivat käytännössä hävinneet kaikki linnut. Kun ihminen sitten viimein päätyi siivoamaan aiheuttamansa luonnon epätasapainon, palasi monipuolinen lintumaailma muutamassa vuodessa.

Ehkä olemmekin kaikista elävistä kaikkein sopeutumattomin. Vaikkemme kykene koskaan päättämään kaikkea elämää maailmankaikkeudesta, saatamme onnistua nitistämään oman rotumme sukupuuttoon. Luomakunnan kruununa itseään pitävän täytyy mielestään olla jokapaikassa säätämässä. Että olen kaikessa viisaudessa ja tyhmyydessä maailman napa. Ei ole kovin montaa kasvia tai eläintä, joka olisi kaikkien mieleen. Jopa maan matosella on inhoajansa ja nokkosella hävittäjänsä, vaikka senkin voi pyöräyttää pannulla tehdessään munakokkelia tai surauttaa blenderillä smoothien joukkoon.

Tekemisillä ja tekemättä jättämisillä osallistun itsekin luonnnon pelastamistalkoisiin, jonka tarve on pääosin ihmisen itsensä synnyttämää. Olemme esimerkiksi yksipuolistaneet ison osan Suomen sekametsistä talousmetsiksi rahan kiilto silmissä puhumalla vihreästä kullasta. Kun metsä menettää monipuolisuutensa, se ei pysty enää suojelemaan itseään ja kaiken maailman siipeilijät ja muut öttiäiset saavat liikaa jalansijaa tartuttaen puihin monia tauteja. Niitä sitten hävitämme vuositolkulla monin myrkyin. 

Pari päivää sitten kirjoitin Ecosian hakupalveluohjelmasta, jonka kautta haetun nettisivun jokaisella aukaisulla suojellaan luontoa ja istutetaan puita. Viereisessä kuvassa on muun muassa tämän aamun istutustilanne. Ecosia on tuonut nettikäyttööni uuden mausteenkin, sillä se käyttää etsimiseen Googlen sijaan muita hakukoneita. Joten tuloksetkin ovat välillä hieman toisen- ja uudenlaisia. Olen löytänyt itsenikin tekemässä vuosikymeniä sitten jotain, jotka olisin muuten iäksi kadottanut.

Eniten fyysistä luonnonsuojelutyötä teen perustamallamme Jokilaakson luonnonsuojelualueella tekemättä mitään tai mahdollisimman vähän. Toistaiseksi siellä ovat saaneet viettää turvallista elämää kaikki kasvit ja eläimet lupiinista karhunköynnökseen ja supikoirista vapaisiin kaneihin. Villiminkkikin siellä saattaa vilahtaa. Jokainen etsintäkuulutettu lainsuojaton kasvi tai eläin muistuttaa minua omista vuosista lain laveammalla puolella.

Vaikka olenkin suht tyytyväinen monen lajin elämän kunnioittamiseen, kirittävää ja korjattavaakin on. Muistan, kun Linkola sanoi, että hän ei esimerkiksi käsivarreltaan nitistä hyttystä, vaan pyyhkäisee pois. Kun omalle iholleni tulee tuleva äitihyttynen veriaterialle saadakseen ravintoa pian syntyville lapsilleen, lähtee usein henki ajatusta nopeammin. Vaikka tiedän, että siinä saattoi mennä myös pihapöntön kirjosiepon poikasilta osa-ateria. Linnunruuaksi elämisen tarkoituksen lisäksi en tiedä muista mahdollisista hyttysviroista mitään.

Ehkä yksi luonnon suurimmista ihmeistä on yrittää käsittää kuinka puolen tai metrien lumikinokset ja 30 asteen pakkaset eivät kykene nitistämään elämää. Joka puhkeaa uuteen, monipuoliseen loistoonsa Suomessakin jokainen kevät. Muistan ja taisin kirjoittaakin, kun kevään pensaan oksat häiritsivät sillanpielen roska-astian kannen avaamista. Joten yhtenä aamuna tein oksasaksilla tilaa jätteiden laitolle. Sen jälkeen surin monena aamuna ohi kulkiessani Ison tien varteen postilaatikolle, ja vielä vuosienkin kuluttua tätä kirjoittessani, muistaessani kuinka hangelle heittämäni oksat halusivat jatkaa elämäänsä tekemällä pajunkissoja.

Tasa-arvolla ratsastavat

Suomalaisen Klubin varsinaiseksi jäseneksi johtokunta voi kirjallisen hakemuksen perusteella hyväksyä maineeltaan hyväksi tunnetun miespuolisen Suomen kansalaisen. 

Suomen Valkonauhaliiton henkilöjäsenet ovat paikallisyhdistyksiin kuulumattomia yksityisiä henkilöitä, jotka liittohallitus hyväksyy. Henkilöjäsenen tulee olla Suomen kansalainen ja nainen.

Helsingin Suomalainen Klubi on luonut juurensa1800-luvulla ja on miehille tarkoitettu aatteellinen yhdistys, joka siis ei jatkossakaan ota jäsenikseen naisia. Johtoryhmä oli lähettänyt etukäteen kirjeen jäsenistölleen, jossa ilmoitti eroaikeistaan, jos naisia ei hyväksytä ylimääräisessä kokouksessa jäseniksi. Näin myös tapahtui sekä jäsenyyden että johtoryhmän eroamisen osalta. Minusta se on oivallinen esimerkki aseman hattuun noususta ja lapsellisesta reagoinnista, kun johtoryhmä/hallitus kuvitteli olevansa heidät valinnutta jäsenistöä suurempi vallankäyttäjä. 

Valkonauhaliitto on niin ikään 1800-luvulla alkunsa saanut valtakunnallinen, ehkäisevää päihdetyötä ja mielenhyvinvointityötä tekevä sosiaali- ja terveysalan naisyhdistys. Sen järjestöjen sääntöihin oli jäänyt miehen mentävä porsaanreikä, sillä säännöissä ei lukenut, että jäsenistö valitsee keskuudestaan hallituksen. Joten Suur-Helsingin Valkonauha valitsi minut hallituksen puheenjohtajaksi.

Siitä seurasi Valkonauhaliiton myllykirje sääntöjen korjaamisesta, sillä Soinin mentävä aukko on tukittava. Muuten kahvipöytäkeskustelujen mukaan valtaan joukkoineni koko Liiton. En vallannut, sillä tarkoitukseni oli ainoastaan pyynnöstä saada Liisankodille uudet tilat. Sekin tapahtui ja jäin toiminnasta syrjään. 

Myös Lions Clubeja on vain naisille ja vain miehille sekä molemmille. Eikä silläkään ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Mielestäni naiset haluavat moneen mukaan tasa-arvolla ratsastaen etupäässä siksi koska ovet ovat heiltä suljettu. Kuten monet toiminnot miehiltäkin. Huvittava esimerkki on nainen, joka pyrki, pääsi ja meni vapaaehoisena armeijaan voidakseen kieltäytyä aseista. Syyksi hän sanoi, ettei voi muuten kieltäytyä aseista miesten lailla.

On surullista, että osa naisista maksattaa vinksahtanutta tasa-arvokäsitystään kaikilla naisilla sekä ennen kaikkea naiseudella ollakseen kuin mies. Yrittäen samalla unohtaa, että on miehiä ja on naisia sekä omia herra- ja rouvaseuroja, jotka ovat nimenomaan oivallisia esimerkkejä tasa-arvosta. 

Tulevaisuus näyttää onko muunsukupuolisille ja monisukupuolisille omat seuransa sukupuolettomien (unisex) toilettitilojen lisäksi. Vaikka eihän sekään mikään uusi juttu ole, sillä lapsuudenkodissani ja mummolassa oli yhteiset puuceet, joissa oli useampi istuntopaikka ilman väliseiniä. Koulussa oli vastaavat, mutta tytöille ja pojille omansa. Sitten oksanrei'istä kurkittiin mitä toisella puolella tapahtuu.

Kun elän ja olen elänyt Thaimaassa paljon ajasta, on tullut katseltua ja kuunneltua kanojen kotkotuksia maalla ja turistipaikoissa, sekä munallisten marttakerhojen kukkojen kiekumisia. Joskus olen myös seurannut ostoskeskuksen istuimella käyttääkö ladyboy miesten vai naisten intiimitiloja. Eräällä lailla mieltäni huvitti, kun kerran Päivis lähti hierontaan. Sitten hän kertoi löytäneensä mielestään viihtyisän paikan astuen sisään. Mutta ei aikaakaan, kun hänet ohjattiin hienovaraisesti ulos. Palvelu oli tarkoitettu vain homomiehille 🤣.

