En ole juuri vaivojani valitellut, vaikka saisin aiheesta helposti täysimittaisen blogin. Nyt kuitenkin kirjoitan. Olen syönyt puoli vuotta Expros reseptilääkettä kapselin päivässä. Sitä käytetään miehillä eturauhasen hyvänlaatuisen liikakasvun aiheuttamien virtsaamisvaikeuksien hoitoon. Se rentouttaa eturauhasen ja virtsaputken lihaksia, mikä helpottaa virtsaamista, parantaa suihkua ja vähentää tarvetta käydä vessassa. Vaikuttava aine on tamsulosiinihydrokloridi, joka on alfa1-salpaaja. Lääke lievittää oireita, kuten heikkoa virtsasuihkua, vaikeutta aloittaa virtsaaminen ja tiheää tarvetta yöllä/päivällä. Expros vaikuttaa rentouttamalla sileää lihaksistoa, jolloin virtsa pääsee kulkemaan paremmin. Se ei pienennä eturauhasen kokoa, vaan ainoastaan helpottaa oireita. Yleisiä haittavaikutuksia voivat olla huimaus, siemensyöksyn häiriöt ja päänsärky. Lääke voi aiheuttaa verenpaineen laskua, erityisesti nopeasti ylösnoustessa.
Kynsien ja alati ohenevien hiusten lisäksi minulla siis kasvaa eturauhanen liian kanssa. Kun havahduin vaivaan, jonka suosituksen mukaan valtakunnan paras urologi labra- ynnä muiden kokeiden jälkeen vahvisti, menin hänen vastaanotolleen reipas puoli vuotta sitten 100 kilometrin päähän Lahteen. Sovittiin, että Thaimaasta palattuani varaan uuden ajan, joten tänään matkustan muutaman kymmenen kilometriä kauemmas Kouvolaan.
Vuosikymmenten aikana on matkaan tarttunut vaivataakkaa sen verran, että mielelläni jakaisin sitä joskus jonkun kanssa. Sillä olen kuullut sanottavan, että jaettu murhe on kevyempi kantaa. Toisaalta olen myös kuullut, että ken vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki. Joka tapauksessa pitkälti toistakymmentä vuotta sitten makasin Meilahden sairaalassa sydäninfarktin saaneena. Silloin ymmärsin, että kaukana takana ovat koulujen kevätjuhlien suvivirret, joka päivä paistava aurinko sekä ikuiset kesäpäivät, jolloin ei ollut huolta huomisesta.
Vaikken osaa yhtään edes arvata mikä sydämeni pysäyttää, kun minulle varattujen päivien määrä tulee täyteen, tiedän tiimalasin valuvan joskus viimeisen kerran. Enkä voi kääntää sitä aloittamaan enää alusta, kuten olen kokenut tehneeni useamman kerran. Ehkä viimeksi viime talvena Aasiassa, kun nykyisin kaulassani roikkuva lyijyluoti iskeytyi seinään metrin päähän vuoteestani.
En tiedä kuinka paljon ihmiset ajattelevat tai puhuvat elämän rajallisuudesta ja määräaikaisuudesta iän karttuessa. Itselläni se pyörii mielellä ja kielellä useammin kuin lapsena. Ehkä se kuuluu kokonaisuuteen, jonka toivon saavani elää omastakin mielestä valmiiksi. Ja voisin huokaista ajattomuuteen taivaanrannan tuolle puolen, että kiitos elämän ja kuoleman valtias. Olen käyttänyt kaiken, jonka minulle annoit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti