Maalliset majani, osa 1

Olin jo kirjoittanut ensimmäisen blogiosan  asumisistani, kun siihen kuvitusta etsiessäni huomasin kirjoittaneeni kodeistani jo aiemmin. Ne pääset lukemaan tästä. Vasemmasta alakulmasta klikkaamalla tulee näytölle ainakin minun laitteelleni seuraava blogi kaikkiaan viidestä osasta. Ja miksei muitakin kirjoituksia järjestyksessä tähän päivään saakka. Kun aiemmat kirjoitukset kodeistani näyttävät päättyvän Keski-Suomeen ja Kalliomäen puolimatkankotiin, jatkan sieltä.

Vaikka sanotaan, ettei kohtaloaan voi valita, yhtä varmaa on, että voimme päättää miten siihen suhtaudumme. Suhtautumisemme tapahtuneeseen vaikuttaa myös tulevaisuuden valintoihin. Josta taas voi päätellä, että vähintään omaan, mutta muidenkin kohtaloon voi vaikuttaa. Minut se heitti Jyväskylästä Sininauhasäätiön bossiksi Helsinkiin ja toinen kotini tuli Kurviin päiväkeskus Karvisen seinän taakse. Jonka yläpuolella taidettiin myöhemmin sakraalitilassa kastaa lapsenlapseni Sini Oliviaksi.

Itse asuin pienessä toimistohuoneessa, jossa työpiste oli parvisängyn alapuolella. Voin siis sanoa työmatkani olleen kirjaimellisesti tuumasta toimeen. Ehkä liikuttavimmat muistot ovat työhön tai oikeastaan työpaikkaan liittyvät yön hiljaiset tunnit, kun monena yönä tein syyttäjälle vastinetta. Sillä itseään Jumalan sotureina pitävät tekivät kaikkensa, etten palaisi entiseen työhöni Jyväskylään. Vieläkin muistan yhden uskon veljen tokaisun, kun syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen: "Ei se mitään muuta eikä haittaa, minähän voi ajaa asiaa siviilikanteena".

Kerran vuosia myöhemmin ottaessani vastaan lahjaksi saamiani hollantilaisia puukenkiä, ajattelin, että ovatkohan nämä happamia pihlajanmarjoja, anteeksipyyntö, aito ystävyyden osoitus vai ketunhäntä kainalossa annettuna jotain aivan muuta. Minulle kyllä käyvät kaikki vaihtoehdot paitsi unohtaminen. Silloin tällöin olenkin kuullut itselläni olevan pirullisen muistin. Joka unohtaa mikä pitäisi muistaa, mutta muistaa mikä olisi hyvä unohtaa. Maailmalta ei ole kertynyt muistaakseni saamisia, mutta joillakin ihmisillä on palauttamatta vääryydellä vietyjä rahojani. Saamatta on myös jokunen anteeksipyyntö, joita lienee turha odottaa, sillä asianomaiset eivät ehkä edes ymmärrä olevansa sellaisen tai useamman minulle velkaa. 

Päiviksen ja minun ensimmäinen yhteinen koti oli samassa osoitteessa Hämeentiellä. Ja omat sekä monen muun työpisteet verhon takana. Jos oikein muistan, niin asuimme tai ainakin tavaramme olivat vielä Puolimatkankoti Topi-Katissa, kun sain sydäninfarktin, joka oli päättää maalliset lauluni. Maatessani Meilahden sairaalassa, teki vaimoni yksin muuton tulevaan kotiimme, entisen liimatehtaan ylimpään kerrokseen Vallilassa. Siellä Sininauhasäätiön lopulta noin sadan asunnon ja toimistojen kokonaisuus sai nimen Puolimatkakoti Pessi & Illusia. Olipa alakerrassa ja väestösuojassa myös Gospel Riders moottoripyöräkerhon tilatkin pyörien säilytyksineen.