Ensi kesän uusi projekti

Kirkkohallituksen ohjeistuksen mukaan kirkollisveroja ei saa käyttää hautausmaiden ylläpitoon, vaikka jotkut seurakunnat taitavat niin tehdäkin. Maksetaan niiden ylläpito sitten mistä tahansa, ovat hautausmaat hautoineen olleet minulle aina tärkeitä. Ne liikuttavat syviä tunteita ja kertovat maanpäällisen elämän rajallisuudesta. Äitini, isäni ja siskoni haudoilla pulisen usein taivaanrannan tuolle puolen kaikkea mikä jäi sanomatta, mutta myös uusia asioita. Kanssani ajassa kulkevia rakkaitakin olen vienyt näytille ja ikäänkuin hyväksyttäviksi.

Muillakin hautausmailla ja haudoilla olisin käynyt säännöllisemmin, jos lapsuuden ja nuoruuden tuttujeni viimeinen leposija olisi helpommin löydettävissä. Nyt on Tuusulan seurakuntaan tullut siihen lääke ja https://www.hautakartta.fi/ opastaa tarvittessa paikan päällä haudan viereen saakka. Se toimii myös Jyväskylässä, jossa on pitkä pätkä historiaani. Joten ensi kesänä etsin ainakin Olga Jäntin haudan, jota en enää löytänyt.

Jokilaakson Little Green House eli kasvihuone antoi vuosikymmenen satoa, jonka kustannuksilla ei voinut kaupan tai toripöydän hintojen kanssa kilpailla. Ainutlaatuisuutta toi, ettei kasvattamiani tomaatteja tai kurkkuja saanut mistään muualta millään hinnalla. Pienessä vihreässä huoneessa oli lisäksi mukava vain istuskella korituolissa sateen ropistessa ja ihmetellä ympärillä elävän luonnon ihmeitä. Kunnes talven lumet pudottivat katon useamman kerran ollessani Aasian auringon alla. Edellis kesänä lopetin korjailun ja otin loputkin pois. Istutin sisään muun muassa karviaspensaan ja pari luumupuuta, joilla on nyt tilaa ja turvallista kurkotella kohti taivaita, kun seinät suojaavat nälkäisten jänisten ja vapaiden kanien hampailta.

Viime kesänä oli tuumaustauko jos toinenkin, että entäpä nyt, kun lopetin lopunkin kasvihuoneviljelyn. Seurakuntani hautahakupalvelu antoi vastauksen, sillä Paijalan kirkkomullissa on monen maallinen maja. Kavereiden haudoilla onkin tunteikasta muistella mitä tuli yhdessä tehtyä tai mitä onneksi jäi tekemättä.

Ensi keväänä kylvän Little Green Housen sisään ja ulkopuolelle niittyketojen kukkien siemeniä ja lannoitan sillä itsellään. Toivon saavani kesän mittaan leikkokukkia hautamaljoihin, joita näyttää saavan kohtuuhinnalla Puuilosta ja Tokmannista lähtien. Kasvatan siis omaksi ilokseni kesäkukkia, joiden tarkoitus on ilahduttaa muitakin. Naapuriniityn mehiläisetkin ja muut pölyttäjät ovat niistä varmasti hyvillään. On lyhyempi hunajankeruumatkakin, kun sukulaisilla Jumbon tai Itäkeskuksen katoilta.

Eilen hankin arkeeni luksusta

Lapsi sanoo yleensä ensimmäisen merkityksellisen sanansa noin vuoden ikäisenä ja alkaa muodostaa lyhyitä, kahden sanan lauseita toisella ikävuodella. Ymmärrys kehittyy usein nopeammin kuin puhuminen, ja monet 2-vuotiaat ymmärtävät satoja sanoja, vaikka tuottaisivat vain joitakin kymmeniä. Lapsen puheen oppimisen tahti on yksilöllinen, ja aktiivisin kausi sanavaraston ja lauseiden kasvulle on yleensä 1–3 vuoden iässä.

Vanhempieni kertoman mukaan sanoin ensimmäisen sanani lähes 75 vuotta sitten. Eikä se ollut äiti eikä isä, vaan kukka. Niinpä eilen hankin vihdoin vuoteeseeni kuvan kukka- ja kasvikuvioisen peiton omaksi itselleni. Sen alla nukuin viime yön pitkään ja hyvin.

Toinen sanani oli kukkaa oudompi. En osannut sanoa traktori, joten sanoin "ebli". Se lienee samaa kieltä kuin Jokilaakson naapurissa kiviainesta ja työtä tehtaassaan tarjoava Seepsula Oy. Joka sai nimensä Sjöblomin suvun Korvenrannan tilan naapurin pikku pojalta, kun hän ei osannut sanoa ruotsinkielistä sukunimeä. Vaan sanoi metsikön takana ollutta maalaistaloa Seepsulaksi.

Eilen tein muitakin hankintoja. Voisin sanoa leppoistamisen ja blogien ohessa syötävän tekemisen noussseen rinnalle varovaiseksi pikku harrastukseksi. Joka sai lisäpotkun Päiviksen otettua mukaansa Merikonttikodin lusikkalaatikosta Muumimamman lähtiessään ennenaikaiseen mummonmökkiinsä. Itse jäin pitämään Muumipapan kanssa yhteiseksi vanhuudenkodiksi suunnittelemaamme ja tekemäämme Sinkkukodiksi muuttunutta Duokotia.

Päiviksen muutettua Muumimamman ja osin osaomistuskoira Niilon kanssa, olen tehnyt keittiön laitteista enemmän Morakotin ja omiin tarpeisiin toimivaa ja sopivaa. Tata sai Puuilon riisikeittimen ja itseäni hemmottelin muun muassa sähkökäyttöisellä haudustuspadalla. Eräätkin riisiannokset ja lihamöhkäleet sekä vähän muutakin olemme niillä värkänneet karjalanpaistin odottaessa vuoroaan.

Viikko sitten hankin Thaikotiimme mahdollisimman halvan, noin 6 euron vohveliraudan kokeillakseni olisiko siitä kananmunien ja lättyjen eli räiskäleiden paistovälineeksi. Olihan siitä, vaikkei ollut edes virtakytkintä eivätkä molemmat raudatkaan kuumentuneet käsi kädessä tai yläpeti ei lainkaan. Niin pienikin paistoalusta on, ettei siihen mahtunut kunnolla kahta kanan- tai ankanmunaa. Ei varsinkaan, jos tilsasin joukkoon nakin.

Joten viikon ulkokeittiöpöydän ja vähän muunkin sottaamisen jälkeen tilasin Kiinasta Lazadan kautta kuvan suuremman ja yli puolet kalliimman vohveliraudan irtopedeillä. Jos edes osa netin lupaamista mahdollisuuksista toimii minulle, on se seuraava hankinta Jokilaakson keittiöön. 

Vaikkei minusta keittiömestaria koskaan tulekaan, on kaikki ruuanlaittoon liittyvä oikein mukavaa. Penkoa netistä mitä kaikkea helponsorttista voi taidoillani valmistaa ja opetella YouTuben videoista kuinka mikäkin syötävä tehdään. Sitten notkua ja visioida ruokakauppojen hyllyjen välissä runsaan tarjonnan keskellä henkilökunnan antaessa apuaan. Olenkin huomannut, että hyvän myyjän ominaisuuksiin kuuluu paljon muutakin kuin vain hyllyjen täyttö ja myyminen. Asiantuntemuksen lisäksi ekstrana lähes aina on pitkämielisyys ja ystävällisyys. 

Niillä main kun opin puhumaan, iskosti äiti ja isäkin päähäni, että kaikki mikä on lautaselle laitettu, myös syödään. Muuten ei nousta pöydästä saati mennä ulos, vaikka kaverit kuinka pihalla odottaisivat. Siihen oppiin on viime vuosina lisänä tullut, että kaiken sen syön minkä olen valmistanut. Toistaiseksi olen kyennyt pitämään siitä kiinni. Vaikka joskus jos en ruokaani olisi itse tehnyt, ei sitä hevin ateriaksi tunnistaisi näöltä eikä maulta.

Mukana metsänistutuksessa ja suojelussa

Hurahdin Ecosia hakukoneeseen, josta voit lukea lisää vaikka tämän linkin takaa. Kenelle eivät ulkomaankielet taivu, monen koneen näytön oikeasta yläkylmasta tai muualta löytynee "käännä" linkki, jonka avulla tekstin voi muuttaa tutummalle tai vielä vieraammalle kielelle halujen ja tarpeiden mukaan.

Elämän tähden ja Facebook sivuillani on sen verran lukijoita, että aina silloin tällöin joku mainoshenkilö ehdottelee yhteistyötä. Niistä vain yhden olen toistaiseksi hyväksynyt. Se on Anton Fiiliskaupasta, jonka lanseerammilla, kuvan uuden ajan lapatossuilla tai lepotassuilla tepastelen nytkin Thaimaan auringon alla ja sadekauden sateissa.

Ehkä mitätönkin kaupanteon yhteistyö kanssani on vaikeaa siksi, että pärjään eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen sponsoroinnilla eikä rahan käyttö yhteistyössä maksuvälineenä ole ollut mahdollista. Tosin tiedän siivosyntisen sieluni sydämen sopukoissa lymyävän myös rahanahneuden paholaisen näennäishurskauteni takana. Joten riittävän tukevalla rahamassilla saattaisivat minunkin ylevät periaatteet olla ostettavissa.

Tuumailu on kuitenkin monesti helpompaa, jos maksuvälineenä ei ole raha. Tai se on riittävän taitavasti piilotettu tai muuten häivytetty. Näin on hakukone Ecosian laita, jonka alussa mainittu hakukone kääntää Ekosiaksi, vaikkei se luontoystävällinen porsas olekaan. Sen kanssa aion kuitenkin tehdä tavalla ja ehkä toisellakin yhteistyötä. Siihen ei ole kyllä henkilökohtaisesti kukaan pyytänyt.

On mukava ajatella, että jokainen hakukoneen kautta haettu ja avattu sivun klikkaus suojelee metsää 2 m² verran. Luontoystävällinen Ecosia kertoo, että Brasiliassa hehtaarin luonnonsuojelu maksaa 5 euroa. Kun sen jakaa 10 000, saa neliön suojelun hinnan. Aivan uskomatonta ja lieneekö tottakaan? Sivut kyllä puhuvat vakuuttavasti asian puolesta.

Joka tapauksessa, jos kukaan ei pudota minua istuttamani sademetsän puun oksalta, etsin hallinnassani oleville nettimaailman sivuille tavan millä pidän mainittua yritystä ja sen hakukonetta esillä. Kiireetöntä ja leppoista elämäntapaa suosivalle minuudelleni on sopivaa kello viisi aamulla thaivuoteeni pohjalla, brasilialaista aamukahvia hörppien, parilla älylaitteen klikkauksella suojella sademetsää. 

Mutta olen tehnyt luonnon eteen muutakin: "Maanomistaja on hakenut 7,6 hehtaarin Jokilaakso-kiinteistön suojelua perusteluinaan mm. viitasammakon esiintyminen alueella ja arvokas linnusto. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta katsoo, että luonnonsuojelualueen perustamiselle on hyvät edellytykset. Kiinteistölle kaivetuille altaille on kehittynyt monipuolinen kosteikkoympäristö, jossa esiintyy viitasammakoita ja vesilintuja. Altailla on merkitystä myös vesiensuojelun kannalta. Ne tasaavat virtaamaa vähentäen tulvahaittoja sekä pidättävät ravinteita. Suojelu turvaa alueelle syntyneen kosteikkoluonnon säilymisen ja kehittymisen. Ympäristökeskuksella ei ole huomautettavaa neuvotteluissa esille tulleesta pienestä muutoksesta suojelualueen kaakkoiskulman rajaukseen niin, että purouoma ei kuuluisi suojeltavaan alueeseen. Lisäksi suosittelemme vielä lisäämään rauhoitusmääräyksiin olemassa olevan hiihtoladun kunnossapidon sallimisen."